Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Julkaistu 29.10.2024
Viikon tarotkortiksi nousi Epäonnistuminen, jonka energia on jopa tummanpuhuva. Erilaiset surut tai negatiiviset tapahtumat luovat surun tunnetta, eikä sitä pidä eikä tarvitse paeta. Suru on kuin mikä tahansa tunne, jolle tulisi antaa vain aikaa. Oloa voi kuitenkin helpottaa asioilla, jotka tuovat itselle mielihyvää, kuten hyvällä lohturuoalla tai itkemällä niin paljon, että tuntuu kuin silmät kuivuisivat päähän. Tämä tunne on ohimenevää, ja omilla lohdutustavoilla alamme selviämään surun ja epäonnistumisen yli. Yksi tärkeä asia on pysyä omissa rutiineissa, ainakin jollain tasolla. Itsestä huolehtiminen on tärkeä selviytymiskeino vaikeista ajoista ja hetkistä.
Epäonnistuminen ei ole missään nimessä häpeän aihe. Jokainen varmasti kokee elämässään epäonnistumisia. Jo lapsena epäonnistumme, kun emme saakaan piirustusta sellaiseksi kuin ajattelimme tai häviämme lautapelin. Epäonnistumisen käsittelyä on siis harjoiteltu jo silloin. Kun osaamme suhtautua epäonnistumiseen hieman rennommin, huomaamme nopeammin, että elämä jatkuu ja epäonnistumiselle oli syynsä – ehkä sen jälkeen saadaan aikaan vielä upeampi piirustus, kun hetken aikaa hengittelemme ja mietimme, mikä meni vikaan. Emmehän kuitenkaan ole seppiä syntyessämme, vaan kehitymme elämämme aikana koko ajan. Saamme uusia mahdollisuuksia aina, jos vain osaamme pitää mielemme avoimena ja olla avoimia ihmeille.
Selkeät arjen rutiinit voivat olla suurena apuna, kun käsittelemme epäonnistumisen tunteita. Rutiinit auttavat meitä näkemään elämän hyvät asiat. Jos jäämme liian pitkäksi aikaa suremaan paikoillemme, meiltä voi jäädä paljon näkemättä. Se, että pidämme rutiineista kiinni, ei tarkoita, ettemmekö samalla voisi käsitellä surua tai vaikeaa aikaa. Rutiinit pitävät arjen hallinnassa myös vaikeina aikoina. Siksi niiden ylläpitäminen (ei suorittaminen) on hyväksi.
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min.)
Voit myös varata ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) numerosta 040 7270106.
Terveisin
Mirva Vilokkinen
Instagram @mirva_emilia
https://fitfame.co/mirva-vilokkinen
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
Halloween on täällä – ja niin myös Astrolla hurjat astrologisten tulkintojen tarjoukset, joista et halua jäädä paitsi! Koko viikon ajan löydät meiltä tuotteita hyytävän houkuttelevin hinnoin, ja lisäksi saat jokaisesta Halloween ostoksesta yllärilahjan kaupan päälle.
Valmistaudu vastaanottamaan tulevan vuoden 2025 energiat vastaan! Auringon Paluu -tulkinta auttaa sinua hyödyntämään nämä voimakkaat energiat ja rakentamaan menestyksekkään alun tulevalle vuodelle. Auringon Paluu karttasi tarjoaa näkökulman tulevan vuotesi elämääsi, auttaa kohtaamaan haasteet, kannustaa kasvuun, ja yhdistää sinut elämäsi syvempään tarkoitukseen.
(norm. 36,90 €).
Säästä jopa 24%
Tilaa tulkinnat ja tarot lisälahjat tästä
Tarjous voimassa VAIN 3.11.2024 klo 24 saakka.
Tilauksessa saat nyt menossa olevan vuoden tulkinnan ja seuraavasta syntymäpäivästäsi käynnistyvän tulkinnan vuodeksi eteenpäin.
Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinta paketille täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin.
28.10.2024 Blogissa astrologi Seppo Tanhua
Astrologinen taivas on juuri nyt harvinaisen kaunis – kuin salainen viesti tähdiltä. Tämä viikko kantaa mukanaan ilon ja nautinnon energiaa, jonka tunnet varmasti sydämessä asti. Uskomattoman Daavidin tähtikuvion voima on nyt huipussaan – haluatko tietää, mitä se voi tuoda elämääsi?
Skorpionin aika on täällä, ja nyt mennään syvälle – niin syvälle, että matkan varrella saattaa tulla vastaan pari kadotettua sielua ja yksi eksynyt exä. Valmistaudu paljastuksiin, salaisuuksiin ja siihen, että naurun lomassa joutuu myös vähän nielemään. Jutussa "survival ohjeet" Skorpionin ajalle jokaiselle horoskooppimerkille. Klikkaa, jos uskallat – mutta omalla vastuulla!
Tarot-kortit tarjoavat syvällisiä oivalluksia elämän tärkeistä kysymyksistä. Ne avaavat symboliikan kautta vastauksia niin ihmissuhteisiin , rakkauteen , uraan , talouteen kuin asumiseenkin. Ota korttien viisaus käyttöösi ja löydä uusia näkökulmia elämääsi!
Katso oma ILMAINEN korttisi täällä
Astrologia on vuosituhansien ajan tarjonnut ihmisille näkökulmia itsetuntemukseen ja persoonallisuuden piirteisiin. Mutta voiko astrologisesta syntymäkartasta löytää viitteitä narsismiin?
Haluaisitko syvemmän yhteyden omiin vahvuuksiisi? Vuosi 2025 tuo mukanaan uudistumisen energioita, jotka kutsuvat tarkastelemaan elämänpolkua ja hyödyntämään omia tiedostamattomia vahvuuksia. Olen luonut Sisäinen Soturi -tulkinnan tukemaan sinua piilevien voimavarojen löytämisessä ja käyttämisessä, jotta voit kulkea rohkeasti kohti uutta.
Tilaa oma Sisäinen Soturi -tulkintasi nyt ja liity tuhansien ihmisten joukkoon, jotka ovat jo kokeneet tämän voimaannuttavan muutoksen. Elämän selkeys ja eheys ovat vain yhden päätöksen päässä – ota askel kohti voimakasta uutta alkua!
Säästä jopa 30 %
Tarjous voimassa rajoitetun ajan 3.11.2024 klo 24 saakka!
Täysi tyytyväisyystakuu!
Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin.
Yksilöllinen Analyysi (23 sivua): Räätälöity raportti syntymäaikasi ja -paikkasi perusteella.
Itsetuntemuksen Avaimet: Oivalluksia ja työkaluja sisäisen kasvun tueksi.
"Sisäinen Soturi -tulkinta ei ollut vain raportti – se oli peili, joka näytti minulle, kuka todella olen. Se auttoi minua löytämään uuden suunnan ja vahvuuden, jota en tiennyt omistavani." – Maija
"Tulkinta toi minulle syvemmän ymmärryksen elämäni tapahtumista ja auttoi minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Tämä kokemus on ollut käännekohta elämässäni." – Jukka
"En olisi uskonut, kuinka syvällisesti tämä tulkinta voisi koskettaa minua. Se on antanut minulle voimaa ja selkeyttä, joita olen kaivannut." – Sanna
Voit lukea lisää palautteita täällä
Tee muutos nyt – Vahvista Sisäistä Soturiasi ja elä täysillä!
Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.
Pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€). Elämässämme on paljon kaikkea sellaista, mitä emme pysty silmillämme näkemään ja korvillamme kuulemaan. Tarot 5 korttia -pöytä auttaa Sinua näkemään nykyisen tilanteesi selkeämmin, ja miten karma ja alitajuiset pelot siihen vaikuttavat.
Tee oma tarot 5 korttia pöytäsi täällä
Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.
Pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€). Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Keskity pöytää lukiessasi kokonaisuuteen, jolloin saat päätöksellesi mahdollisimman kattavan pohjatiedon. Lopullinen ratkaisu on pöydän lukemisen jälkeen Sinulla!
Vko 6 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Planeetat murisee ja talous romahtaa, vai romahtaako? Pääasia, että oma elämä pysyy raiteillaan kaiken keskellä.
Tarot tulkitsija ⭐⭐⭐⭐⭐
Marko Hämäläinen
0700-570508
(2,41€/min) (Tänään klo 9.00 - 22.00)
Tarot tulkitsija
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
tarok. intuitio.
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Tarot-tulkitsija, henkinen auttaja
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Vko 5 Astrologi Johanna Vilén: Leijonan Täysikuu ja Imbolc muistuttavat: jokin kuolee, jotta jokin totta oleva voi syntyä. Jos tunnet olevasi sisäisessä murroskohdassa, tämä teksti on sinulle. Blogissa lisää.
Kiinalainen uusi vuosi käynnistyy 17.2.2026 rytinällä! Hevosen energia kiihtyy, mahdollisuudet vilahtavat silmien ohi ja elämä houkuttelee hyppäämään mukaan täysillä. Rohkeat päätökset, sähköiset kohtaamiset ja yllättävät käänteet tekevät tästä vuodesta kaikkea muuta kuin tylsän. Oletko valmis tarttumaan hetkeen? Tutustu Hevosen vuoden 2026 ennusteeseen ja selvitä, mihin elämäsi on nyt kuljettamassa.
Tarjous on voimassa su 22.2.2026 klo 24 asti. Virpi Karjalainen sen kirjoittama Kiinalainen astrologia - käytännön opas on ainutlaatuinen johdatus muinaisen viisauden maailmaan, tarjoten syvällisiä oivalluksia niille, jotka haluavat ymmärtää sekä kiinalaisen astrologian että oman persoonallisuutensa moniulotteisuutta.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Tarjous voimassa su 8.2.2026 klo 24 asti. Neljän Pilarin tulkinnassa saat selville luonteesi perusrakennuspalikat kiinalaisen astrologian mukaan. Tämä tulkinta kattaa syntymäpäiväsi mukaisen itse-elementin sekä omat henkilökohtaiset neljä eläintä: vuosieläimen, kuukausieläimen, päivän eläimen ja tuntieläimen.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Helmikuu syventää, kirkastaa ja ravistelee lempeästi mutta päättäväisesti. Tammikuun käynnistämä liike ei pysähdy, vaan muuttaa muotoaan. Helmikuun energia kutsuu katsomaan pintaa syvemmälle. Aurinko valaisee tiedostamattomia kerroksia, ja planeettakuviot nostavat esiin teemoja vapaudesta, rajoista ja rehellisyydestä – erityisesti suhteissa ja omassa sisäisessä dialogissa. Moni voi huomata, ettei vanha tapa reagoida enää tunnu omalta. Se, mikä ei ole aitoa, alkaa yksinkertaisesti irrota. Mitä tämä kaikki tarkoittaa juuri sinun horoskoopillesi? Se selviää, kun katsot Planeetta Uutiset – helmikuu.
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita

Marko Hämäläinen
0700-570508
(2,41€/min) (Tänään klo 9.00 - 22.00)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...