Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Olemme nyt päättäneet tehokkaimman vanhasta irrottautumisen ajan Saturnuksen tehdessä hiljalleen pesäeroa Uranuksen neliöön. Viimeisiä vapaustaisteluita toki käydään vielä, mutta käytännössä vanhat rajat ovat jo murtuneet ja koko ihmiskunta hapuilee kohti uutta ja valoisampaa todellisuutta. Jupiterin positiiviset kulminaatiot Neptunukselle ja Plutolle ovat avaamassa ovia täysin aikaisemmasta poikkeaville innovaatioille ja mahdollisuuksille.
Vanha talous on sekin jo täysin romahtanut, hinnat ovat kohoamassa ja materiaalipula varjostaa monien alojen tulevaisuutta. Konkurssiaalto on jo käynnistynyt pitkäaikaisten sulkujen ja rajoitusten ansiosta. Työllisyystilanne muuttuu koko ajan kriittisemmäksi. Mielenterveysongelmat ovat jo räjähtäneet käsiin toivottoman pitkien odotusaikojen vuoksi.
Kaikesta tästä johtuen ja kaiken tämän keskeltä on alkamassa uusi elämä ja uusi aika. Taaksepäin ei ole syytä tuijottaa, sillä sieltä näkyy vain kohtalaisen synkkää maisemaa. Myöskään syyllisiä ei kannata jäädä metsästämään, ellet halua kaatua järjestelmän mukana. Tämän uuden ajan alkaessa joudumme kaikki mukautumaan olemassa olevaan tilanteeseen ja parhaiten selviävät ne, jotka heti vuoden alusta lähtevät eteenpäin tyhjältä pöydältä ja tämän hetken olosuhteista. Kuluneiden kahden vuoden tilinpäätös saattaa olla monille niin tappiollinen, että paras vaihtoehto on laittaa lappu luukulle ja ottaa aikalisä.
Ainoa todella ratkaiseva pääoma elämässä ovat omat kokemukset. Niiden avulla olemme tähänkin asti kaikesta lopulta selvinneet ja niin selviämme nytkin. Viiden vuoden kuluttua ei kukaan meistä näe tätä hetkeä erityisen vaikeana tai toivottomana. Miksi siis nyt näkisimme? Jokainen tähän asti ottamamme askel on vienyt meitä elämässä eteenpäin ja niin tulevat seuraavatkin askeleet tekemään.
Esoteerinen suuri viisaus on siinä, että juuri tänään ja vain tänään voin tehdä elämästäni henkisen menestystarinan. Kaikki ratkaisevat palikat ovat käsieni ulottuvilla ilman ensimmäistäkään muutosta olosuhteissa. Olen ammatissani nähnyt satoja katastrofaalisia konkursseja, joiden lopputuloksena ihmisille on avautunut aivan uudenlainen ja aiempaa parempi elämä, jollaiseen ei olisi ollut mitään muuta reittiä, kuin vanhasta luopuminen. Astrologia on ikivanha oppi, joka näyttää poikkeuksetta reittiä parempaan ja valoisampaan elämään.
Ajan ja tulevaisuuden tutkimisessa on sellainen ihmeellinen taika, että se antaa kaikelle menneisyydelle positiivisen merkityksen. Ilman kaikkea omassa elämässä tapahtunutta ei myöskään tulevaisuutta olisi tutkittavissa. Aikamatkustus on yhtä arvokasta molempiin suuntiin, sillä tämä hetki on menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. Tätä hetkeä on vaikea hahmottaa, ellei ole jonkinlaista näkymää molempiin suuntiin.
Astrologia ja Tarotit ovat muiden esoteeristen oppien ohella äärimmäisen arvokkaita välineitä oman henkisen potentiaalisi oivaltamiselle ja elämäntehtäväsi muistamiselle. Värähtelyn kohotessa materiaalinen maailma menettää merkitystään ja juuri se on nyt konkreettisesti tapahtumassa ja tekemässä tilaa henkiselle omaisuudelle. Kulta-aikaan siirryttäessä on olemassa vain yksi ratkaiseva tekijä - SINÄ. Kukaan muu ei pysty täyttämään Sinulle osoitettua tehtävää tässä luomisprosessissa.
Onnitteluni sille, että seuraat omaa elämääsi ja maailman menoa astrologian avulla. Toivotan Sinulle onnellista ja menestyksellistä vuotta 2022. Esoteerisia oppeja tutkiessasi olet etuoikeutettu edelläkävijä ja pioneeri siinä mahtavassa valaistumisessa, joka tapahtuu silmiemme edessä. Osoittamalla tukesi ja kunnioituksesi kaikkien läheistesi ja lähimmäistesi valinnoille ansaitset paikkasi Valosotureiden rivistössä suurten ihmeiden vuonna 2022.
Terveisin

astrologi Seppo Tanhua
P.S. Joulukauppa vielä edelleen auki tänään Astrotiimin teknisen puolen lomasta johtuen. Jos et ole ehtinyt hakemaan omaa Astrokalenteri 12 kk, Vuosi Elämääsi tai Auringon Paluu tulkintaa itseäsi luotaamaan vuodelle 2022, niin ne ovat edelleen vielä saatavilla edullisesti lisälahjoineen siellä. Siirry tutkimaan ja valikoimaan itsellesi sopivin tuote näistä kolmesta aikaa tutkivista tulkinnoista:
Erikoistarjous: Astrokalenteri - kohti korkeampaa tietoisuutta + bonus lahjat
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Jotain suurta on jo käynnissä. Vuosi 2026 avasi oven muutokselle – mutta astrologisesti katse kannattaa suunnata jo vuoteen 2027. Olemme siirtymässä aika-avaruudesta avaruusaikaan. Mitä se oikein tarkoittaa, ja miksi juuri seuraavat 12 kuukautta voivat olla niin ratkaisevia? Kirjoitin tästä uuden jutun. Lue ja tunnustele, missä kohtaa muutosta Sinä olet.
Kuinka suuren osan omasta koodistasi todella tunnet? Osa siitä näkyy helposti. Luonteessasi. Valinnoissasi. Tavassasi rakastaa, toimia ja kohdata maailma. Mutta kaikki ei ole pinnalla.
Mitä sinussa on nyt valmis muuttumaan? Viikon astrologiset kuviot kutsuvat katsomaan pintaa syvemmälle, kuuntelemaan omaa tahtoa ja tunnistamaan sen, mistä on tullut aika päästää irti.
Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.
Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.
ksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...