Nouseva merkki

Astrologisen karttasi tärkein tekijä

Nouseva Merkki

  • Sinä parhaimmillasi
  • Rakkauselämäsi dynamiikka
  • Vastavoimien sanoma
  • Terveysriskit.
Tilaa omaksesi

Nouseva Merkki

Nouseva merkki eli askendentti on sinun kosminen väyläsi elämässä ja ihmissuhteissasi menestymiseen. Nouseva merkki edustaa puhtainta henkistä kasvua ja samalla sinun tapaasi tarttua kiinni sellaisiin asioihin ja ihmisiin, jotka takaavat sinulle onnellisen ja mielekkään elämän. Oman persoonallisuuden ja omien henkisten valmiuksien tunnistaminen alkaa omaan Askendenttiin tutustumisella ja sitä kautta itsesi varauksettomalla hyväksymisellä. Nouseva merkkisi puhtaasti toteutettuna aiheuttaa aivan uskomatonta kateutta. Jos haluat tietää miksi, niin kannattaa lukea oma nousumerkkitulkinta.

Kaikki menestys lähtee nousumerkistä

Koko elämämme ja elämässä onnistuminen perustuu ensisijaisesti kykyymme tehdä sisäisen totuutemme ja oman aidoimman kiinnostuksemme mukaisia ratkaisuja. Vain näiden täysin persoonallisten valintojen myötä pääsemme toteuttamaan omaa elämäntehtäväämme ja löytämään mielekkään ammatin tai luomaan jatkuvaa innostusta herättävän uran juuri omimmalta tuntuvalla alueella.

Mikä on sinun ominta aluettasi?

Tähän kysymykseen on monen vaikea vastata, mikäli on ajautunut elämässään liian kauas oman persoonallisuutensa kunnioittamisesta ja toteuttamisesta. Onneksi mitään vahinkoa ei ole tapahtunut. Uuden elämän voi aloittaa ihan milloin tahansa ja silloin kaikki eletty elämä muuttuu arvokkaaksi kokemuspohjaksi jollekin uudelle. Kysymykseen ei ole olemassa mitään muuta vastausta kuin se, mikä sinua juuri tänään eniten kiinnostaa. Nousumerkkitulkinnan tarkoitus on saada sinut uskomaan itseesi ja unelmiisi, jonka jälkeen niistä tulee osa jokapäiväistä elämääsi. Unelmasi Elämistä.

Astrologi Seppo Tanhua

Tilaa oma Nousumerkkisi!

1. Tietosi
2. Maksu
3. Tulkintasi

Täysi tyytyväisyystakuu!
Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin, eikä tulkintaa tarvitse palauttaa.

Nousumerkki-tulkinta - Astro.fi

Nousumerkki 7,90 €

Kurkkaa tulkinnan sisään

Tilaa omaksesi

Mitä muut kertoivat?

"Hei Seppo,

Tilasin sinulta juuri Nousumerkki -tulkinnan. Se räjäytti tajuntani ja avasi silmäni sepposen selälleen itseni suhteen. Piti lukea tulkinta useampaan kertaan läpi, jotta pystyin uskomaan, että miten ihmeessä tulkinnan sisältö voikin osua niin tarkasti oman persoonani parhaimpiin ja kehitystä tarvitseviin puoliin. Tämän lisäksi löysin tulkinnasta itsestäni yllättäviäkin puolia, joita en ole edes juuri tiedostanut. Se tuntui aika huikealta.

Tiukkojen totuuksien lomassa sain Sinulta kauniin kehotuksen ja ohjeistuksen tehdä muutoksia omaan elämääni. Sillä tiellä olen nyt! On huomattavasti helpompaa alkaa tytöstämään omia heikoimpia puolia kun tiedän ne nyt. Samalla on myös paljon helpompaa jatkossa vahvistaa jo olemassa olevia parempia puoliani entistäkin paremmiksi.

Sydämmellinen kiitos Seppo Nousumerkkitulkinnastasi! Se todella räjäytti tajuntani ja avasi silmäni auki itseni suhteen. Ihanaa kesän jatkoa!"

- tiina