Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Viikon tarotkortiksi nousi Runsaus, joka merkitsee elämäniloa ja -energiaa. Tämä kortti voisikin olla myös koko vuoden 2023 kortti, sillä tätä energiaa mitä kortti ilmentää on puhdasta iloa ja elämästä nauttimista tässä hetkessä. Työlle ja aherrukselle voi vihdoin antaa tunnustusta ja nauttia sen tuomista hedelmistä.
Runsauden kortti laittaakin meitä pohtimaan, että millä tavalla voisimme hyödyntää kaikkea sitä runsautta mitä omassa henkilökohtaisessa elämässämme on. On hyvä muistaa, että runsaus on myös paljon kaikkea muuta kuin rahaa. Emme voi esimerkiksi rahalla ostaa aikaa, terveyttä, läsnäoloa ja rauhaa. Runsauden tarkoitus ei missään nimessä ole rahalla pröystäilyyn, vaan luoda omilla runsauden lähteillä lisää arvoa omaan elämään. Se, että löytää omaan sisimpään rauhaa ja levollisuutta on runsautta parhaimmillaan.
Jos jokin asia ei miellytä enää Sinua, niin silloin on hyvä tarkastella ja miettiä, että mitä sen tilalle voisi tulla vai tarvitseeko sen tilalle yhtään mitään. Olisiko vapauttavampaa olla täysin ilman ja nauttia hetki irtaantumisen jälkeen ns. tyhjyydestä. Joskus tyhjyys voi olla runsaampaa kuin esimerkiksi valtava määrä ostettua tavaraa. Aina emme tarvitse jonkin asian tilalle jotain uutta, vaan on hyvä antaa elämän tuoda omassa muodossaan ja rauhassaan ne asiat mitkä on itselle oikeasti tarkoitettu. Tyhjyyden tunnetta ei tarvitsisi kokea negatiivisena, vaan se voi olla jotain todella kasvattavaa ja eheyttävää.
Hetkellinen tyhjyyden tila ja tunne voi olla kokemukseltaan todella runsasta ja viedä omaa kasvua ja kehittymistä hurjasti eteenpäin. Maailma tarjoaa koko ajan jotain ja siksi onkin hyvä pysyä omassa tilassa ja tietoisuudessa siitä, mitä todella tarvitsee ja mikä on itselle hyväksi.
Elämä voi puhjeta todelliseen kukkaan koska vain, kun antaa sille runsaudelle arvoa mitä tässä hetkessä on jo olemassa ja nauttii niistä asioista mitä näkee ja kokee. Parhaimmat kokemukset ja runsauden lähteet löytyvät kuitenkin aina omasta sydämestä ❤️ Tämän myötä toivotan vielä kerran runsaudellista uutta vuotta 2023 juuri Sinulle!
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)
Voit varata myös ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) tai pyytää kirjallisen tulkinnan sähköpostiisi (60€) numerosta 040 7270106.
-Mirva
Instagram @mirva_emilia
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
Planeettakuvioiden valossa olemme suomalaisina juuri nyt valmistautumassa sukeltamaan epätietoisuuden sankkaan savupilveen vuosina 2023 - 2025, joka aivan varmasti jälleen yllättää monet meidät kuin sakeudellaan. Onneksi vuosi 2023 vaikuttaa vielä rauhalliselta suhteessa tulevaan seuraavaan 2 vuoteen.
Mikä kasvu ja kehitys on totta ja mikä pelkkää sumutusta,
se tulee paljastumaan ensivuoden aikana valtiollisella tasolla niin kuin myös omassa elämässämme. Tietysti tällainen aika on paljastamassa valtioiden, pankkien, poliitikkojen, vakuutusyhtiöiden ja suuryritysten todellisia kasvoja, joka taas vääjäämättä johtaa jonkinlaiseen kapinaan ja sitä kautta ehkä hyvinkin valtaviin muutoksiin maailmantaloudessa. Näille isoille asioille emme mahda yhtään mitään, mutta voimme ymmärtää kaiken tapahtuvan vievän maailmaa parempaan suuntaan.
MITÄ onnistumisen kannalta arvokasta SINÄ voit tietää omasta tilanteestasi nyt tähän tärkeään muutosten aikaan valmistautuessasi?
Astrologin silmin tilannetta tarkastellessa on tärkeää ymmärtää oman kartan Jupiterin, Pluton ja Saturnuksen informaatio nimenomaan tästä menossa olevasta vuodesta ja mielellään myös seuraavasta vuodesta.
Vuoteen 2023 osuu Pluton ja Jupiterin neliö, joka tekee tästä vuodesta jännittävän vuoden, sillä onnistumiset ja menestyminen ylipäätään edellyttävät äärimmäisen itsenäistä ja vahvaa otetta kaikkeen omaan tekemiseen. Sinun kannaltasi onkin ratkaisevaa se, mistä huoneista omalla astrologisella auringonpaluukartallasi löydät nämä 3 tulevaa vuotta hallitsevaa planeettaa eli Pluton, Jupiterin ja Saturnuksen.
Mikä tahansa astrologista aikaa käsittelevä tulkinta kuten Astrokalenteri 12kk, Vuosi Elämääsi tai Auringon Paluu auttavat Sinua kasvamaan entistäkin vahvemmaksi henkisen polkusi kulkijaksi vuonna 2023, löytämään omaan elämääsi sopivan rytmin sekä luottamaan omaan sisäiseen intuitioosi aiempaa vahvemmin. Kun opit tiedostamaan tulkintojen avulla piilossa olleita valmiuksia itsessäsi, olet joka hetki vahvemmassa yhteydessä kosmoksen maailmaa uudistavan orkesterin kanssa.
Tervetuloa katsomaan upeat joulutarjouksemme!
https://www.astro.fi/horoskooppi
Astrokalenteri + Vuosi Elämääsi yhdessä samassa juhlapaketissa.
Kulta-ajan Astrokalenteri ja Vuosi elämääsi -tulkinta paketin avulla voit tutkia itsesi ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Astrokalenteri auttaa Sinua kasvamaan vahvaksi henkisen polkusi kulkijaksi, löytämään omaan elämääsi sopivan rytmin sekä luottamaan omaan sisäiseen intuitioosi aiempaa vahvemmin.
Astrokalenterin kulta-ajan tekijä ominaisuuden avulla voit kehittyä ja kasvaa kohti korkeampaa tietoisuuttasi ja omaa sisäistä todellisuuttasi sekä universumin todellisuutta meneillään olevassa kulta-ajassa. Kulta-ajan tekijänä Sinulla voi siis aktivoitua yksi tai useampi syntymäkarttasi tekijä aspektista riippuen Rakentajan (valmius aspektit) tai Parantajan (dynaamiset aspektit) roolina. Jokaiselle kartallasi aktivoituvalle tekijälle on oma keskustelualueensa Astro foorumilla, jonne pääsevät kaikki saman transiitin alaisuudessa olevat henkilöt keskustelemaan ajankuvaan kuuluvista tuntemuksistaan.
Vuosi Elämääsi -tulkinta on pelkistetty kuvaus tulevan vuoden tärkeimmistä vaiheista, joiden tiedostaminen auttaa Sinua tekemään sydämesi allekirjoittamia päätöksiä. Tiedät milloin mahdollisuudet kohdistuvat työelämään, ihmissuhteisiin, kotielämään tai harrastuksiin. Se on opas mahdollisuuksien hyödyntämiseen silloinkin, kun asiat tuntuvat vaikeilta, raskailta tai jopa mahdottomilta. HUOMIO! Vuosi Elämääsi tulkinta ei sisällä Astrokalenteria ja Kulta-ajan tekijän transiitteja. Se sopii Sinulle joka haluat lukea pelkistetyn tulkinnan vuoden pääkohdista vain paperilta tai PDF-versiona. Vuosi Elämääsi -tulkinnan voit halutessasi tilata myös kirjallisena versiona ( + lähetyskulut 6 € ).
Pluton ja Jupiterin neliö tekee vuodesta 2023 jännittävän vuoden, sillä onnistumiset ja menestyminen ylipäätään edellyttävät äärimmäisen itsenäistä ja vahvaa otetta kaikkeen omaan tekemiseen. Sinun kannaltasi on ratkaisevaa, mistä huoneista omalla Auringonpaluukartallasi löydät nämä 2 tulevaa vuotta hallitsevaa planeettaa eli Pluton ja Jupiterin.
Oman Auringon Paluu –tulkinnan luettuasi pystyt paremmin, ilman suurempia vaikeuksia, täydentämään listan elämääsi tulossa olevista positiivisista muutoksista.
Oma Auringon Paluu -tulkinta on erinomainen apuväline omien tiedostamattomien lukkojen murtamiseksi ja elämäsi suurimpien mahdollisuuksien tietoisuuteen nostamiseksi etenkin vuonna 2023.
TILAA TÄSTÄ: Auringon Paluu -tulkinta juhlapaketti ( Lisälahjana 10€ lahjakortti )
Kulta-aika:
Nykyaikainenkin ihminen voi mahdollisuuksiensa mukaan suunnitella sen avulla esimerkiksi projektiensa aloittamisajankohdat ja kehonhuoltoon liittyviä asioita.
Anna, Jeesuksen isoäiti e-kirja Tarjous 14,90 € Norm. 20 €
Kirjassa Anna, Jeesuksen Isoäiti, lukija pääsee sisälle Annan ja Jeesuksen elämän tapahtumiin uskomattomalla tavalla.
Anna, Magdalenejen Ääni e-kirja Tarjous 14,90 € Norm. 20 €
Tässä uudemmassa kirjassa Isoäiti Anna ja perheenjäsenet paljastavat perheen kauan kätkössä pidettyjä salaisuuksia Jeesuksen perhe-elämästä ja lapsista. Niiden paljastaminen kirjassa Anna, Jeesuksen Isoäiti, olisi ollut liian aikaista. Ihmisten vastaanottokyky ei olisi riittänyt, koska aika ei vielä ollut kypsä.
Rakasta paljon:
Parisuhde Paremmaksi VIP 19,90 € Muut 23,90 € Norm. 29,90 €
Parisuhde Paremmaksi -tulkinta auttaa näkemään, millaisista palasista se ratkaiseva vetovoima syntyy kahden ihmisen välille.
Astro-oppaasi Ihmissuhteisiin VIP 9,90 € Muut 9,95 € Norm. 19,90 €
Oivaltamalla omat kaukaa edellisten elämien takaa juontavat käyttäytymismallisi, tulet sinuiksi itsesi kanssa ja osaat pitää paremmin huolta itsestäsi. Silloin koet eläväsi omaa hyvää elämääsi ja mikä parasta, tulet olemaan pidetty ja rakastettu lähimmäistesi, ystäviesi ja työtovereiden parissa.
Rakkautenne Tähdet VIP 6,90 € Muut 8,45 € Norm. 16,90 €
Parisuhteen ja kumppanuuden valoja ja varjoja vertaileva tulkinta, joka kertoo ihan selvin sanoin mikä toimii ja mikä ei ihan niin hyvin. Antaa hyvät vinkit siitä, miten ongelmakohdan saa pelittämään ja rakkauden kipinän pysymään vireänä.
Tie syvempään itsetuntemukseen
Luonteesi Voimat (Luonneanalyysi) VIP 14,90 € Muut 19,90 € Norm. 29,90 €
kERTOO Millainen Sinä olet parhaimmillasi. Miten muut Sinut kokevat. Miten kommunikoit muiden kanssa
Miten urakuviosi asettuvat. Miten löydät tekemisellesi oikean suunnan. Ja paljon muuta mielenkiintoista.
Sisäinen Soturi VIP 25,90 € Muut 29,90 € Norm. 39,90 €
Sisäinen Soturi tulkinta opettaa Sinut arvostamaan kaikkea itsessäsi. Vasta sitten, kun olet sinut itsesi kanssa, voit olla sinut muun maailman ja ympäristösi kanssa. Kun näet itsesi ’soturina’, olet valmis kohtaamaan tyynesti ja luottavaisesti kaiken, mitä elämä päättää eteesi tuoda.
Luonteesi Voimat & Sisäinen Soturi VIP 39 € Muut 45 € Norm. 59,90 €
Luonteesi Voimat ja Sisäinen Soturi koostuu kahden persoonallisuutemme vahvuuksia kuvaavan tulkinnan yhdistelmästä. Kokonaisuus palvelee jokaista omaa elämäänsä ja elämäntehtäväänsä kunnioittavaa ihmistä iästä riippumatta. Se on matka oman voiman loppumattomalle lähteelle. Sinulle ei löydy pysäyttäjää, kun tiedät, mitä teet ja luotat siihen, miten sen teet.
Valon Lapsi ( sisäinen lapsesi ) VIP 19,90 € Muut 23,90 € Norm. 29,90 €
Oivalluksia omaan vanhemmuuteen tai paluu omaan lapsuuteen. Itsestäsi tehty Valon Lapsi -tulkinta muistuttaa Sinua, että Sinäkin olet joskus ollut lapsi omine valmiuksinesi ja haasteinesi, ja siellä ne samat tekijät ovat Sinussa edelleenkin. Sinunkin sisäinen lapsesi on periksiantamaton soturi ja henkinen mestari, jolla on vastaus valmiina jokaiseen eteesi tulevaan ongelmaan ja mahdollisuuteen ilman pienintäkään epäröintiä. Ainoa este näiden valmiuksien avautumiselle on Sinussa elävä ankara ja vaativa aikuinen, jolle mikään ei ole tarpeeksi.
Maya astologiset tulkinnat
Maya-astrokalenteri Tarjous 23,90 € Norm. 29,90 €
Kalenteri ei sisällä rahaa, ei aikaa, ei huomionosoituksia, ei kukkia, ei kultaa, eikä mammonaa, vaan opettaa meille puhdasta LÄSNÄOLOA! Olipa intohimosi kohde rakastettusi, harrastuksesi, autosi, moottoripyöräsi, lapsesi, työsi, urasi tai ihan mitä muuta tahansa, niin se tarvitsee Sinun varauksetonta ja omistautunutta läsnäoloasi voidakseen laskeutua rakkautena sydämeesi.
Maya - Astrologinen elämäntulkinta VIP 19,90 € Muut 23,90 € Norm. 29,90 €
Elämäntulkintakartta koostuu viiden symbolin ja yhden tai kahden numeron muodostamasta kokonaisuudesta. Tulkinta antaa tietoa syntymähetkellä elämääsi leimatuista perusenergioista, olemassa olevista valmiuksista ja kohdattavista haasteista, sekä tietoisuuttasi ohjaavista ja opastavista energialaaduista.
Tulkinnassa kerrotaan, kuinka ne näyttäytyvät elämässä erilaisina luonteenpiirteinä ja käyttäytymismalleina, jotta voisit tietoisemmin hyödyntää niiden sisältämän potentiaalin.
Maya-astrologinen Elämän Olosuhdetulkinta VIP 19,90 € Muut 23,90 € Norm. 29,90 €
Tulkinta kertoo keskeisimpien positioiden valossa Maya symbolisi taustalla vaikuttavista taustaenergioista. Maya-symbolisi ja sointusi muodostaman perusvoiman taustalla vaikuttavat tekijät ovat aina läsnä olevia vahvuuksia, joiden vaikutus persoonaan vaihtelee sysäyksenomaisesti elämäntilanteiden mukaan. Niitä voidaan kuvata ilmastollisiksi olosuhteiksi jotka vaikuttavat kaikkeen toimintaan ja korostavat tietynmallisen käyttäytymismallin valintaa.
Kiinalainen astrologia
Neljä Pilaria BaZi -tulkinta VIP 19,90 € Muut 23,90 € Norm. 29,90 €
Neljän Pilarin tulkinnassa saat selville luonteesi perusrakennuspalikat kiinalaisen astrologian mukaan. Tämä tulkinta kattaa syntymäpäiväsi mukaisen itse-elementin sekä omat henkilökohtaiset neljä eläintä: vuosieläimen, kuukausieläimen, päivän eläimen ja tuntieläimen. Ne paljastavat eläimellisen puolesi luita ja ytimiä myöten! Wrau…
Lahjakortti
Astrokaupan lahjakortti VIP 19,90 € Muut 23,90 € Norm. 29,90 €
Osta Astron lahjakortti ja ystäväsi voi valita mieleisensä lahjan suuresta valikoimastamme.
Verkkokurssit:
Astrologian Peruskurssi Tarjous 35,40€ Norm. 59€
Jokaiselle meistä muodostuu syntymämme hetkellä ns. kartta, joka on kuin pysäytetty kuva aurinkokuntamme planeettojen sijainneista ja keskinäisistä suhteista juuri tuolla kyseisellä hetkellä (on siellä muutakin kuin planeetat). Tämä kartta sisältää hurjasti informaatiota luonteestamme, vahvuuksistamme ja haasteistamme.
Astrologian verkkokurssi osa 3: aspektit ja transiitit Tarjous 35,40€ Norm. 59€
Tervetuloa tiedolliseen ja henkiseen syväsukellukseen ensin oman karttasi ja sen jälkeen muiden karttojen pyhään geometriaan aspektien (planeettojen väliset kulmat) ja transiittien (planeettaohitukset) välityksellä.
Tarot verkkokurssi Paratiisin Puut Tarjous 49€ Norm. 117€
Tämä kurssi antaa sinulle työkalun elämänhallintaan, kasvuun, syvyyteen ja ymmärrykseen, Tarotin muodossa. Tarot rakentuu Kabbalan Elämänpuun pohjalle. Elämänpuu on pohjimmiltaan hermeettinen filosofia jäsentyneenä kuvalliseen muotoon ja se kuvaa ihmisen roolia henkisen ja fyysisen maailman välisenä linkkinä.
Karma-astrologian alkeet Tarjous 29,40€ Norm. 49€
”Karma-astrologian alkeet verkkokurssi” kertoo miten karma ja astrologia liittyvät toisiinsa. Miten karma-ajattelua voi hyödyntää astrologisen kartan tulkinnassa ja samalla oman itsetuntemuksensa syventämisessä.
Terveisin
astrologi Seppo Tanhua
Kaikilla tulkinnoillani on aina täysi tyytyväisyys takuu. Ellet ole tulkintaan tyytyväinen, palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...