Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Julkaistu 21.5.2026
Tarot-torstaita lähdetään viettämään kuun ollessa Leijonan merkissä. Voinkin sanoa, että jo oli aikakin! Pieni levottomuus ja tietynlainen aikaansaamattomuuden tunne saavat jäädä taakse, ja Leijonan energia voisi antaa kunnon energiabuustauksen. Kevät on aikaa, jolloin herättelemme itseämme talviunesta, ja tämä aika voi muutenkin olla herkempää aikaa mielelle. Toisaalta haluaisi touhuta kaikkea ja olla yhtä heräilevä kuin luonto, mutta silti vireystila voi olla kaikkea muuta kuin touhukasta. Se on kuitenkin ihan ok – kyllä kehokin alkaa vähitellen tottua tähän lisääntyvään valoon ja herätä luonnon kanssa samalle taajuudelle. Leijonan energialla on tässä suuri tehtävä nostattaa meidät tälle taajuudelle. Ja se, mitä voimme itse tehdä, on ottaa vastaan tämä Leijonan kuuenergia. Pukeudutaan värikkäästi, tehdään olomme pirteäksi pienillä asioilla ja herätetään se aito oma itsemme eloon.
Tarot-torstailla on aina jokin tietty sanoma ja viesti tähän hetkeen. Katsotaan, mitä sillä on tällä kertaa viestitettävänä. Valitse alla olevasta kuvasta sinua puhuttelevin kortti ja lue, mitä valitsemasi kortti sinulle viestittää.
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min.)
Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) tai energiahoitoon (alk. 50€) numerosta 040 7270106.
Vasen kortti on numero 1
Keskellä oleva kortti on numero 2
Oikealla oleva kortti on numero 3
1. SAUVOJEN KOLME – HYVE
Sauvojen kolmonen on harmonisuuden ja hyvän olon kortti. Tämä kortti pyytää meitä katsomaan kauemmas horisonttiin ja näkemään sieltä sen pilkahduksen, mitä universumi on sinulle tarjoamassa. Pyri pyyhkimään oman mielesi harha-ajatukset epäonnistumisesta pois ja katso asioita aurinkoisella mielellä onnistumisen näkökulmasta. Luo ajatus siitä, että hyvät asiat tapahtuvat oikeaan aikaan, ja pidä ajatuksesi harmoniassa luomasi elämän kanssa, jossa eri elementit täydentävät kauniisti toisiaan.
2. MIEKKOJEN KYMPPI – TUHO
Vahva kortti, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämäsi tuhoutuisi ympärilläsi. Sana tuho on voimakas, mikä kertoo myös paljon. Joskus elämässä on hyvä, että asioita ”tuhoutuu” ympäriltäsi pois, jotta omat energiasi vapautuvat toisaalle. Ei tarvitse pitää pelottavana asiana sitä, jos jokin asia muuttaa muotoaan, vaan sen mukana voi oppia elämään. Miekkojen kymppi pyytää irrottamaan liian tiukat otteet ja antamaan hieman löysempää siimaa. Jos yritämme väkisin ohjailla tilanteita, alkaa elämä osoittaa mieltään. Joskus on vaikea lähteä muuttamaan suuntaa ja löysentämään otetta, mutta loppuun saakka meidän ei aina tarvitse pitää kaikesta kiinni sellaisena kuin ne ovat alkujaan olleet. Otteen löysentäminen on muutoksen alku kohti erilaista elämänvaihetta.
3. LANTTIEN YHDEKSÄN – SAAVUTUS
Tässä kortissa yhdistyvät kauniisti mielen, sielun ja kehon energiat sekä voimat. Ota itsestäsi käyttöön koko potentiaalisi ja näytä meille, mihin kaikkeen sinusta on. Ihana Leijonan kuuenergia on todella vahvistamassa voimiasi ja haluaa, että otat ne käyttöösi. Elä omannäköistä elämääsi, anna itsellesi aikaa ja huomiota sekä jätä kaikki ylimääräinen pois elämästäsi – sellainen, mikä ei palvele sinua. Tällä tavalla luot tilaa sinulle merkityksellisille asioille ja alat vetää niitä puoleesi.
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min.)
Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) tai energiahoitoon (alk. 50€) numerosta 040 7270106.
Terveisin
Mirva Vilokkinen
Instagram @mirva_emilia
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
Astro.fi-palvelussa voit nostaa päivän tarot-kortin ja katsoa, mitkä henkilökohtaiset tarot-kortit kuuluvat sinulle: sielunkortti, persoonallisuuskortti ja vuosikortti. Ne auttavat sinua tunnistamaan, milloin on oikea hetki odottaa ja milloin lähteä liikkeelle.
Muutoksen energia voimistuu ja vanhat vastaukset eivät ehkä enää tunnu riittäviltä. Nyt kannattaa seurata tarkasti mitä elämä yrittää näyttää. Uusi viikkokatsaus on luettavissa.
Astrologi Seppo Tanhua: Tulevat kuukaudet voivat avata enemmän kuin osaat vielä nähdä. Vuoden 2026 energiat eivät jää tähän hetkeen, vaan rakentavat jo pohjaa vuodelle 2027 – uusille suunnille, päätöksille ja mahdollisuuksille. Joskus tärkein kysymys ei ole mitä tapahtuu nyt, vaan: mihin suuntaan elämä on viemässä sinua seuraavaksi?
Astrologi Seppo Tanhua: Tämä viikko ja ensi viikko ovat astrologisesti merkittäviä. Merkurius luo uusia yhteyksiä, jotka tuovat elämään oivalluksia ja auttavat syventymään omiin ideamaailmoihin. Valmistaudu inspiraatioon! Nyt on aika päästä omien ajatusten ja ideamaailman syvyyksiin.
Astrologi Seppo Tanhua: Kaikki vuodet eivät tunnu samanlaisilta. Toiset vuodet tuovat muutoksia, toiset avaavat uusia mahdollisuuksia ja jotkut haastavat katsomaan elämää uudesta suunnasta. Mitä vuodet 2026 & 2027 voivat korostaa juuri sinun elämässäsi?
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Julkaistu 19.5.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 21 tarot kortti on nostettu. Viikon kortti kantaa mukanaan kepeää mutta vahvaa energiaa. Nyt on aika luottaa prosessiin, omiin vahvuuksiin – ja ehkä myös ympärillä oleviin ihmisiin. Lue viikon tulkinta blogista.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Julkaistu 21.5.2026 Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Leijonan kuuenergia haluaa herätellä meitä kohti omaa voimaa ja rohkeampaa itseämme. Mutta mitä viestiä juuri sinä tarvitset tähän hetkeen? Valitse yksi kolmesta tarotkortista ja käy lukemassa blogista tulkinta. Joskus juuri oikeat sanat löytyvät silloin, kun niitä vähiten odottaa.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...