Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Perjantaina 1.4. kello 9:27 on Uusikuu oinaan merkissä. Auringon ja Kuun toisella puolella on Merkurius, joka toimii sanansaattajana. Toisella puolella on Khiron haavoittuneena parantajana sekä tietäjänä ja Pallas viisaana soturi jumalattarena. Uusikuu saa tukea Cereksen ja Vestan sekstiilien myötä. Nämä tuovat aikaan sydämen ravitsevaa lämpöä.
Kevätpäiväntasaus aloitti astrologisen uuden vuoden. Aurinko meni oinaan alkukantaiseen merkkiin. Nyt oleva Uusikuu on täynnä samaista alkuvoimaa ja uudistumisen mahdollisuuksia, mutta mukana on myös viisautta.
”Todellinen löytöretki ei ole uusien maisemien etsimistä, vaan uusien silmien saamista.” -Marcel Proust
Mytologiassa Pallas oli tietäjä ja näkijä sekä oikeudenmukainen neuvonantajana, joka kykeni ennakoimaan. Älynsä lisäksi hänellä oli kyky konkretisoida asiat toteen. Pallas ei jää avuttomaksi tai neuvottomaksi, vaan hänellä riitti taistelutahtoa sekä kestävyyttä. Joskus omien heikkouksin kohtaaminen on suurinta viisautta. Selviytymiseen kiinni jääminen, voi tehdä elämästä kestävyyslajin, jolloin olisi opeteltava armollisuutta itseä kohtaan.
Pallas ja Apollon opettivat Khironille monia erilaisia taitoja. Khiron oli viisas ja myötätuntoinen kentauri. Saatuaan myrkkynuolen reiteensä, hän koki valtavia kipuja, mutta ei pystynytkään parantamaan itseään. Khiron on avain kipujen ymmärtämiseen sekä siihen että jos sairautta ei voi parantaa, kuinka sen kanssa voi elää parhaalla mahdollisella tavalla.
Khiron oli puoliksi ihminen ja puoliksi eläin, joten hän omaksui kummastakin parhaat puolet. Luonnollisen rytmin, kehon, mielen että tunteiden tasapainon ja parantavien energioiden avulla, voimme päästä ehtymättömän viisauden lähteelle.
”Ennen kuin reagoit, mieti. Ennen kuin kulutat, ansaitse. Ennen kuin kritisoit, odota. Ennen kuin luovutat, yritä. ” -Ernest Hemingway
Mars, Venus, Juno sekä Saturnus ovat konjunktiossa vesimiehen merkissä. Ne ovat haasteellisissa kulmissa kumpaankin Kuunsolmuun, joten muutoksen paine voi hetkittäin tuntua sietämättömältä. Marsin ja Pallaksen sekstiili on toivottava tuki. Mytologiassa Mars ja Pallas ovat ottaneet toisistaan mittaa useamman kerran. Usein Pallas voitti Marsin, koska kykeni ajattelemaan. Marsin tapa reagoida alkukantaisesti ja toimia ensimmäisen impulssin perusteella kostautui. Nyt näiden arkkityyppien välille voi muodostua hyvä yhteistyö.
"Puolet erehdyksistämme syntyy siitä, että käytämme tunteita silloin kun pitäisi ajatella ja ajattelemme silloin kun pitäisi tuntea. " - J.C. Collins
Neptunuksen ja Jupiterin positiiviset kulmat Kuunsolmuille avaavat uudenlaista toivoa. Kuunnoususolmu on härän merkissä ja Kuunlaskusolmu on skorpionin merkissä. On aika rakentavaa kantavaa maata. Joskus pieneltä tuntuvilla asioilla on iso merkitys.
"Elämä on puhdas liekki, ja me elämme sisässämme olevan näkymättömän auringon mukaan." - Sir Thomas Browne
Lempeää viikonloppua!
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
http://www.kuussajamaassa.com/
Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?
Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,28e/min+pvm).
Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.
TARJOUKSESSA 39€ / NORM 49€ vielä tänään 1.4.2022 KLO 24 saakka.
Olen rakentanut yhdessä Anne Sundellin kanssa Karma-astrologian alkeet -verkkokurssin, jossa voit tutustua tarkemmin omaan astrologiseen karttaasi karma-astrologian valossa. Karma astrologian alkeet koostuu kahdesta kurssi osasta joista ensimmäisen osan voit aloittaa ILMAISEKSI. Kurssin toinen osio avaa varsinaiset karma-astrologian alkeet. Kurssille voi osallistua jokainen. Ei siis tarvitse tietää vielä karma-astrologiasta yhtään mitään. Avaamme aiheita kurssilla kohta kohdalta ymmärrettävällä tavalla.
Tutustu verkkokurssiin täällä tarkemmin
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Tarjous voimassa su 26.10.2025 klo 24. Astrologi Seppo Tanhua: Löydä feminiininen supervoimasi! Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Hengen ja tiedon messut 11.-12.10.2025 juhli 50 vuotista taivaltaan astrologisesti aivan järisyttävän DAAVIDIN TÄHTI kuvion suojeluksessa. Olen koko astrologin historiani aikana päässyt tekemään tulkinnan kolmelle henkilölle, joilla on tällainen kuvio syntymäkartallaan.
Blogissa astrologi Evgenia Nyyssölä: Entä jos juuri kipu on ovi, joka vie sinut kohti omaa voimaasi? Chiron opastaa sinua tunnistamaan, missä olet valmis vapautumaan ja rakentamaan uuden todellisuuden. Sukella blogiin ja löydä Chironin parantava viesti.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Tunnetko sen? Ilmassa on muutos. Puolen vuoden jakso on alkanut ja se kutsuu sinua seisomaan vakaasti omassa voimassasi. Lue juttu ja ymmärrä, miksi juuri nyt on aika astua esiin.
Astrologi Seppo Tanhua: Et ole täällä ensimmäistä kertaa. Olet elänyt lukemattomia elämiä ennen tätä hetkeä. Jokainen niistä on jättänyt jälkiä – ei sattumalta vaan ohjauksessa. Kaikki on johtanut tähän: hetkeen jossa tietoisuutesi voi viimein laajentua uudelle tasolle ja voit nähdä itsesi totuudellisemmin kuin koskaan ennen.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty (Savolainen)
0700-87300
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...