Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Oinasäitinä sinun kuuluu tietää mitä tahdot ja mitä et täysin lapsen horoskooppimerkistä riippumatta. Oinasmaisille piirteille on aivan varmasti vahva tilaus jokaisella oinasäidin lapsella ja siksi oman Oinas-roolin ylläpitäminen on niin valtavan tärkeää. Olethan parhaimmillasi loistava esikuva lapsellisen innostuneena ja aina välittömästi toimeen tarttuvana vanhempana, joka ei paljoa piittaa muiden sanomisista. Näin tehdessäsi annat myös lapsillesi oikeuden seisoa omilla jaloillaan ja luottaa itseensä mitä erilaisemmissa tilanteissa.
Lapsiasi ei lankaan haittaa, että sinulla on paljon tekemistä ja koko ajan hiukan kiire sinne tai tänne. Enimmäkseen kiirehdit kuitenkin lastesi hyväksi ja siinä onkin suurin kompastuskivesi lapsen itsenäistymisen kannalta. Et tahdo malttaa odottaa, että lapsi selviäisi omillaan ja tulet niin helposti ajautumaan lapsen tai lasten asioiden hoitajan tylsään ja hermoja raastavaan rooliin. Siitä roolista ei yksikään lapsi tule olemaan sinulle kiitollinen.
Säilyttämällä ehdottoman itsenäisyytesi sekä puolisosi että lastesi kanssa, selviät päivittäisistä haasteista suorastaan ihailtavalla tavalla ja pystyt antamaan lapsillesi turvallisen ja inspiroivan kasvuympäristön. Lapsi osaa kyllä omalla järkkymättömän rehellisellä tavallaan osoittaa, oletko sinä sinut itsesi ja elämäsi kanssa. Jokaisella lapsella on oma tapansa välittää tämä tieto sinulle. Suosittelen tutustumaan Valon Lapsi tulkintaan, jotta pystyt antamaan tilaa hänen erityisille valmiuksilleen pilaamatta niitä omalla oinasmaisella kärsimättömyydelläsi.
Lapsesi tai lapsenlapsesi on rakastavin, hyväksyvin ja ehdottomasti kasvattavin peili, mitä koskaan
tulee eteesi osumaan. Suurin tarkoituksesi, mutta samalla myös haasteesi, on auttaa rakkaudella lastasi löytämään
todelliset lahjansa ja valmiutensa.
Antamalla lapselle omaa aikaasi, myönteistä palautetta ja tukea opetat hänelle ystävyyden taitoja ja luot
kodista turvallisen paikan. Näin lapsesi oppii rakastamaan itseään ja sen kautta takaat hänelle paremmat
kasvuolosuhteet tulevaisuudessa.
Kun tutustut omaan sisäiseen lapseesi, voit vapauttaa oman luovan, epäröimättömän ja kaiken
tapahtuvan varauksetta hyväksyvän puolesi. Sisäinen lapsesi pitää Sinusta huolta ja se tekee ratkaisuja, joihin et
aikuisen roolissa koskaan antaisi itsellesi lupaa.
Oletko ankara vai kiltti elämäsi tärkeimmälle henkilölle - Sinulle?
Lue lisää ilmaisia horoskooppeja
Päivän horoskooppi /
Kuukausihoroskooppi /
Vuosihoroskooppi 2026 /
Nousumerkki /
Merkkien yhteensopivuus /
Rakkaushoroskooppi /
Kipinämittari
Muutos ei ole vihollinen – se voi olla suurin mahdollisuutesi. Astrologian mukaan tämän kesän energiat kannustavat päästämään irti vanhasta ja tarttumaan rohkeasti uuteen. Lue viikon blogi ja löydä vinkkejä oman elämäsi suunnan tunnistamiseen.
Kesäale tarjoaa mahdollisuuden syventyä omaan karttaasi ja elämäsi ajankohtaisiin teemoihin astrologisten tulkintojen avulla. Löydä uusia näkökulmia, vahvista luottamustasi ja kulje eteenpäin hieman tietoisempana. Tarjoukset voimassa su 5.7.2026 saakka.
Mitä yhteistä on tuotteen takaisinvetoilmoituksella ja epäonnistuneella ihmissuhteella? Yllättävän paljon. Joskus elämässä tulee vastaan tilanne, jossa on pakko myöntää, ettei jokin ihmissuhde, unelma tai suunnitelma olekaan meille hyväksi. Vaikka siihen olisi sijoitettu aikaa, tunteita ja toivoa. Luopuminen ei aina ole epäonnistumista – joskus se on pelastautumista.
Elämä ei muutu vain tekojemme kautta – se muuttuu myös silloin, kun ymmärrämme itseämme hieman syvemmin. Tulevan viikon astrologia kutsuu pysähtymään, kuuntelemaan sisäistä ääntä ja luottamaan siihen, mikä tuntuu aidosti omalta. Jos tunnet, että elämä kutsuu sinua johonkin uuteen tai haluat ymmärtää paremmin tulevan viikon energioita.
Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 & 2027 tuovat mukanaan vahvoja muutoksen virtauksia. Mutta mitä ne tarkoittavat juuri Sinun elämässäsi?
Voiko astrologia olla enemmän kuin tähtimerkit ja horoskoopit? Entä jos syntymäkarttasi kätkee vastauksia elämän tarkoitukseen, sisäisiin voimavaroihin ja henkiseen kasvuun? Astrologi Seppo Tanhua avaa näkökulmia siihen, miten astrologia voi toimia oppaana kohti korkeampaa tietoisuutta ja syvempää ymmärrystä omasta sielunpolusta.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Julkaistu 30.6.2026. Täydenkuun viikko alkaa vahvalla viestillä. Viikon tarotkortiksi nousi Lanttien Prinssi – kortti, joka muistuttaa vakaudesta, kärsivällisyydestä ja omien rajojen kunnioittamisesta. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinun viikollesi ja miten täysikuu vaikuttaa energioihin? Käy lukemassa koko tulkinta blogista ja poimi viikon tärkeimmät oivallukset.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?