Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Janne Laakso

Janne Laakso

28.9.2021

vieraskirjoitus:

Hyvän virus

Vuosisatoja ihminen on tutkinut itseään ja omaa käyttäytymistään. Maailmassa on paljon ”pahaa”, meidän mielestä ja aina vaan ihmettelemme onko se todella näin ja miksi. Olen kirjoittanut kymmeniä blogikirjoituksia ihmisen henkisyydestä ja siitä mitä me todella olemme. Kehomme on ainoastaan ja vain henkisen olentomme kuljetusväline ja niin kuin pappikin lopuksi sanoo; maasta olemme syntyneet ja maahan olemme tuleman. Olen useasti miettinyt, mitä ihmettä tämä tarkoittaa. Ilmiselvästi juuri sitä, että kehomme todella on ainoastaan lainaväline äiti maalta. Sisimpämme on ainut todellisuus, mitä meissä on.

Henkisyydessä puhutaan paljon henkiolennosta, mitä olemme

Henkiolento on totuus ja täynnä rakkautta. Vihaa, pahaa, itsekkyyttä tai ahneutta siihen ei kerta kaikkiaan saa millään mahtumaan. Ainoastaan egomme luo ahneuden, itsekkyyden ja oma hyvyyden. Ihmisen ahneus sekä oman edun tavoittelu alkoi siitä, kun aloimme omistamaan. Ensiksi maata, sen jälkeen eläimiä ja lopuksi ihmisiä. Nykypäivänä ihmisiä omistaa mm. pankit, lääketeollisuus, ruokateollisuus, energiateollisuus jne. Vielä tänä päivänä, tietyt ihmiset tai valtiotkin kuvittelevat omistavansa ihmisiä. Orjuutus alkoi jo kauan sitten, eikä se todellakaan ole loppunut koskaan. Se on muuttanut kyllä muotoaan.

Voiko asia kuitenkin olla niin, että ihminen on kuitenkin loppujen lopuksi pohjimmiltaan hyvä, eikä se paha, ahne ja omaa etuaan tavoitteleva olento? Ihmiskunta on kautta aikojen kärsinyt erilaisia kriisejä, joissa ihmiset ovat alkaneet toden teolla välittämään toisistaan ja itsekkyys sekä ahneus on hävinnyt totaalisesti. Onko nyt sittenkin niin, että ihminen on todella hyvä niin tieteen, kuin taiteenkin näkökulmasta? Taiteella tarkoitan tässä henkisyyttä ja ihmistä henkisenä olentona.

Asiaa on tutkittu kautta aikojen tieteellisten kokeiden ja erilaisten esimerkkien kautta.

Seuraavat katkelmat on Rutger Brugmanin kirjasta Hyvän historia;

Jouluaatto 1914, yö on selkeä. Kuu valaisee lumen peittämää ei-kenenkään-maata juoksuhautojen välissä. La Chapelle-dÁrmentieres - nimisen kylän lähellä. Huolestunut Ison - Britannian sotilasjohto lähettää rintamalle viestin: -Vihollinen saattaa hyvinkin harkita hyökkäävänsä joulun tai uudenvuoden aikaan. Kehotetaan erityiseen valppauteen.

- Kenraaleilla ei ole aavistustakaan mitä on tapahtuman.

Seitsemän, kahdeksan maissa 2nd Queen`s Regimentin Albert Moren räpäyttää silmiään toisenkin kerran. Mitä tuolla vastapuolella oikein on? Valot syttyvät yksitellen. Moren näkee lyhtyjä, soihtuja ja....hetkinen, joulukuusia. Sitten hän kuulee sen: -Stille Nacht, heilige Nacht- Laulu ei ole koskaan kuulostanut hänen korvissaan niin kauniilta -en unohda sitä koskaan-, Moren totesi myöhemmin. -Se oli elämäni kohokohta.-

Britit vastasivat ja ryhtyivät laulamaan -The first Noelia-. Saksalaiset taputtivat ja vastasivat -O Tannenbaumilla-. Tätä kestää aikansa, kunnes viholliset laulavat yhdessä latinaksi -O Come All Ye Faithful-. Kiväärimies Graham Williams muisteli myöhemmin -kaksi kansaa laulaa samaa joululaulua kesken sodan-

Siis Saksalaiset ja Britit kesken sodan alkavat laulaa samaa laulua? Vihasta ja sotimisesta ei ollut tietoakaan.

Erään Belgialaisen kylän pohjoispuolella eräs skottirykmentti meni vielä pidemmälle. Korpraali John Ferguson kuuli jonkun huutavan vihollisen juoksuhaudoista ja kysyvän, haluaisivatko he tupakkaa. -tule valoon-, eräs saksalainen huusi ja Ferguson nousi ei kenenkään maalle. Siinä meni hetki, kunnes saksalaisia ja brittiläisiä sotilaita pitkin rintamaa, pikku ryhmissä rupattelivat keskenään kuin parhaat kaverukset aikanaan. Hetkeä aiemmin olisivat olleet valmiit tappamaan toisensa. Seuraavana aamua joulupäivänä sotilaat nousivat juoksuhaudoistaan toistensa luo, vaihtamaan lahjoja. Britit antoivat suklaata, teetä ja puddingeja, saksalaiset sikareja, hapankaalia ja snapsia. Vitsejä veisteltiin, vaatteita lainailtiin ja ryhmäkuvia otettiin. Monissa paikoissa pelattiin jalkapallomaaotteluita sulassa sovussa. Jossakin paikassa järjestettiin yhteisiä hautajaisia. Illalla järjestettiin juhla-aterioita. Kaikkiaan yhteensä n. 100 000 sotilasta laski aseensa tuona jouluna. Toki sota jatkui joulun jälkeen ja ihmisiä menehtyi.

Tarina on täysin totta, josta on useita todisteita sekä valokuvia. Luettuani ko. katkelman, totesin itsekin, ei ihminen paha ole.

Vastaavanlaisia tarinoita on maailma pullollaan

Kolumbiassa vuonna 2006 eräs mainostoimisto sai erikoisen pyynnön puolustusministeriltä. Mainostoimiston piti auttaa taistelussa sissijärjestö FARCia vastaan. Mainostoimista laittoikin hösseliksi ja alkoi haastatella entisiä sissejä ymmärtääkseen, mikä sai nämä lähtemään viidakkoon taistelemaan. He tulivat samaan johtopäätökseen aina uudelleen ja uudelleen. Sissit ovat täysin normaaleita ihmisiä, joilla on samat tarpeet, unelmat ja toiveet kuin tavallisilla ihmisillä.

Operaatio joulu käynnistyi joulukuussa 2010. Erikoisjoukkojen ryhmät lensivät syvälle vihollisalueelle ja pudottivat Black Hawk-helikoptereista yhdeksään strategiseen paikkaan kaksituhatta led-lamppua, 25 metrisiin puihin. Näihin joulupuihin asennettiin banderolli ja liiketunnistimet, jotka aktivoituivat liikkeestä. Banderolleissa luki: -jos joku voi tulla viidakkoon, voit sinäkin tulla kotiin. Laske aseesi. Jouluna kaikki on mahdollista. Kaikkiaan 331 sissiä luopui aseista ja lähti kotiin. Sama tehtiin viidakon joelle, johon pakattiin kaikkiaan 6283 läpinäkyvää palloa, johon sisälle oli laitettu viesti: tule kotiin, me odotamme sinua.

Seuraavana vuotena sama jatkui operaatio Bethlehem. Seuraavaksi viidakkoon levitettiin kuvia sisseistä lapsuuden aikana ja pyydettiin palamaan perheensä pariin. Satoja sissejä palasi. Muutamassa vuodessa 10 000 sissiä oli palannut koteihinsa.

Mitä näissä tapahtumissa sitten oli todellisuudessa tapahtunut? Ihmisen sisin, inhimillisyys sekä se todellinen hyvyys astui esiin.

Vuonna 1971 elokuussa tehtiin Stanfordin yliopiston kellarissa koe. Kyseessä oli Stanfordin yliopiston vankilakoe. Vankilakokeessa testattiin sekä "vartijoiden", että "vankien" käyttäytymistä erilaisissa paineensietotilanteissa. Vankilakoe riistäytyi täysin käsistä. Vartijoista tuli hirviöitä, jotka alistivat vankeja, miten halusi. Heistä ei kuitenkaan tulleet pahoja sen vuoksi, että he olisivat pahoja, vaan koska he joutuivat sellaiseen tilanteeseen, jossa heidän kuului olla pahoja. Samoin vartijoille "usutettiin" tietoa, miten heidän tulisi kohdella vankeja, siis heitä manipuloitiin tekemään asioita.

Stanley Milgram teki sähköiskukonekokeen vuonna 1961

Kokeessa henkilön tuli antaa väärästä vastauksesta toiselle henkilölle sähköisku. Koe alkoi 15 voltin sähköiskulla. Joka kerran, kun oppilas teki virheen, harmaaseen puvuntakkiin pukeutunut mies antoi koehenkilölle tehtävän korottaa volttimäärää 30 volttiin. Sitten 45 volttiin jne. Näin jatkui aina siihen saakka, kunnes kytkin oli alueella, jonka yllä luki -VAARA, VAKAVA ISKU-. Sähköiskun voimakkuus oli tuolloin 315 volttia. Samalla oppilas hakkasi seinää, näytellen, että olisi saanut sähköä. Maksimi sähköiskun määrä oli 450 volttia.

Tutkijat kuvittelivat, että 1-2% henkilöistä menisivät loppuun saakka 450 volttiin. Todellisuudessa peräti 65% koehenkilöistä jatkoi loppuun saakka 450 volttiin. Miksi? Koska heitä käskettiin tekemään niin.

Tutkimustulokset olivat mielenkiintoiset. Ensinnäkin harmaapukuiselle miehelle oli ohjeistettu seuraavat sysäykset, jos koehenkilö vastusteli sähkön antamista

Ensimmäisenä: - Jatkakaa, olkaa hyvä-

Toisena: -koe vaatii, että jatkatte-

Kolmantena: -On ehdottaman tärkeää, että jatkatte-

Viimeisenä keinona: - Teillä ei ole muuta vaihtoehtoa, teidän on jatkettava-

Tutkimuksessa kävi ilmi, että mitä vakavammin harmaapukuinen mies käski jatkamaan, sitä tottelemattomammaksi koehenkilöt tulivat. Johtopäätös koko kokeesta olikin, että ihmiset ovat valmiita menemään hyvin pitkälle ja kärsimään, tehdäkseen hyvää. Koehenkilöt pyrkivät siis olemaan hyviä. Riittävän voimakkaasti kun houkutellaan, johdatellaan ja manipuloidaan, monet meistä ovat kykeneviä tekemään ”pahaa”. Paha ei ole pinnalla, vaan se on kaivettava esille.

Näin aikoinaan myöskin tapahtui Natsi-saksassa, jossa miljoonia juutalaisia tuhottiin - se tehtiin ja uskoteltiin saksalaisten hyväksi. Adolf Eichmannille tehtiin psykologisia testejä, jossa vahvistettiin, että hän oli normaalia normaalimpi. Eichmann oli fanaatikko. Hän ei toiminut välinpitämättömästi, vaan vakaumuksesta. Eichmann teki pahaa, koska hän ajatteli tekevänsä hyvää.

Testejä ja kokeita on tehty kautta aikojen

On myöskin tapauksia ja tapahtumia, joissa koeympäristöä ei ole tehty, vaan se on syntynyt ihan itsestään. Tällainen on tarina kuudesta pojasta 13-16v., jotka vuonna 1965 karkasivat koulusta Tongan saarella, varastivat veneen ja ajautuivat ´Atan autiolle saarelle. He elivät siellä yli vuoden, kunnes heidät sattumalta löydettiin. Tutkijat kuvittelivat ensiksi, että pojat olisivat ajautuneet kilpailutilanteeseen, jossa uhkana olisi ollut juonittelua, kilpailua keskenään sekä riitelyä. Toisin kävi. Pojat rakensivat mökin, lautan, auttoivat toisiaan kaikessa, tekivät toisilleen ruokaa ja aika meni lähes ilman riitelyä. Miksi? Koska ei ollut kukaan manipuloimassa tai käskemässä tekemään toisilleen mitään pahaa. He itse saivat päättää miten elää. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä, kun sen annetaan olla.

(Lähde: Hyvän historia 2021, Rutger Brugman)

Nyt voi sitten miettiäkin, kuka ja miten tänä päivänä manipuloidaan

 Ihmiskunnan historiassa kaikki "pahuus" on tehty aina jonkun hyväksi. Toisen maailmansodan aikana Japaniin tiputettiin kaksi atomipommia. Voidaankin kysyä, tiputettiinko ne "kostoksi" vai todella sen vuoksi, että ajateltiin sen olevan ratkaisu maailmansodan loppumiseen? Jos atomipommin tiputus olisi ollut ratkaisu sodan loppumiseen, niin miksi tiputettiin kaksi pommia? Eikö yksi olisi ajanut saman asian?

Hitlerin Saksa päätti tuhota Juutalaisyhteiskunnan toisen maailmansodan aikaan. Oliko se "pahin" asia mitä 80 vuotta sitten tapahtui? Mielestäni vielä pahempi asia oli se, että muu maailma antoi sen tapahtua, eikä puutunut siihen. Miksi?

Nyt elämme 2020-luvulla ja täysin samoja asioita tapahtuu, eri lailla. Kansakuntia suljetaan ja laitetaan kiinni. Ihmisiltä ollaan viemässä perusoikeuksia ja sananvapaus. Ihmiset pakotetaan tekemään asioita vastoin omaa tahtoaan. Kaikki tehdään meidän omaksi parhaaksemme, näinhän se on myyty kaikille. Kuten vuosisatojen kuluessa, samoja asioita on tapahtunut ja tehty "meidän parhaaksi". Aina on löytynyt ihmisiä tai tahoja, jotka manipuloinnin ovat tehneet. On turha syyttää ketään yksittäisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä mistään, koska kaiken takaa löytyvät aina ne, jotka hyödyn haluavat. Eihän atomipommin laukaisijakaan tehnyt muuta, kuin hyvää maailmalle - lopetti sodan. Eihän saksalaiset sotilaatkaan tehneet muuta, kuin hyvää Saksalle ja maailmalle.

Kun nämä viattomat, puhtaat, henkiset olennot laitetaan yhteen, ei pahuutta esiinny. Näin ei käynyt toisen maailmansodan juoksuhaudoissakaan, Kolumbian viidakoissa, Tongan saarella ja muuallakaan.

Kirjoitelman toisessa osassa kuvaan mitä erilaiset kriisit tai katastrofit voivat saada aikaan. Loppujen lopuksi nämä ovat saaneet pelkkää hyvää aikaan, nimittäin ihmisten yhdistymistä ja sitä kuuluisan ykseyden merkitystä.

Terveisin
Janne Laakso

Palaa Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Janne Laakso

Olen Janne Laakso Helsingistä, perheellinen ja hyvinvointialan yrittäjä. Olen toiminut lähes koko elämäni turvallisuusalalla eri tehtävissä, kansainvälisessä yrityksessä. Viimeisten vuosien aikana olen keskittynyt mm hyvinvointialaan, niin fyysiseen kuin henkiseenkin. Tällä hetkellä omistan yrityksen 4 D Meditation & Wellness, joka keskittyy kokonaisvaltaiseen henkiseen hyvinvointiin. Tämän lisäksi olen mukana Tietoisuus Ry:n hallituksessa.

Omaa henkistä kasvumatkaani ja sisäistä unelmaani työstän rakkauden, totuuden ja ilon kautta. Ihmisten auttaminen, välittäminen sekä pyyteettömyyden esilletuonti ovat lähellä sydäntäni. Kasvun ja totuuden matkalla etsin Universaalia hyvinvointia elämääni, sekä haluan jakaa sitä sanomaa kaikille teille muillekin kirjoitusteni muodossa. Toisinaan kasvaminen ja siihen liittyvä totuus kieltämättä koskettaa, satuttaa, pelottaa, mutta myös rakastaa ja vapauttaa meidät oman egomme vallasta antaen sielumme valon hiljalleen alkaa kukoistamaan ennen näkemättömällä tavalla. Tervetuloa seuraamaan henkisenmatkan aiheisia blogejani.

T. Janne Laakso
www.tietoisuusry.fi

Janne Laakso

Ajankohtaista

Vko 36 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Suurten onnistumisten viikko

Syyskuu käynnistyy astrologisesti erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Mitä tämä viikko tuo tullessaan ja millaisiin mahdollisuuksiin juuri nyt kannattaa tarttua? Lue uusi viikkokatsaukseni blogista ja katso viikkovideo.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Sami-Samuli Keinonen: Surun rakenne ja mielen vapautuminen – Arjen reaktiosta suoraan näkemiseen

Miksi yksi pieni tapahtuma voi jäädä elämään mieleen tuntikausiksi, päiviksi tai jopa vuosiksi? Itse tapahtuma on ehkä jo ohi, mutta mieli jatkaa sitä muistoissa, syyllisyydessä, pelossa ja itsesäälissä. Entä mitä tapahtuu, jos tätä liikettä ei yritetäkään paeta, selittää tai korjata – vaan se nähdään sellaisena kuin se on? Uudessa blogikirjoituksessa tarkastelen surun rakennetta, pakenemisen mekanismia ja sitä, mitä tarkoittaa suora näkeminen ilman pyrkimystä muuttaa kokemusta.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Virpi Karjalainen: Kartan voimakkain planeetta

Tunnetko syntymäkarttasi oikeasti pintaa syvemmältä? Kartalla saattaa nimittäin olla melkoinen valtataistelu käynnissä. Nousumerkin hallitsija yrittää ottaa ohjat, dominantti planeetta vaatii päästä päättämään suunnasta ja askendentin tuntumassa majaileva planeetta tuo persoonaan vielä oman vahvan sävynsä. Ei siis ihme, että olemme välillä ristiriitaisia jopa itsellemme! Uudessa blogissa sukellan syntymäkartan voimakkaimpiin tekijöihin ja siihen, miksi se kaikkein tutuin puoli sinusta ei välttämättä olekaan koko totuus.

Lue lisää

Karma syntymäkartalla – mitä tuot mukanasi tähän elämään?

Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Miksi olen taas tässä samassa tilanteessa?” Ihmiset vaihtuvat. Vuodet kuluvat. Olosuhteet muuttuvat. Silti jokin tuttu kuvio ilmestyy uudelleen. Astrologisesti juuri tällaiset toistuvat teemat ovat kiinnostavia. Niitä voidaan etsiä syntymäkartan aspekteista ja aspektikuvioista – mutta samalla kartalta löytyvät myös ne valmiudet, jotka ovat sinussa jo vahvoja.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Jumalatar Voimat – mitä karttasi feminiiniset voimat kertovat sinusta?

Oletko koskaan miettinyt, miksi sinussa voi elää samaan aikaan niin erilaisia tarpeita? Entä jos sinussa on voimaa, jota et ole vielä aivan tunnistanut? Astrologisella kartallasi Ceres, Juno, Pallas Athene, Vesta ja Lilith kertovat kukin omaa tarinaansa – rakkaudesta, viisaudesta, omistautumisesta, vapaudesta, hoivasta ja syvistä sisäisistä tarpeista.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää