Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Suomi vuonna 2004

Itsenäisyyspäivän tunnelmia kirjoitettu 5.12.2003 Jälleen on vuosi vierähtänyt ja Suomi neitomme täyttää 86 vuotta Suomi: 6.12.1917 14:35 Helsinki -01.40 Enemmän tai vähemmän arvioidun syntymäajan perusteella keskitaivaan akseli jää vuonna 2004 Chironin ja Saturnuksen puristukseen. Symboliikan mukaan kysymyksessä tulee olemaan Suomen asema maailmalla ja ennen kaikkea Euroopan Unionissa. Chiron saattaa parhaimmillaan merkitä maallemme tulevaa merkittävää roolia jossakin kansainvälisessä kehitysprojektissa tai mahdollisessa katastrofi tilanteessa. Samalla joudumme melkoisessa paineessa miettimään omaa selviytymistämme pienenä valtiona yhdistyvässä Euroopassa. Edessä saattaa hyvinkin olla itkua ja hammasten kiristelyä, josta turvatakuiden aiheuttama sekaannus antoi pientä esimakua ihan tässä syntymäpäivien kynnyksellä. Päivämääriä en uskalla tähän heitellä, koska kellonaika on epävarma.

Itsenäisyyspäivän tunnelmia kirjoitettu 5.12.2003 Jälleen on vuosi vierähtänyt ja Suomi neitomme täyttää 86 vuotta Suomi: 6.12.1917 14:35 Helsinki -01.40 Enemmän tai vähemmän arvioidun syntymäajan perusteella keskitaivaan akseli jää vuonna 2004 Chironin ja Saturnuksen puristukseen. Symboliikan mukaan kysymyksessä tulee olemaan Suomen asema maailmalla ja ennen kaikkea Euroopan Unionissa. Chiron saattaa parhaimmillaan merkitä maallemme tulevaa merkittävää roolia jossakin kansainvälisessä kehitysprojektissa tai mahdollisessa katastrofi tilanteessa. Samalla joudumme melkoisessa paineessa miettimään omaa selviytymistämme pienenä valtiona yhdistyvässä Euroopassa. Edessä saattaa hyvinkin olla itkua ja hammasten kiristelyä, josta turvatakuiden aiheuttama sekaannus antoi pientä esimakua ihan tässä syntymäpäivien kynnyksellä. Päivämääriä en uskalla tähän heitellä, koska kellonaika on epävarma. Kartalla on kuitenkin muutakin mielenkiintoista, jolle löytyy tarkempi ajankohta. Uranuksen neliö Suomen syntymäkartan Jupiterille saattaa merkitä jonkun suuren Suomalaisen yhtiön, yhtiöiden tai pahimmillaan valtion raskasta taloudellista ahdinkoa ja tehtyjen suunnitelmien epäonnistumista. Työttömyyden kasvu ja kansantalouden heikkeneminen ovat ehkä liian helppoja tosiasioita tämän kuvion alaisuuteen, mutta seuratkaamme mitä tapahtuu 12.4.2004, 11.8.2004 ja 1.2.2005, jolloin tämä aspekti on tarkka. Joku koko kansakuntaamme vaikuttava menetys tai tappio on tietysti vaikea hahmottaa mihinkään tiettyyn tapahtumaan, mutta voihan sitä mielenkiinnolla tutkailla. Toinen koetteleva kuvio on Neptunuksen oppositio Saturnukselle 17.3.2004, 20.7.2004 ja 17.1.2005, jolloin astrologiseen symboliikkaan vedoten on odotettavissa hallituksen, rahoituslaitosten ja oikeuslaitoksen/poliisin uskottavuutta koettelevia paljastuksia. Joitakin pitkään piilossa pidettyjä taloudellisen vallan ja oikeusvallan väärinkäytöksiä nousee esille muodossa tai toisessa. Pahimmillaan koko talousjärjestelmämme uskottavuus on ainakin hetken aikaa vaakalaudalla. Lukuisten pankkien väärinkäytöksistä on tihkunut julkisuuteen niin pöyristyttäviä kertomuksia, että voi vain arvailla mitä tapahtuu, kun jäävuoresta paljastuu hiukan lisää. Jupiter tekee parhaillaan, eli itsenäisyyspäivän tietämillä yhtymää syntymäkartan Kuulle. Kuu liittyy äitiin ja turvallisuuteen, joten presidentin korkeat kannatusluvut voidaan tulkita kansan luottamuslauseeksi Tarja Haloselle. Jupiterin ensimmäinen ohitus osui juuri kannatuslukujen julkistamishetkelle, toinen tulee 9.3.2004 ja kolmas 30.6.2004. Katsotaan yhdessä mitä kivaa silloin on luvassa asumiseemme ja olemiseemme tai äitihahmoomme liittyen. Tiukan sävyinen vuosi on siis luvassa, mutta kyllä me siitä selviämme. t. Seppo