Kuinka pitkälle olet vastuussa kumppanisi tunteista?

Joka vuosi meitä varoitellaan kesäloman vaaroista. Ei siis punkeista, kyykäärmeistä tai ampiaisenpistoista, vaan siitä, että loma on uhka parisuhteelle. Odotukset yhteiselle ajalle ovat niin suuret, että vähemmästäkin jostain kohti alkaa präkätä. Itse olen silti sitä mieltä, että loma ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Tiedän pariskuntia, jotka viettävät osan lomastaan ihan yksin. Silloin on mahdollisuus eheytyä, ottaa omaa aikaa (joskus jopa täysin ilman koko muuta perhettä) ja pohtia ajan kanssa, ilman arkipaineita, että onko itse tyytyväinen omaan elämäänsä, ja onko itsessä vielä sellaisia piirteitä, joita haluaa tutkia tai työstää eteenpäin.

Itse olen siinä mielessä onnekas, että pitkien etäsuhteideni aikana, kun mies on asunut eri puolella Suomea tai Eurooppaa, olen saanut aikaa kasvaa aikuiseksi. Sitä samaa teen joka vuosi mökillä. Yksinolo on minulle parantavaa. Se oli sitä parisuhteessa, ja se on sitä myös parisuhteen päätyttyä. Joku saattaa pitää itsekkäänä sitä, että ottaa vain omat tarpeensa jonkin aikaa huomioon. Mutta jos jokin juttu elämässä tuottaa jatkuvaa satoa, se on itseensä satsaaminen. Kesälomalla on hyvä aika kylvää taas tuota uutta satoa, josta voi ammentaa myöhemmin iloa, ihan itselleen.

Jälleenrakennussarja

Minulle suositeltiin kesäkuussa Bruce Fisherin Jälleenrakennus-kirjaa, joka tarjoaa tarkistuspistettä  ja eheytymistä kipeän eron jälkeen uutta parisuhdetta hamuaville. Otin vinkin kiitollisena vastaan ja pakkasin mökille mukaan oman jälleenrakennuspalikkasarjani. Aloin selvittää, missä kohti oikein menen nyt, kun erosta on tasan kolme vuotta, ja olen myös epäonnistuneen etälaastarisuhteen kaksoisliekin kanssa läpikäynyt. Olen kolmessa vuodessa kokenut kovat liemet ja käynyt koko tunnearsenaalini läpi. Joko olisin valmis uuteen kypsään suhteeseen, jossa ei enää toisteta vanhoja virheitä ja käytösmalleja?

Kuin tilauksesta, samalla kun kirjaa luin, sain mahdollisuuden elää kaikki erilaiset toipumisvaiheet pikakelauksella läpi. Uudet nettideittimiehet tulivat hetkeksi elämääni opettamaan kunkin luvun läksyjä, ja lähtivät samantien pois, kun olin läksyn tajunnut ja sen oppinut. Olin ällistyneen kiitollinen siitä, miten hienosti universumi teki töitä kanssani. Se, mikä ensin vähän satutti, olikin lopulta suuri siunaus. Kaikkein suurin siunaus oli kuitenkin se, miten nopeasti tajusin, että minua ohjataan ja opastetaan kaikista sisäisistä trigger-pisteistä yli ja eteenpäin. Olin Jälleenrakennus-kirjan myötä todellisella eheytymisen polulla.

Uudet suhteet eron jälkeen

Oman kipuilunsa ja tunnereaktioidensa mahdollisen keskeneräisyyden kukin kumppani kantaa kuin kapioarkussa häälahjana uuteen liittoon, alitajuntaan ja sisäisiin sopukoihin piiloteltuna tietenkin. Voi kestää usein jopa vuosikausia, ennen kuin todella luottaa uuteen elämänkumppaniin niin paljon, että uskaltaa antaa myös rumat ja kipeät varjopuolensa tulla esille, näkyviin. Se on herkkä paikka, että miten tulemme kohdatuiksi rumine ja rujoine puolinemme. Siitä voi seurata jotain todella kaunista, kun yhdessä tutkitaan omia haavoja ja hyväksytään ne, tai sitten se voi mennä ikäväksi ja brutaaliksi toistemme syyttelyksi. On siis äärimmäisen tärkeää tiedostaa, kuinka olemme itse vastuussa kaikkien parisuhteidemme onnistumisesta.

Mikä on minun, on myös sinun, sanotaan vihkikaavassakin, heti niiden ylä- ja alamäkien jälkeen. Aviopuoliso ottaa kumppanin mahdollisen henkisen haavan vastaan, koska ei muutakaan voi. Alttarilla tulee vastaan koko paketti, ja sama toimii myös ilman papinaamenta. Emme valitettavasti voi poimia vain rusinoita pullasta, tai nuolaista pullapitkosta vain raesokereita pinnalta.

Kun sitten kuulen pariskunnista, jotka voivat huonosti erikseen ja yhdessä, niin olen monesti pohtinut, että mikä on riittävä määrä kärsimystä (avio)liitossa. Mikä on riittävästi, ennen kuin toinen liittolaisista sanoo, että nyt en voi ottaa tuota jatkuvaa tuskaasi enää enempää vastaan. Se on sinun vastuullasi. Kysymys kuuluukin, että mihin pisteeseen asti sinä olet vastuussa kumppanisi henkisestä pahoinvoinnista, joka juontaa juurensa ajalta ennen sinua? Mihin pisteeseen asti tulee katsoa toisen sisäistä tuskaa, johon hän ei itse pysty katsomaan? Jos sinä olet melko järjissäsi ja tasapainossa, ja kumppanisi henkinen tasapaino sen sijaan järkkyy pahasti, niin kuinka pitkälle sinä olet vastuussa kumppanin tunteista ja käytöksestä? Oletko vastuussa kumppanista ja hänen elämästään viimeiseen hengenpihinään asti? Milloin tulee raja oikein vastaan?

Huomaan, että minulla on tästä aiheesta paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta usein jo pelkkien kysymysten heittäminen ilmaan saattaa laittaa jonkinlaisen ajatuspyörän ja ratkaisujen pienoismallin pyörimään.

Jaksaa jaksaa!

Läheisin ihmissuhde on meille se kaikkein opettavaisin, se suora peilauspinta. Joudumme kokemaan pitkän suhteen aikana monta kriisiä, joista osa on omiamme, osa on yhteisiä ja osa taas on kumppanin omaa perua. On jalo ja kunnioitettava periaate olla toisen tukena, tuli eteen mitä tuli, mutta mielestäni se edellyttää tasapainoista kumppanuutta, jossa vuorotellen kannatellaan molempia osapuolia. Ei voi olla niin, että yksi jaksaa, kantaa aina vastuun ja henkisen kuorman, ja toinen heittäytyy ikuiseksi marttyyriksi, heikommaksi astiaksi, joka ei anna, vaan pelkästään ottaa. Siinä ei toimi tasapainon ja vastavuoroisuuden laki.

Kuinka paljon voi rakastaa?

Molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus on tärkein kahdenkeskisen suhteen ainesosa, ja jos toinen kumppaneista ei kykene arvostamaan edes itseään niin paljon, että hakisi apua ongelmiinsa, tai ylipäätään myöntäisi niiden olemassaolon, niin kuinka pitkälle toisen pitää joustaa ja ymmärtää, ja kuunnella myllyä, joka jauhaa pelkkää myrkkyä toisen niskaan?

On varsin luonnollista, että tällaisissa parisuhteissa intiimi kanssakäyminen, eli seksi, käy ensin vähiin ja lopulta loppuu kokonaan, jolloin samalla loppuu suhdetta omalla tärkeällä tavallaan koossapitävä kemia ja liima. Sillä kuka haluaisikaan enää paljastaa sisintä herkkyyttään ja alastomia toiveitaan toiselle, joka työntää luotaan pois eikä anna enää koskea itseään. Se voi alkaa niin pienestä, niin salakavalasti. Raivoisan riidan jälkeen ei tulekaan enää fyysistä sovintoyritystä, kunnes sovittelusta luovutaan lopulta pikkuhiljaa kokonaan, ja tyydytään vain kääntämään kylkeä sängyssä. Kyllä siinä voisi olla vaikea tuntea itseään haluttavaksi, jos toinen toruu ja syyllistää heti aamukahvista aina iltateehen asti, päivästä ja vuodesta toiseen. Sellaista en itselleni haluaisi.

Tämä on klassista psykoterapiaosastoa, mutta pohjimmiltaan kyse on juuri siitä: kuinka minä voin? Kuinka minä voin pelastaa itseni tästä kumppanin kurimuksesta, jossa hän on jossain mustassa aukossa tai sadepilven alla harva se päivä. Ja haluan vielä tähdentää, että on eri asia elää masentuneen ihmisen vierellä, joka tarvitsee ja kaipaa tukea eheytymisen tiellään, kuin sellaisen ihmisen vierellä, joka syyttää kumppaniaan – ja koko ympäröivää maailmaa – kaikesta ikävästä, mitä hänelle jatkuvasti tapahtuu. Silloin ei ole kypsyyttä kohdata omaa vastuuta elämästään, edes alkeellisesti. Jos tuo kumppani, jonka syytä kaikki näennäisesti on (koska aina tarvitaan syylliseksi joku muu kuin minä itse), lopulta lähtee kävelemään, kun ei jaksa enää, niin kuinka kauan syy on yhä edelleen tuon entisen kumppanin, vaikkei häntä enää kuulu eikä näy?

Oma päätös

Suurin koossapitävä voima on aina rakkaus, ja se pitää ihmisen koossa myös eron jälkeen. Siksi oma vastaukseni kysymykseen Oletko vastuussa kumppanisi tunteista? on Ei, et ole. Sinä olet vastuussa itsestäsi, omista tunteistasi ja ratkaisuistasi, tekemisistäsi ja tekemättä jättämistäsi. Sinä olet myös vastuussa siitä, jäätkö onnettomaan liittoon. Toivon koko kollektiivisen tietoisuuden ja henkisen heräämisen puolesta, ettet jää. Niin kivulias kokemus kuin ero onkin, niin jokaisen on ajateltava omaa parastaan, omaa mielenrauhaansa ja omaa henkistä energiaansa. Joskus on parempi olla yksin ja täydessä rauhassa, kuin toisen sylkykuppina ja heittopussina.

Joskus voi myös käydä niin, että jokin voimallinen astrologinen transiitti tai pimennys tuo eropäätöksen akuutisti aamiaispöytään, jolloin suhteet äkillisesti kaatuvat kuin dominonappulat. Mitä syvemmälle Vesimiehen aikaan mennään, sen selkeämmin alkaa näkyä, ettei mitään voi enää väkisin vääntää. Rakkauden ja yhdessäolon täytyy tuntua kevyeltä, eheyttävältä, parantavalta, voimauttavalta. Ei se voi enää tuntua uhrautuvalta, raskaalta, tukahduttavalta tai ripustautuvalta.

Kaikki loppuu aikanaan, mutta vasta sitten, kun aika on sille kypsä. Minä kunnioitan sekä päätöstä olla eroamatta kuin mahdollista päätöstä erota. Minulle tärkeintä on kunkin ihmisen oma hyvinvointi, ja toivon, että siihen kaikki lopulta johtaa, siihen, että meitä kohdellaan rakastavasti parisuhteen sisällä – tapahtui se sitten nykyisen kumppanin kanssa tai jonkun uuden kumppanin kanssa. On itse tiedettävä, kumpi on suurempaa rakkautta itseään kohtaan – jäädä vai lähteä.

Tästä raskaasta aiheesta riippumatta toivon, että meistä jokaisella riittää voimia ja rakkautta rakentaa omaa kahdenkeskistä parisuhdetta sekä vaalia sitä elintärkeää rakkaudellista suhtautumista omaa itseä kohtaan. Sillä kumppanista voi aina pitää pieniä taukoja, jotta jaksaa taas paremmin – mutta itsestään ei voi koskaan pitää taukoa.

Parisuhde paremmaksi -tulkinta on loistava tapa rehellisesti katsoa omaa tärkeintä ihmissuhdetta silmiin, oli tämä suhde sitten vasta orastava tai jo useamman vuoden tekeytynyt. Tulkinnasta löytyvät ne samat kipukohdat ja ilon aiheet kuin liitostasikin, mutta kun tiedostat astrologiset erot ja samankaltaisuudet sinun ja kumppanisi välillä, niin tiedät paremmin milloin soutaa ja milloin taas huovata. Parisuhde paremmaksi -tulkinta eheyttää myös sinua itseäsi, kun haluat miettiä rakkauselämäsi toistuvia malleja. Huomaathan, että tulkinnan tilaamiseen tarvitset sekä omat, että kumppanisi syntymätiedot.

Terveisin

Virpi Karjalainen

Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Kommentit

lue lisää

- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle

lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle

Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Nimesi Tämä on pakollinen tieto Kommenttisi Tämä on pakollinen tieto

Viestin lähetys onnistui

Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan

Lisää puuttuva tieto

Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.

Odota hetki ...

Kommentoi kirjoitusta