Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Johanna Vilén

Johanna Vilén

8.3.2024

vieraskirjoitus:

Uusikuu kalojen merkissä

Sunnuntaina 10.3. kello 11:02 on Uusikuu kalojen merkissä. 7 asteen etäisyydellä on kalojen hallitseva planeetta Neptunus, joten vesipainotteisuutta riittää. Kalat ovat eläinradan viimeinen merkki. Se pitää sisällään kaikkien merkkien ymmärryksen sekä kokemuksen, vaikka sitä ei voi aina rationaalisella järjellä selittää tai ymmärtää. Kyse on pikemminkin herkkyydestä sekä kyvystä aistia ympärillä olevia energioita ja tunteita. Kaloilla on kyky aistia isoja kokonaisuuksia sekä ymmärtää näkymätöntä ja hahmotonta maailmaa.

”Vesi symboloi potentiaalin kokonaisuutta - kaiken mahdollisen olemassaolon lähdettä.” - Mircea Eliade

Uusikuu on nimensä mukaisesti uusiutuvaa aikaa. Sitä ennen viimeistelemme ja saatamme loppuun Vanhan Kuun vaiheen. Tarvitsemme normaalia enemmän lepoa ja omaa tilaa, jotta voimme käydä läpi Kuun muodonmuutoksen ja muuttuvat energiat. Kun Aurinkoa ja Kuuta vastapäätä on Lilith, se tuo mukanaan intensiivistä syvyyttä. Lilith on Vanhan Kuun jumalatar, joka on käynyt läpi syntymän, kuoleman sekä sen jälkeisen jälleensyntymän. Näin Lilith pystyy ymmärtämään transformaatiossa tapahtuvat syy-yhteydet sekä käyttämään siitä syntynyttä voimaa kaikessa elämässään.

"Ideat ovat kuin kaloja, voi pysytellä matalassa vedessä. Mutta jos tahtoo saada isoja kaloja, pitää mennä syvemmälle. Oikein syvällä kalat ovat voimakkaampia ja puhtaampia. Ne ovat valtavia ja abstrakteja. Ja hyvin kauniita.” -David Lynch

Auringon ja Kuun sekstiilit Uranukseen keventää ajassa olevaa vesipainotteisuutta sekä tuo siihen visionäärimäisen lisänsä. Sitä vastoin Vestan neliöt saattavat harhauttaa ja viedä pois fokuksesta. Jos mieli lähtee harhailemaan liikaa, on tärkeä maadoittaa itsensä ja muistaa juuriyhteys. Näin voimme saada ajassa olevista lahjoista parhaan mahdollisen irti.

Syvän alitajuisen yhteyden kautta voimme löytää yllättäviä ratkaisuja. Alitajunta on kuin alkumeri, josta voimme ammentaa loputtomasti luovuutta sekä sisäistä viisautta. Antaa herkkyyden toimia navigaattorina, mutta samanaikaisesti on tärkeä tunnistaa rajat ja pitää suojauksesta huoli. Näin emme hukkaa itseämme toisten ihmisten ja maailman jalkoihin, vaan tunnistamme mikä on meidän itsemme kannalta olennaisinta juuri nyt. Omassa tilassa voimme ladata akkumme kaikessa rauhassa ja sen jälkeen yhteys ympäristöön toimii oikealla tavalla.

Kun henki on vahva, niin vähäkin työ
Riittää maailman luomiseen
- Juice Leskinen, Musta aurinko nousee

10.3. Merkurius siirtyy kalojen merkistä oinaan tulimerkkiin. Se on konjunktiossa merkkirajan toisella puolella olevaan Neptunukseen sekä sekstiilissä Plutoon. Sanansaattaja pystyy yhdistämään alitajunnan sekä vaistonvaraisuuden parhaalla mahdollisella tavalla. Venus vaihtaa merkkisijaintiaan kalojen merkkiin maanantaina 11.3.

Mars on vesimiehen merkissä ja neliössä Uranukseen. Villihevosten laukkaa ei tule pysäyttää vaan pikemminkin seurata millaisia uusia polkuja ne avaavat. Marsin ja Vestan välinen kolmio tuo tullessaan hengen paloa. Omistautunut sydän ohjaa totuuden äärelle. Uudenkuun kartalla Mars on sekstiilissä Kuunnoususolmuun sekä Khironiin ja kolmiossa Kuunlaskusolmuun.

Vaikka voimavarat eivät ole vielä täydessä tehossaan, ne alkavat enemmissä määrin heräilemään. Mars muistuttaa tahtotilasta ja energiasta, joka saa meidät liikkeelle. Jos huomaamatta kannamme koko maailman taakkoja harteilla, saatamme unohtaa itsemme eikä energia riitä mihinkään. Kun saamme Marsin positiivisesta voimasta kiinni voimme rakentaa uudenlaista tulevaisuutta, joka kantaa. Roomalaisessa mytologiassa Mars oli kestävä ja maanläheinen suojelija, kun taas kreikkalaisten Ares oli hallitsemattomampi ja aggressiivisempi. On hyvä tunnistaa miten omaa Mars voimaansa käyttää, jotta voimme edetä Kuunnoususolmun kasvusuuntaa kohden.

"Mysteeri on luovuuden ytimessä." - Julia CameronKaunista Uudenkuun aikaa!

Ystävällisin terveisin   
Johanna Vilén  
www.kuussajamaassa.com

Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?  

Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,28e/min+pvm)

Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.

Astrologi Seppo Tanhuan tulkintoja & UUTUUS kirja tarjouksessa!


2 TULKINTAA YHDEN HINNALLA! AURINGON PALUU TULKINTA - OPAS ALKAVAN AURINKOVUODEN ENERGIOIHISI
Auringon Paluu karttasi tarjoaa näkökulman tulevan uuden Aurinkovuotesi elämään, auttaa kohtaamaan haasteet, kannustaa kasvuun, ja yhdistää sinut elämäsi syvempään tarkoitukseen. Olipa kyse suurista elämänmuutoksista tai arkipäivän valinnoista, Auringon Paluu tulkinta on ystävä ja opas matkallasi, auttaen sinua kulkemaan tietoisemmin ja luottavaisemmin henkistä polkuasi eteenpäin. Tarjous 27,90€ / norm. 33€ ja se on voimassa su 17.3.2024 klo 24 asti.
Lue lisää ja tilaa täältä

UUTUUS! SUURI ASTROLOGIAKIRJA 2: HENGEN VOIMIEN MESTARI SINUSSA

 Henkisen kehityksen kannalta timanttisin osa on oman syntymäkartan pyhä geometria eli planeettojen väliset kulminaatiot. Jokaisella ihmisellä on täysin oma ja mittaamattoman tärkeä elämäntehtävä oman henkisen kasvun ja henkisen heräämisen toteuttajana. Hengen Voimien Mestari Sinussa.
Tutustu lisää ja tilaa täältä

Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Johanna Vilén

Löysin astrologian kesäkuussa 1997.

Tämä oli ajankohta mikä muutti elämääni pysyvästi. Tämän jälkeen olen kurssittautunut vuosien varrella runsaasti ja vuodet 2007 - 2011 olin Seppo Tanhuan Astrologiakeskuksessa töissä, kunnes Seppo sanoi että taitaa olla aika luottaa omien siipien voimaan. Huhtikuussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n.

www.kuussajamaassa.com

Johanna Vilén

Ajankohtaista

Vko 45 blogissa maya-astrologi Esa Hyppönen: Pimeyden keskellä alkaa parantumisen aika

Pimeyden keskellä voi alkaa jotakin uutta. Marraskuu tuo mukanaan Sinisen Lunaarisen Käden energian, joka haastaa pohtimaan omia valintoja, jaksamista ja muutoksen mahdollisuuksia. Mitä tämä aika voi paljastaa sinulle? Lue uusi blogi!

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 45 tarot - Tähti alkulähteen voima

Julkaistu 3.11.2026. Viikon 45 tarot kortti on nostettu. Mistä sielusi on tullut? Mitä menneisyys haluaa sinulle paljastaa? Entä uskallatko todella luottaa omien unelmiesi toteutumiseen? Tällä viikolla universumi kutsuu sinua syvälle itseesi. Energia on rauhallista, mutta sen sanoma on voimakas. Tähden kortilla on sinulle tärkeä viesti. Lue koko viikon tulkinta blogista!

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää