Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Julkaistu 7.5.2026
Tarot-torstai on Kauriin kuumerkissä, mikä ohjaa meidät vahvasti oman osaamisen äärelle. Oli kyse sitten työstä tai harrastuksesta, Kauriin energia tuo lisää luotettavuutta siihen, mitä teemme ja miten toimimme. Tämä päivä voikin pitää sisällään suurta kunnianhimoisuutta, ja huomaamme viimeistään nyt, että omalla aktiivisuudella on suurin merkitys halutun lopputuloksen saavuttamisessa. Nyt jos koskaan on hyvä aika laittaa siemenet itämään ja lähteä tekemään pitkäjänteistä työtä siinä, missä haluat kehittyä. Se voi liittyä omaan työhösi, henkiseen kasvuun, ymmärrykseen tai johonkin erityisosaamiseesi. Oli kyse mistä tahansa, luota pitkän aikavälin prosessiin, sillä pikavoitoilla emme pitkälle pötki. Kauriin energiassa näkyvät myös ruskan ja syksyn sävyt. Vaikka kuljemmekin vasta kesää kohti, on hyvä pitää ainakin pieni katse syksyssä.
Samaan aikaan olemme hyvin maanläheisissä mutta myös kunnianhimoisissa energioissa, ja juuri näissä energioissa on hyvä siirtyä tarot-torstain viesteihin. Valitse intuitiivisesti alla olevasta kuvasta sinua puhuttelevin kortti ja lue alta, mitä korttisi sinulle viestittää.
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min.)
Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) tai energiahoitoon (alk. 50€) numerosta 040 7270106.
Vasen kortti on numero 1
Keskellä oleva kortti on numero 2
Oikealla oleva kortti on numero 3
1. FIVE OF PENTACLES ELI LANTTIEN VITONEN
Tämä kortti yhdessä Kauriin energian kanssa muistuttaa, etteivät lantit välttämättä kerry pussiin hetkessä, vaan nyt pyydetään malttia. Suurin aarre syntyy, kun sitä kasvatetaan rauhassa ja oman intuition avulla. Tämä kortti pyytää myös pitämään omista puolistasi kiinni, mikäli työtäsi ei arvosteta tai vastuuta ei kanneta oikeudenmukaisesti.
2. SEVEN OF WANDS ELI SAUVOJEN SEISKA
Vaikka kohtaisit kyseenalaistamista, tunne silti oikea vastaus sisälläsi. Älä anna muiden sekoittaa päätäsi, vaan pysy omassa sisäisessä viisaudessasi ja tietoisuudessasi. Sieltä löytyy aina oikea vastaus, eikä sitä tarvitse perustella toisille, jos et itse niin halua.
3. TEN OF CUPS ELI MALJOJEN KYMPPI
Tästä kortista huokuu ihana harmonisuus ja onnellisuus. Pidä aarteina niitä asioita, jotka ovat tasapainossa, ja nauti siitä kevyestä tunteesta, jonka ne sinussa herättävät. Olemme onnellisimmillamme silloin, kun pidämme katseemme harmoniassa sen sijaan, että keskittyisimme asioihin, jotka ovat epätasapainossa.
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min.)
Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) tai energiahoitoon (alk. 50€) numerosta 040 7270106.
Terveisin
Mirva Vilokkinen
Instagram @mirva_emilia
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
Astrologi Seppo Tanhua: “Kaikki se levottomuus mitä tunnet juuri nyt… ei ehkä ole sattumaa.” Astrologisten kuvioiden mukaan elämme vuosia, jotka muuttavat sekä maailmaa että meitä itseämme syvemmin kuin osaamme vielä ymmärtää. Mutta suurin muutos voi tapahtua omassa sisimmässämme.
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 kutsuu sinua pysähtymään, päästämään irti ja valitsemaan uuden suunnan. Tietyt ajankohdat voivat avata ovia, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Lue lisää ja ota nämä hetket tietoisesti haltuun.
Oivalluksia. Selkeyttä. Irti päästämistä. Toukokuun astrologiset energiat avaavat tilaa uudelle suunnalle ja syvemmälle ymmärrykselle. Blogissa mukana mm. cazimi, Härän viisaus, Vanhakuu ja Vestan tulinen uusi vaihe. Lue lisää blogista, jos tunnet kutsun pysähtyä ja kuunnella.
Astrologi Seppo Tanhua: Mitä jos saisit jo nyt tietää, missä elämäsi suurimmat mahdollisuudet odottavat vuosina 2026 & 2027? Kaikki vuodet eivät ole samanlaisia. Toiset avaavat ovia, kiihdyttävät muutosta ja tuovat eteen kohtaamisia sekä päätöksiä, jotka voivat muuttaa suunnan täysin. Kun ymmärrät omien vuosiesi energiat etukäteen, et jää vain katsomaan mitä tapahtuu – vaan pystyt tarttumaan oikeisiin hetkiin oikeaan aikaan.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Julkaistu 13.5.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 20 tarot kortti on nostettu. Uusikuu Härässä lähestyy, ja viikon energia voi tuntua voimakkaana niin kehossa, tunteissa kuin unissakin. Viikon tarotkortiksi nousi Kuun kortti – alitajunnan, intuition ja omien varjojen kortti. Kirjoitin blogiin viikon energioista ja siitä, mitä universumi haluaa meille juuri nyt näyttää.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Julkaistu 14.5.2026 Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Nosta kortti ja katso, mitä tämän hetken energiat haluavat sinulle kertoa. Älä mieti liikaa – ensimmäinen tunne on yleensä oikea. Valitse 1, 2 tai 3 ja sukella tarot-viestien maailmaan. Lue blogista korttisi tulkinta.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...