Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Astrologinen tietopaketti

Merkkien ominaisuuksia: Kaksoset

Kaksoset

Kaksoset on muuttuvan ilma-elementin maskuliininen merkki.

Kaksosten vuodenaika

Luonto on upeimmillaan ja valmistautuu siirtymään kesäaikaan silloin kun Kaksoset syntyvät. Kukat kukkivat ja tuoksuvat tuhansissa väreissä ja koko ajan syntyy jotakin uutta entisten lisäksi. Näin se tuntuu olevan Kaksosillakin, jotka eivät turhan pitkäksi aikaa malta pysähtyä samoihin maisemiin. Koko ajan pitää olla vireillä joku uusi idea tai mieluummin useampia yhtä aikaa.

Levottomana sieluna Kaksonen osaa kyllä suvereenisti olla aloittamassa yhtä jos toistakin projektia, mutta loppuun saattaminen ei onnistu ihan yhtä helposti. Kaksosten tehtävänä onkin luoda uusia näköaloja uteliaisuutensa ohjaamina ja antaa muiden viedä päätökseen ne asiat, jotka tuntuvat vaivan arvoisilta. Kaksosia moititaan usein kaksinaisuudesta heidän nopeasti vaihtelevien mielipiteidensä vuoksi, mutta kysymyksessä on puhdas ja vilpitön uteliaisuus, joka ei ehdi murehtia eilisen päivän puheita.

Hallitseva planeetta

Kaksosten hallitseva planeetta on Merkurius, joka tiedonvälityksen kosmisena komeettana sukkuloi tietoisen ja alitajuisen maailman välillä pelkoa tai epävarmuutta tuntematta. Useimmiten Kaksosen voi tunnistaa hänen puhelahjoistaan ja ainutlaatuisesta kyvystään sopeutua uusiin ja arvaamattomiin tilanteisiin. Tuskin löytyy sellaista paikkaa tai tilannetta, jossa Kaksonen jäisi sanattomaksi. Joskus yhteys löytyy kymmenien kevyiden aasinsiltojen välityksellä, mutta se ei tunnu Kaksosia häiritsevän. Kun puhuu riittävästi, niin jotain osuu aina kohdalleenkin. Liika puhuminen ja selittäminen muodostuu suoranaiseksi ongelmaksi monille Kaksosille, jotka lopulta itsekin eksyvät luomaansa sanojen ja käsitteiden viidakkoon.

Kaksosten sairaudet

Älyllisesti toimeliaan Kaksosen perusongelma kohdistuu päähän ja siellä hermostollisiin ylikuumenemisiin ja häiriöihin, joista saattaa seurata hermoromahduksia. Elimellisesti ovat vaaravyöhykkeessä keuhkot altistaen keuhkosairauksille ja keuhkokuumeelle. Peruskaksonen tosin suojaa keuhkojaan aktiivisesti tervalla ja nikotiinilla, joten täytynee lisätä luetteloon tuo pelätty keuhkosyöpä.