Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Astrosää: Kuun sekstiili Jupiterille ja Saturnukselle synnyttää melkoisen flow pyörteen mielessäsi välkkyville uusille suunnitelmille. Tunnistat selvän nosteen sellaisissa asioissa, jotka ovat johdattamassa Sinua kaikkein omimpaan sosiaaliseen kenttään.
Sinun kannattaa tänään huomata hyväntuuliset ja auttavaiset ihmiset ympärilläsi, sillä sinua odottaa joku mukava yllätys heidän taholtaan. Ethän karkaa liiaksi omiin oloihisi.
Astrosää: Kuun kolmio Venukselle tekee tästä lauantaista ihanan luovuuden ja kauneuden päivän, jota kannattaa lähteä juhlistamaan taidenäyttelyyn, teatteriin tai mihin tahansa luovuuden ilmentymään. Tule vaikka Juupajoelle Walleniuksen Wapriikkiin. Siellä teemme Timon kanssa Astrologiasta ja Taroteista taidetta.
Jos ihmissuhteesi on oikeilla raiteilla, niin tänään on yksi niistä päivistä, jolloin rakkaus näyttäytyy aitona ja puhtaana välillänne. Nauti kaikesta hyvästä, jota tunnet sydämessäsi ja osoita se myös kumppanillesi.
Katso muiden merkkien päivähoroskoopit
On aika päättää, mihin keskittyä. Sinulla on iso kimpale oman lahjakkuutesi kultaa, jolle täytyy löytää paras mahdollinen käyttötapa. Se ei ole helppoa tässä ajassa, jossa ennustettavuus on näin heikko. Lahjakkuutesi ydin on ihmisiin ja yhteisöihin liittyvissä kysymyksissä, joten kenttä on kyllä tosi laaja. Nyt aika kaipaa enemmän kuin varmaan koskaan ihmisiä, jotka pystyvät rakentamaan konkreettisia mahdollisuuksia yhteistyölle.
Kun olet näin isossa muutoksessa, jotain tai joitakin jää jälkeen Sinusta ihan väkisin. Yleensä vahvasti kehittyvät ja parempaan pyrkivät ihmiset joutuvat menettämään ystäviä, joskus näiden mukana kokonaisia elämäntapoja. En tietenkään tässä manaa yhtään mitään, mutta tällaiset ajat ovat kuitenkin mahdollisesta kuormittavuudesta riippumatta vapauttavia ja avaavia. Vastaan ei kannata hangoitella missään nimessä, minkä on tapahduttava, se tapahtuu.
Astrologi Seppo Tanhua:
Mitä tämä aika kertoo juuri Sinulle? UUSI Astrokalenteri näyttää päivän ajankohtaiset astrologiset vaikutukset – ja auttaa yhdistämään ne pidemmän ajan teemoihin. Kun katsot molempia yhdessä, päivän tapahtumat voivat saada aivan uuden merkityksen. Kokeile UUTTA Astrokalenteria nyt ilmaiseksi kuukauden ajan ja katso, mitä sinun kalenterisi kertoo tästä ajasta.
Pam! Kuukausi alkaa niin räväkästi, että se taitaa värittää koko syyskuuta. Kun hahamottelen monesti astrologiaan chakravaikutusten ja -teemojen kautta, niin syyskuun ensimmäisen päivän konstellaatio näyttää äärimmäisen VAPAUTTAvalta. Kolmen ylimmän chakran hallitsijat Saturnus, Jupiter ja Mars vapauttavat meidät uusiin ideoihin, uusiin johtoajatuksiin ja uuteen luomisvoimaan, jos annamme niille mahdollisuuden siihen. Saturnus Oinaassa pyrkii luomaan uusia rakenteellisia impulsseja, innostavia ideoita. Jupiter antaa näille aikomuksille Leijonan rohkeuden. Tästä syntyy vahva tulinen tahto, joka tarvitsee vielä tunteen voimia lähteäkseen todella liikkeelle. Ravussa vahvasta vaikuttava Mars vastaa tähän huutoon.
Mars Ravussa on neliössä Saturnukseen, joten varmaan kaikenlaisia yllätyksiä oman toiminnan seurauksiin on luvassa. Mutta mitäpä pienistä. Kun rapataan, niin roiskuu, kuten tavataan sanoa. Tämän laatuinen Mars pyytää keskittymään turvallisuuskysymyksiin hyvin konkreettisella tavalla. Meidän turvallisuuttamme, sen edellytyksiä murretaan jatkuvasti ja meille sanellaan ylhäältä, että tarvitsemme hallitsijoita ja heidän käsittämättömiä ja tuhoisia ratkaisuja turvaksemme. Asia on päinvastoin: meidän on nyt ymmärrettävä, että turvallisuus ja elämän pohja rakennetaan omilla konkreettisilla teoilla. Mutta meidän on myös yhdistettävä voimia, jotta saamme tarvittavaa vaikuttavuutta aikaan.
Tätä sosiaalisen luovuuden, kommunikaation ja yhteisten päätösten vaatimusta korostaa erittäin vahvasti Merkuriuksen asettuminen ”kosmisen pikkukolmion” leijan kannaksi Vaakaan. Siis samaan asemaan, jossa viime kuussa oli Venus. Toivottavasti olit kuulolla ja loit hyviä suhteita viime kuun puolella, koska nyt hyvät uudet yhteistyökuviot voi aateloida erittäin vaikuttavilla ja hyvillä päätöksillä. Vaaka on sosiaalisen luovuuden kenttä, jolla nyt ratkaistaan isoja tulevaisuuden suuntia. Ihmisten, kansan on pakko löytää toisiaan, jotta kaikki maailman niskaamme kaatama hulluus voidaan saada kuriin. Venus tekee neliön Plutolle kuukauden puolivälissä, joten suhteiden salatut seudut nousevat luultavasti pintaan. Totuus vapauttaa.
Katso muiden merkkien kuukausihoroskoopit
Vuosi 2026 on Vaa'alle kuin lempeä mutta määrätietoinen tuuli, joka johdattaa kohti uutta sävyä elämässä. Sellaista, jossa sisäinen totuus ja ulkoinen kauneus sulautuvat toisiinsa. Pluton ja Uranuksen kultainen kolmio valaisee Vaa'an polun rohkeuden ja uudistumisen voimalla. Tämä on aikaa, jolloin ideat, haaveet ja toiveet voivat muuttua todeksi, kunhan niille antaa mahdollisuuden kasvaa.
Neptunuksen oppositio avaa sielun herkkää kuuloa: Vaaka aistii nyt entistä tarkemmin sen, mikä on aitoa ja mikä ei. Tämä voi merkitä tiettyjen ihmissuhteiden tai elämäntapojen luonnollista muodonmuutosta, mutta jokainen muutos on pohjimmiltaan vapautumista. Kun Vaaka uskaltaa kohdata totuutensa, häntä odottaa syvä sisäinen rauha ja kirkkaus, jota mikään ulkoinen myrsky ei voi enää viedä.
Kesästä eteenpäin Jupiterin ja Lilithin tarkentuva kolmio kultaisine kuvioineen antaa taivaallisen sysäyksen näkyvyydelle, menestykselle ja vetovoimalle. Tämä on kuin valoisa näyttämö, jossa Vaa'an kyvyt, karisma ja sydämen lämpö vetävät puoleensa oikeat ihmiset ja tilanteet. Elämä tuntuu jälleen virtaavan kevyesti. Marsin sekstiili vuoden lopulla antaa vauhtia uusille aloituksille, ja moni Vaaka huomaa päättävänsä vuoden aivan toisissa tunnelmissa kuin missä se alkoi - vahvempana, valoisampana ja tietoisempana omasta suunnastaan.
Heinäkuun alussa Vaaka astuu suuren synkronian aikaan, kun Jupiter siirtyy Leijonaan ja muodostaa sekstiilin Uranukseen, kolmion Neptunukseen ja opposition Plutoon. Tämä taivaallinen kuvio toimii kuin kosminen kompassi, joka johdattaa Vaa'an sinne, missä hänen todellinen potentiaalinsa pääsee loistamaan.
Työelämässä ja luovilla aloilla Vaaka löytää rohkeuden tehdä asioita hieman eri tavalla, ei kapinallisuuden vuoksi, vaan siksi että hän alkaa vihdoin luottaa itseensä. Tämä on erinomainen aika uudistaa ammattisuuntaa, avata oma yritys tai jakaa omaa osaamistaan suuremmalle yleisölle. Jupiterin ja Marsin energia antavat luonnollista johtajuutta ja magnetismia, joka saa muutkin toimimaan innostuneesti mukana.
Taloudellisesti horoskooppi lupaa vahvoja kasvuhetkiä loppukesästä alkaen. Erityisesti yhteistyöt, verkostoituminen ja luovat projektit tuottavat tulosta, kun Vaaka toimii sydämensä ohjaamana.
6.8.-10.9. välisenä aikana Venus kulkee Vaa'an omassa merkissä ja tuo mukanaan lupauksen suuresta lempeydestä ja rakkauden uudistumisesta. Pluton ja Uranuksen kultainen kolmio antaa suhteille rohkeutta muuttua ja uudistua, kun taas Neptunuksen oppositio opettaa, ettei todellinen läheisyys synny täydellisyydestä vaan aitoudesta.
Tämä aika voi tuoda mukanaan voimakkaita, jopa kohtalonomaisia kohtaamisia. Sinkut saattavat löytää ihmisen, jonka kanssa yhteys tuntuu syntyneen jossain syvemmällä kuin tässä maailmassa. Parisuhteessa oleville tämä on mahdollisuus syventää luottamusta ja löytää kipinä uudelleen, ehkä yhteisen unelman, matkan tai uuden projektin kautta. Venus tekee lisäksi sekstiiliä Jupiterille ja Lilithille, mikä lisää keveyttä, intohimoa ja iloa elämään. On lupa rakastaa rohkeasti, ilman varauksia.
Taivaansininen, sielun vapauden ja rauhan väri, joka muistuttaa hengittämään ja luottamaan elämän virtaan.
Ruusukulta, sydämen lämpöä ja arvokkuutta huokuva sävy, joka vetää puoleensa harmoniaa.
Violetti sumu, intuition väri, joka avaa yhteyden omaan sisäiseen viisauteen.
Meripihkan lämmin hohde, rohkeuden ja karisman sävy, joka sytyttää luottamuksen omaan voimaan.
Vuoden eläinsymboli: Joutsen, elegantti ja vahva olento, joka kulkee tyynesti pintaa halkoen, vaikka pinnan alla virtaisi myrsky. Se muistuttaa, että todellinen arvokkuus syntyy sisäisestä tasapainosta.
Kivi: Ruusukvartsi, ehdottoman rakkauden ja itsehyväksynnän kivi, joka suojaa sydäntä ja avaa sen vastaanottamaan.
Kasvisymboli: Jasmiini, lempeyden, viehätysvoiman ja henkisen kauneuden kukka, joka houkuttelee valoa ympärilleen.
Elementti: Ilma, vapautta ja henkistä virtausta symboloiva elementti, joka auttaa näkemään tilanteet laajemmasta perspektiivistä ja kulkemaan kepeästi mutta määrätietoisesti eteenpäin.
”Sydämeni on kompassi; kun seuraan sen suuntaa, maailma vastaa minulle rakkaudella. Olen rauha myrskyn keskellä, kauneus hälyn takana ja valo, joka ei sammu.”
Katso muiden merkkien vuosihoroskoopit