Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Viikon tarot: Ylipapitar- Elän sisäistä eheyttä

Viikon tarotkortiksi nousi Ylipapitar, joka on oman sisäisen voiman kortti. Ylipapitar edustaa täydellistä tasapainoa, jonka voi saavuttaa kokemalla syvää tyytyväisyyttä kaikkeen siihen mitä itsessään on. Täydelliseen tasapainoon ei tarvita mitään ylimääräistä ulkopuolelta eikä myöskään tarvitse olla mistään riippuvainen. Ylipapitar on oikea enkelikortti, jossa henkisyys, intuito ja riippumattomuus on avainasemassa.

 Meillä jokaisella on oma sisäinen viisaus ja on jokaisen meidän valinta kuinka paljon sitä kuuntelemme. Joskus emme ole valmiita kuulemaan sitä syvää intuition ääntämme ja silloin saatammekin käydä aikamoisen  oppiläksyn ja mutkan omalla polullamme. Toki intuitiokaan ja sen seuraaminen ei vie perille asti aina ilman kommelluksia, mutta kun luotamme syvään johdatukseen, niin silloin mutkat matkassa eivät tunnu liian suurilta. Sitä luottaa niin vahvasti selviävänsä, että jo pelkästään se voima antaa kunnon poweria eteenpäin kulkemiseen. Intuition vastustaminen on varmasti monelle tuttua, myös minulle. Intuitio voi tuntua toisinaan typerältä, liian vaikealta ajatukselta tai jopa pelottavalta ajatukselta. Intuition ääni kuitenkin on se totuuden torvi. Aika usein jos sitä on jättänyt kuuntelematta, niin jälkeenpäin on harmittanut kovasti.

 

Ylipapitar pyytää vaalimaan sisäistä eheyttä

Meillä on sisimmässämme toinen minä. Henki, joka johdattaa. Kuvittele itsesi eteesi kokonaisena ja kuvittele sen hahmon sisään toinen kirkas hahmo. Tämä kirkas hahmo on sinun ylipapitar. Se on kirkasta valoa, joka on täynnä puhtautta ja haluaa sinulle vain ja ainoastaan hyvää. Tämä olento on osa jokaista meitä ja tämä olento luo meille sitä syvää tasapainoa kunhan rohkenemme kuuntelemaan sitä avoimin korvin. Tämä olento voi tuoda meditaatiossa viestejä, unissa tai ihan päivän askareissa. Hän voi yrittää varoittaa jostain tai luo ideoita, jotka on korkeimmaksi parhaaksi.

 Elämässämme tapahtuu paljon erilaisia asioita ja mitä ikiä elämä eteemme tuokaan niin pyritään pitämään oma sisäinen rauha ja luottamus. Intuitio ja tämä kirkas hahmo johdattaa ja ohjaa meitä parhaiten, ja siihen voi luottaa täysin. Voimme samalla kuunnella muita ja heidän ehdotuksia mutta olisi hyvä muistaa luottaa omaan arvostelukykyyn. Jos lähdemme liikaa muiden kelkkaan mukaan ja teemme kaiken niinkuin ulkopuolelta ehdotetaan teemme silloin paljon vääriä johtopäätöksiä ja valintoja. Ulkopuoliset ehdotukset voivat auttaa ja rohkaista tekemään omia päätöksiä kunhan se lopullinen päätös tulee oman sydämen kautta eikä jonkun muun tahdonvoiman halusta. Vaali näissä hetkissä omaa rauhaa ja tyyneyttä, silloin tiedämme olevamme oikealla polulla.

 Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

 Voit varata ajan myös 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) tai pyytää kirjallisen tulkinnan sähköpostiisi (60€) numerosta 040 7270106. 

 -Mirva

 Instagram @mirva_emilia

 Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Astro.fi joulukaupassa on nyt super ale! Lähestulkoon KAIKKI joulukaupan tuotteet alessa mukana!

Jouluun ja vuodenvaihteeseen liittyy persoonallisten planeettojen tykitys Neptunukselle ja Jupiterille, jotka kaikki vievät vauhdilla kohti Kulta-Aikaa ja Valoa. Alkukuu on hiukan tarkempaa aikaa, joka kehottaa pitämään selkeästi puolesi tulevaa joulumeininkiä suunnitellessasi. Itse Joulu onkin sitten melkein yhtä juhlaa positiivisten kolmioiden ja sekstiilien ilotulituksessa.

Mikä tahansa astrologista aikaa käsittelevä tulkinta kuten Astrokalenteri 12kk, Vuosi Elämääsi tai Auringon Paluu auttavat Sinua kasvamaan entistäkin vahvemmaksi henkisen polkusi kulkijaksi vuonna 2023. Siirry katsomaan huikeat joulutarjoukset lahjoineen tästä:

Muut tulkinnat ja tuotteet

Verkkokurssit:

Astrologian Peruskurssi  Tarjous 35,40€  Norm. 59€

Jokaiselle meistä muodostuu syntymämme hetkellä ns. kartta, joka on kuin pysäytetty kuva aurinkokuntamme planeettojen sijainneista ja keskinäisistä suhteista juuri tuolla kyseisellä hetkellä (on siellä muutakin kuin planeetat). Tämä kartta sisältää hurjasti informaatiota luonteestamme, vahvuuksistamme ja haasteistamme.

Astrologian verkkokurssi osa 3: aspektit ja transiitit Tarjous 35,40€  Norm. 59€

Tervetuloa tiedolliseen ja henkiseen syväsukellukseen ensin oman karttasi ja sen jälkeen muiden karttojen pyhään geometriaan aspektien (planeettojen väliset kulmat) ja transiittien (planeettaohitukset) välityksellä.

Tarot verkkokurssi Paratiisin Puut Tarjous 49€  Norm. 117€

Tämä kurssi antaa sinulle työkalun elämänhallintaan, kasvuun, syvyyteen ja ymmärrykseen, Tarotin muodossa. Tarot rakentuu Kabbalan Elämänpuun pohjalle. Elämänpuu on pohjimmiltaan hermeettinen filosofia jäsentyneenä kuvalliseen muotoon ja se kuvaa ihmisen roolia henkisen ja fyysisen maailman välisenä linkkinä.

Karma-astrologian alkeet Tarjous 29,40€  Norm. 49€

”Karma-astrologian alkeet verkkokurssi” kertoo miten karma ja astrologia liittyvät toisiinsa. Miten karma-ajattelua voi hyödyntää astrologisen kartan tulkinnassa ja samalla oman itsetuntemuksensa syventämisessä. 

Kulta-aika

Anna, Jeesuksen isoäiti e-kirja Tarjous 14,90 €  Norm. 20 €

Kirjassa Anna, Jeesuksen Isoäiti, lukija pääsee sisälle Annan ja Jeesuksen elämän tapahtumiin uskomattomalla tavalla. 

Anna, Magdalenejen Ääni e-kirja Tarjous 14,90 €  Norm. 20 €

Tässä uudemmassa kirjassa Isoäiti Anna ja perheenjäsenet paljastavat perheen kauan kätkössä pidettyjä salaisuuksia Jeesuksen perhe-elämästä ja lapsista. Niiden paljastaminen kirjassa Anna, Jeesuksen Isoäiti, olisi ollut liian aikaista. Ihmisten vastaanottokyky ei olisi riittänyt, koska aika ei vielä ollut kypsä.

Rakasta paljon
Parisuhde Paremmaksi VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Parisuhde Paremmaksi -tulkinta auttaa näkemään, millaisista palasista se ratkaiseva vetovoima syntyy kahden ihmisen välille.

Astro-oppaasi Ihmissuhteisiin VIP 9,90 €  Muut 9,95 €  Norm. 19,90 €

Oivaltamalla omat kaukaa edellisten elämien takaa juontavat käyttäytymismallisi, tulet sinuiksi itsesi kanssa ja osaat pitää paremmin huolta itsestäsi. Silloin koet eläväsi omaa hyvää elämääsi ja mikä parasta, tulet olemaan pidetty ja rakastettu lähimmäistesi, ystäviesi ja työtovereiden parissa.

Rakkautenne Tähdet VIP 6,90 €  Muut 8,45 €  Norm. 16,90 €
Parisuhteen ja kumppanuuden valoja ja varjoja vertaileva tulkinta, joka kertoo ihan selvin sanoin mikä toimii ja mikä ei ihan niin hyvin. Antaa hyvät vinkit siitä, miten ongelmakohdan saa pelittämään ja rakkauden kipinän pysymään vireänä.

Tie syvempään itsetuntemukseen
Luonteesi Voimat (Luonneanalyysi) VIP 14,90 €  Muut 19,90 €  Norm. 29,90 €

kERTOO Millainen Sinä olet parhaimmillasi. Miten muut Sinut kokevat. Miten kommunikoit muiden kanssa
Miten urakuviosi asettuvat. Miten löydät tekemisellesi oikean suunnan. Ja paljon muuta mielenkiintoista.

Sisäinen Soturi VIP 25,90 €  Muut 29,90 €  Norm. 39,90 €

Sisäinen Soturi tulkinta opettaa Sinut arvostamaan kaikkea itsessäsi. Vasta sitten, kun olet sinut itsesi kanssa, voit olla sinut muun maailman ja ympäristösi kanssa. Kun näet itsesi ’soturina’, olet valmis kohtaamaan tyynesti ja luottavaisesti kaiken, mitä elämä päättää eteesi tuoda.

Luonteesi Voimat & Sisäinen Soturi VIP 39 €  Muut 45 €  Norm. 59,90 €

Luonteesi Voimat ja Sisäinen Soturi koostuu kahden persoonallisuutemme vahvuuksia kuvaavan tulkinnan yhdistelmästä. Kokonaisuus palvelee jokaista omaa elämäänsä ja elämäntehtäväänsä kunnioittavaa ihmistä iästä riippumatta. Se on matka oman voiman loppumattomalle lähteelle. Sinulle ei löydy pysäyttäjää, kun tiedät, mitä teet ja luotat siihen, miten sen teet.

Valon Lapsi ( sisäinen lapsesi ) VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Oivalluksia omaan vanhemmuuteen tai paluu omaan lapsuuteen. Itsestäsi tehty Valon Lapsi -tulkinta muistuttaa Sinua, että Sinäkin olet joskus ollut lapsi omine valmiuksinesi ja haasteinesi, ja siellä ne samat tekijät ovat Sinussa edelleenkin. Sinunkin sisäinen lapsesi on periksiantamaton soturi ja henkinen mestari, jolla on vastaus valmiina jokaiseen eteesi tulevaan ongelmaan ja mahdollisuuteen ilman pienintäkään epäröintiä. Ainoa este näiden valmiuksien avautumiselle on Sinussa elävä ankara ja vaativa aikuinen, jolle mikään ei ole tarpeeksi.

Maya astologiset tulkinnat

Maya-astrokalenteri Tarjous 23,90 €  Norm. 29,90 €

Kalenteri ei sisällä rahaa, ei aikaa, ei huomionosoituksia, ei kukkia, ei kultaa, eikä mammonaa, vaan opettaa meille puhdasta LÄSNÄOLOA! Olipa intohimosi kohde rakastettusi, harrastuksesi, autosi, moottoripyöräsi, lapsesi, työsi, urasi tai ihan mitä muuta tahansa, niin se tarvitsee Sinun varauksetonta ja omistautunutta läsnäoloasi voidakseen laskeutua rakkautena sydämeesi.

Maya - Astrologinen elämäntulkinta VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Elämäntulkintakartta koostuu viiden symbolin ja yhden tai kahden numeron muodostamasta kokonaisuudesta. Tulkinta antaa tietoa syntymähetkellä elämääsi leimatuista perusenergioista, olemassa olevista valmiuksista ja kohdattavista haasteista, sekä tietoisuuttasi ohjaavista ja opastavista energialaaduista.

Tulkinnassa kerrotaan, kuinka ne näyttäytyvät elämässä erilaisina luonteenpiirteinä ja käyttäytymismalleina, jotta voisit tietoisemmin hyödyntää niiden sisältämän potentiaalin.

Maya-astrologinen Elämän Olosuhdetulkinta VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Tulkinta kertoo keskeisimpien positioiden valossa Maya symbolisi taustalla vaikuttavista taustaenergioista. Maya-symbolisi ja sointusi muodostaman perusvoiman taustalla vaikuttavat tekijät ovat aina läsnä olevia vahvuuksia, joiden vaikutus persoonaan vaihtelee sysäyksenomaisesti elämäntilanteiden mukaan. Niitä voidaan kuvata ilmastollisiksi olosuhteiksi jotka vaikuttavat kaikkeen toimintaan ja korostavat tietynmallisen käyttäytymismallin valintaa.

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Neljän Pilarin tulkinnassa saat selville luonteesi perusrakennuspalikat kiinalaisen astrologian mukaan. Tämä tulkinta kattaa syntymäpäiväsi mukaisen itse-elementin sekä omat henkilökohtaiset neljä eläintä: vuosieläimen, kuukausieläimen, päivän eläimen ja tuntieläimen. Ne paljastavat eläimellisen puolesi luita ja ytimiä myöten! Wrau…

Lahjakortti

Astrokaupan lahjakortti VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Osta Astron lahjakortti ja ystäväsi voi valita mieleisensä lahjan suuresta valikoimastamme.

Tarot 5 korttia -tulkinta

Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.

Tarot 3 korttia -tulkinta

Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.

Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää

Ajankohtaista

Astrologi Seppo Tanhua: Tule Siksi, Joksi Synnyit

Voimasi ei ole kadonnut. Se odottaa. Jos tunnet, että Sinussa on enemmän kuin mitä tällä hetkellä elät todeksi, ehkä on aika nähdä se uudesta näkökulmasta.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Henkinen kasvu on yksilöllinen matka - ei kilpailu

Meillä jokaisella on oma aikataulumme kasvaa. Elämää ei tarvitse elää toisten tahdissa eikä omaa matkaa verrata muiden polkuihin. Tämä artikkeli pysähtyy muistuttamaan siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Lue lisää

Carl Jung ja astrologia – mitä arkkityypit kertovat ihmisestä?

Oletko koskaan kokenut sattuman, joka tuntui liian merkitykselliseltä ollakseen pelkkää sattumaa? Carl Jung uskoi, että tällaisilla kokemuksilla voi olla syvempi merkitys. Hänen teoriansa arkkityypeistä ja synkronisiteetista avaavat myös aivan uuden näkökulman astrologiaan.

Lue lisää

Vko 32 blogissa astrologi Johanna Vile'n: Leijonaportti sekä Uusikuu ja Auringonpimennys leijonassa

Leijonaportin aika ja lähestyvä Uusikuu sekä Auringonpimennys nostavat esiin voimakkaita teemoja: sydämen totuutta, vanhoista rooleista irrottautumista, ihmissuhteita, rajoja ja rohkeutta elää aidommin omana itsenään. Mikä elämässäsi on tullut tiensä päähän? Ja mikä odottaa lupaa syntyä tilalle?

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Astrologia ja tunnelukot – avaimia sisäisen kasvun matkalle

Oletko koskaan miettinyt, miksi samat haasteet tuntuvat palaavan elämääsi kerta toisensa jälkeen? Joskus kyse ei ole huonosta tuurista, vaan syvälle juurtuneista tunnelukoista, joita emme edes tiedosta. Astrologia voi tarjota uuden tavan ymmärtää itseäsi ja nähdä omat kasvunpaikkasi lempeämmin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa