Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

1.11.2026

Hyppää Harmoniajakson kyytiin

Tällä viikolla vaikuttaa voimakkaimmin Marsin ja Jupiterin yhtymä Leijonan merkissä. Kuvio vahvistaa kollektiivisesti kaikkea omaa ja innostavaa tekemistäsi, jolla on nyt taipumus laajentua sitä menestyksellisemmäksi, mitä enemmän ihanaan tekemiseen antautudut. Perääntyvän Venuksen ja Chironin oppositio nostaa samaan aikaan esille kipukohtia sekä ystävyyssuhteissa että kumppanuudessa ja nuo tuntemukset saattavat nousta pintaan juuri tuon mahdollisimman oman tekemisen kautta. Haasteenasi on nyt luottaa omaan näkemykseesi ja valintoihisi silloinkin, kun et saa niille läheistesi välitöntä hyväksyntää. Samalla osallistut kollektiiviseen Harmoniajakson rakentamiseen yhdessä ystäviesi kanssa.

Marsin ja Jupiterin voimakas yhtymä Leijonassa kutsuu sinua löytämään oman rohkeutesi, voimasi ja sisäisen palosi. Sisäinen Soturi -tulkinta sopii tämän viikon energioihin erityisen hyvin, sillä se kutsuu tunnistamaan oman voimasi ja sytyttämään rohkeuden liekin silloinkin, kun elämä haastaa sinua luottamaan itseesi.

Astrologi Seppo Tanhua astrologinen viikkokatsaus vko 45 (2.11.–8.11.2026)

Aurinko ja pysähtymässä oleva Merkurius tekevät yhtymää Skorpionin merkissä ja antavat ainutlaatuisen mahdollisuuden oivaltaa lähimenneisyyden tapahtumia korjaavassa valossa. Kaikesta, mikä painaa mieltäsi, kannattaa nyt keskustella mahdollisimman avoimesti ja tehdä omassa vallassa olevat korjausliikkeet saamasi palautteen perusteella.

Junon yhtymä Plutolle vahvistaa ihmisten välistä pyhää yhteyttä transformaatio tasolle saakka, jolloin on tärkeää luottaa omiin alitajuisiin tuntemuksiin molempiin suuntiin. Itsellesi vahvimmin kuuluvat asiat ja ihmissuhteet tuntuvat nyt voimakkaina energiayhteyksinä. Uudet valoverkot rakentuvat aivan omalla painollaan ja sielun kutsua voit nyt kuunnella suurella luottamuksella. Vastaavasti omalle värähtelylle negatiiviset asiat ja ihmiset etääntyvät nekin omalla ehdottomuudellaan ilman mitään havaittavaa konkreettista syytä. Luota asioiden ja ihmissuhteiden uudelleen järjestymiseen ja elämästäsi tulee paljon kevyempää.

TAPAHTUMIA

Torstaina 5.11. Hämeenlinnassa on mysteeritorstaina Joe Dispenzan näkemyksiin ja tekniikkaan perustuva intentiokartan rakentamisilta, joka kulminoituu syvään kvanttimeditaatioon.

Huom! Ystävä tarjous voimassa tällä viikolla. (Yhteishinta kaksistaan tuleville 20€)

21.-22.11. Järjestämme tämän ajan suureen muutossykliin valmistavan kurssiviikonlopun.

Lauantaina syvennymme feminiinisten Jumalatarvoimien mytologiaan ja historiaan ensin Susanna Hanhisen luennon muodossa ja iltapäivällä selvitämme asteroidien sijainnit jokaisen osanottajan kartalla.

Sunnuntaina avaamme astrologian mielenkiintoisimman aarrearkun tutkimalla kahden seuraavan vuoden astrologisia kuvioita omalla kartalla. Tämän päivän aikana jokainen oppii tulostamaan oman karttansa transiittilistat ja tulkitsemaan niiden sanomaa kurssimateriaalin avulla. Todella paljon oppii oivaltamaan pelkkiä planeettasymboleja seuraamalla.

Ilmoittautuminen molempiin tapahtumiin tästä.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Herätä Sisäinen Soturisi – juuri nyt on Sinun aikasi! 

Marsin ja Jupiterin voimakas yhtymä Leijonassa kutsuu sinua löytämään oman rohkeutesi, voimasi ja sisäisen palosi. Nyt ei ole aika pienentää itseäsi muiden odotusten vuoksi, vaan uskaltaa seistä omien valintojesi takana ja seurata sydämesi kutsua. 

Sisäinen Soturi -tulikinta sopii tämän viikon energioihin erityisen hyvin, sillä se kutsuu tunnistamaan oman voimasi ja sytyttämään rohkeuden liekin silloinkin, kun elämä haastaa sinua luottamaan itseesi.

Eikö juuri nyt olisi aika vapauttaa se henkinen voima, joka sinussa on aina ollut piilossa?

Sisäinen Soturi -tulkinta nyt:

25,90 €

(norm. 42,90 €)! 

Tarjous on voimassa vain torstaihin 5.11.2026 klo 24 asti.

Tutustu Sisäinen Soturi -tulikintaan ja anna sisäisen liekkisi näyttää suuntaa! 

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Vko 43 blogissa astrologi Virpi Karjalainen: Paluu Venus-linjalle

Kahdeksan vuotta erossa. Tuhansia kilometrejä välissä. Ja yksi rakkaus, joka ei koskaan sammunut. Sitten Venus alkoi perääntyä, ja universumi järjesti jälleennäkemisen, jota olin odottanut vuosia. Mitä tapahtui, kun menneisyys seisoi yhtäkkiä edessäni italialaisella kadunkulmalla?

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää