Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Lokakuun astrologiselle kartalle piirtyy lähes Daavidin tähti, mutta ei sitten kuitenkaan ihan. Silti lokakuun planeetta kuviot availevat mahtavia näkymiä kollektiiviselle noususuhdanteelle niin rakkaudessa kuin elämässä menestymisessä muutenkin. Puhuttelevin Leijakuvio syntyy Venuksen tehdessä oppositiota Saturnukselle ja Neptunukselle samaan aikaan, kun se on kauniissa kolmiossa Plutolle ja Uranukselle. Rakkauselämässä voi näillä kuvioilla tapahtua lähestulkoon mitä tahansa katkerasta erosta euforisen yhteyden löytämiseen. Lopulta päätöksen saa omalta osaltaan jokainen tehdä ihan itse, mutta maanantain Planeetta Uutisissa kerromme Arton kanssa alustavia näkymiä kaikille horoskooppimerkeille. Lähetystä pääsee seuraamaan 29.9. klo 18.00 alkaen tästä linkistä.
Voit siirtyä myös tästä liveen
Tarot mestarimme Timo Kalliokoski ei pääse mukaan maanantain lähetykseen, mutta hän antaa omat vinkkinsä lokakuun haasteista ja mahdollisuuksista selviämiseen Tarotorstain lähetyksessä 2.10. klo 18.00 ja siihen menoon voi liittyä tätä kautta.
"Viime viikolla puhuimme sellaisesta asiasta kuin ”aikaidentiteetistä” tai ”päätösidentiteetistä”. Se liittyy Ritareihin ja niihin liittyviin pienen arcanan salaisuuksiin. Ensi torstaina onkin sitten toinen tärkeä tasapaino, tärkeä identiteetti: ”suhdeidentiteetti”. Tämä tasapaino liittyy Kuningattariin ja niiden hallitsemaan ”Luomisen Maailmaan”. Kaikki, mitä luomme on sielullisen tilamme jatke. Me luomme kaiken sen, mikä todella edustaan meitä itseämme, myötätunnon ja rakkauden voimilla, etsien tasapainoa suhteessa itseemme ja toisiin. Me tarvitsemme rakkauden ja myötätunnon kanavat molempiin suuntiin, itseämme ja toisiamme kohtaan.
Jos suhde itseemme ei ole kunnossa, vaan keskitymme liikaa muiden odotuksiin, meistä tulee Kuningattarena uhri, joka ei löydä rakkautta ja velvollisuuksia itseään kohtaan. Tai sitten luomme vain itsellemme, jolloin uhriksi päätyvät ihmiset ympärillämme. Terve ”suhdeidentiteetti” antaa sisäisen Kuningattaremme luoda tasapainossa. Me voimme silloin löytää lahjamme ja jakaa sen toisten kanssa. Näistä syntyy elämän tarkoitus ja elämälle merkitys."
Voit siirtyä tarot liveen tästä

Lokakuun astrologiseen kattaukseen kuuluu Saturnuksen, Jupiterin ja Lilithin välinen kultainen kolmio, joka saattaa sekoitella talouskuvioita mielenkiintoisella tavalla kansainvälisissä kiemuroissa. Henkilökohtaisella tasolla näkisin sen mahdollisuutena löytää positiivinen ja menestyksellinen yhteys oman pysäyttämättömän innostuksen ja päättäväisyyden välille.
Menestyksen huumassa tulee kuitenkin olla erityisen tarkkana oman jaksamisen kanssa, sillä Auringon oppositio Chironille ja neliö Jupiterille saattaa kääntää menestyksellisen tuhkimotarinan täysin päinvastaiseksi, jos erehdyt yrittämään elefantin syömistä yhdellä aterialla. Kiusaus on nyt houkuttelevasti esillä meille kaikille. Suosittelen kuuntelemaan jaksamisesi tilaa aivan erityisen tarkasti ja hyväksymään sellaisen tosiasian, että lokakuussa on aivan pakko jättää monta ihan pakollista juttua sittenkin tekemättä.
Kuun lopulla Mars tekee kolmiota Jupiterille ja Saturnukselle ja silloin pitäisi olla mahdollista laittaa isompaa vaihdetta päälle siinä kaikkein innostavimmassa vaihtoehdossa. Samaan aikaan Merkurius on kolmiossa Saturnukseen ja Neptunukseen, sekstiilissä Plutoon ja oppositiossa Uranukseen. Suurten oivallusten hyökyaalto ottaa mukaansa kaikki, joilla on vielä resursseja jäljellä.
Huippukohdat juuri nyt alkamassa olevan kolmen vuoden historiallisen koko ihmiskuntaa koskevalta aikajaksolta esittelen Helsingissä Hengen ja Tiedon messuilla 11.-12.10.2025, missä on tarjolla ilmainen 3kk Astrokalenteri jokaiselle osastolla vierailevalle tai luennolleni sunnuntaina osallistuvalle messuvieraalle.
Messuilla on mahdollista tilata itselle myös uusi Sinä ja Jumalatarvoimasi tulkinta kaksi päivää voimassa olevalla messutarjouksella. Tulkinta tulee virallisesti myyntiin vasta messujen jälkeen, joten käy hakemassa omasi ensimmäisten joukossa. Laitan tähän loppuun erään testiasiakkaan tunnelmat tästä uusimmasta astrologisesta tulkinnasta.

"Aivan mahtava paketti! Vieläkin sisäistelen kaikkea mitä äsken luin, äkkiä kirjoittamaan palautetta ja yhteenvetoa tästä. Ensinnäkin niin iso kiitos, että valitsitte minut, kuka tämän ensimmäisenä saa.
Aivan mahtava paketti! Vieläkin sisäistelen kaikkea mitä äsken luin, äkkiä kirjoittamaan palautetta ja yhteenvetoa tästä. Ensinnäkin niin iso kiitos, että valitsitte minut, kuka tämän ensimmäisenä saa Koko tulkinnan toteutus, ulkoasu, teksti, kokoonpano - kaikki, aivan nappiin Joka ikinen sana kyllä resonoi ja tuntui luissa ja ytimissä. Seppo osaa kirjoittaa hyvin, ymmärrettävästi, kuvailevasti, siis upeasti kirjoitettu tulkinta! Voimaannuin tulkintaa lukiessani, syvennyin ammentamaan tulkinnan jokaista sanaa, joka johti myös itsereflektoimaan tekstiä itseeni samalla sitä lukiessani. Pidin siis tektsin ja tulkinnan rikkaudesta ja monipuolisuudesta.
En osannut odottaa oikeastaan mitään ja aloin lukemaan tulkintaa vailla ennakkoluuloja, avoimin mielin.
Tulkinta oli todella opettavainen, avaava, oivaltava ja mielenkiintoinen. Pidin jokaisen kappaleen alussa avaavasta tietopakestista jokaisesta jumalattareen erikseen, ja niiden historiasta. Tämä auttoi tulkitsemaan ja ymmärtämään kokonaisvaltaisesti tulkintaa ja juuri miten eri jumalattarien piirteet sopivat astrologisesti itseeni.
Luin tulkintaa välillä naama kiinni näytössä uteliaana kahmimassa lisää ja lisää tietoa, toisaalta saatoin hymyillä ja jopa naurahtaa (itseeni niin osuvissa kohdissa, ”tuo on niin minä!”) mm. Pallas neliö Uranus - ”Karrikoiden sanottuna ajatuksissasi voi olla nerokasta luovaa hulluutta tai sitten vain jälkimmäistä. Olet vähän niinkuin sähikäispalloon ladattua kapinahenkeä, perinteiden uusiksi laittamista ja arvaamattomuutta ilman niin selkeää logiikkaa. Impulsiivisuus on kauha, joka helposti sekoittaa keittoasi. Sinunlaiselle sähikäiselle sanoisin, suojele hermojärjestelmääsi, koska ylikuormitus on hyvin mahdollista!” - niin hienosti ja hyvin kirjoitettu, en kestä!
ja ote myös Pallas oppositio Pluto - …noh, tähän olin alkamassa lainaamaan taas, mutta todetaan fakta, että joutuisin lainaamaan koko tulkinnan lähes sanasta sanaan Lähes jokainen kohta sanasta sanaan täsmää, ja oikein ”jytisee sisällä ytimissä”, että tämähän kuvastaa itseäni niin paljon! Joten tulkinta todellakin osui omaan itseeni. Samalla myös huomasin jo itsessäni tuttuja kohtia ja piirteitä, toisaalta taas saatoin oivaltaa uutta, että totta, niinhän tuo meneekin. Samoin pidin erityisesti pienistä neuvoista, miten kannattaa toimia niiden omien haastavien puolien kanssa ja mistä ne ylipäätään saattavat kummuta. Iso maininta myös tulkinnasta ”molemmin puolin” - eli molempien puolien käymisestä, hyvien sekä huonojen. Koska jokaisella meillä niitä on, oli hieno että tulkinta kulki käsi kädessä näiden kanssa. Mitkä ovat jokaisen jumalattaren kohdalla ne minun vahvuuteni, ja toisaalta taas haastavammat puolet.
Pakko lukea vielä monen monta kertaa tulkinta uudestaan. Kaikkea tietoa ei mitenkään pysty sisäistämään kerralla, ja kun lukee saman tekstin myöhemmin uudestaan, pystyy siitä myös ammentamaan ja saamaan aina lisää ja lisää.En edes löydä sanoja tähän, siis niin HIENO! todellakin sain tästä tulkinnasta paljon ja tulen saamaan jatkossakin sitä lukiessa. Ei pysty hehkuttamaan liikaa, iso suositus tälle! Jokaisen pitäisi saada oma Jumalatarvoimat-tulkinta Kiitos!!! "
Kiisa
Terveisin

astrologi Seppio Tanhua
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
On hetkiä elämässä, jotka muuttavat kaiken. Hetkiä, jolloin jokin sisälläsi herää – ja yhtäkkiä maailma ei enää näytä samalta kuin ennen. Suuri Herääminen on ainutlaatuinen live-paneelikeskustelu, jossa kuusi ihmistä jakaa omat elämää mullistaneet heräämistarinansa. Rehellisesti. Avoimesti. Ilman filtteriä.
Vko 15 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Mars, Uranus, Neptunus, Pluto… nyt tapahtuu paljon – ja nopeasti. Tämä viikko voi muuttaa enemmän kuin arvaat. Lue mitä on luvassa ja miten voit hyödyntää energiat omassa elämässäsi Lue viikon astrologia ja tietoisuus katsaus.
Voiko narsismi näkyä astrologisessa kartassa – ja mitä kartta ylipäätään kertoo tavastamme nähdä itsemme? Astrologinen kartta kätkee paljon symboliikkaa, joka liittyy itsetuntoon, itseilmaisuun ja siihen, miten suhtaudumme huomioon ja hyväksyntään. Mitä nämä merkit voivat paljastaa?
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Mitä yhteistä on psykologialla ja astrologialla? Psykoanalyytikko Carl Jung ei nähnyt maailmaa sattumien ketjuna, vaan merkityksellisenä kokonaisuutena, jossa mieli ja kosmos heijastavat toisiaan. Tässä jutussa sukellat Jungin ajatuksiin synkronisiteetista, kollektiivisesta alitajunnasta ja arkkityypeistä – ja siihen, miten ne kietoutuvat astrologian symboleihin planeetoista varjoon ja jumalalliseen lapseen.
Julkaistu 7.4.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 16 tarotkortti on nostettu. Käy lukemassa viikon tarotkortin tulkinta blogista. Tämän viikon energia kutsuu pysähtymään, maadoittumaan ja rakentamaan omaa rikkautta kärsivällisesti. Mitä King of Pentacles haluaa juuri sinulle kertoa?
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Julkaistu 9.4.2026 Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: 3 kortin Tarot torstai - Valitse kortti – mitä viestiä tarvitset tänään? Tämän viikon tarot-torstai kantaa vahvaa Kauriin energiaa. Nyt on aika keskittyä tavoitteisiin, mutta myös kuunnella omaa sisintä. Kolmesta kortista yksi kutsuu juuri sinua – luota ensimmäiseen tunteeseesi. Valitse kortti ja lue oman korttisi tulkinta blogista.
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...