Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Luin kerran naisesta, joka osti hääpuvun hetken mielijohteesta. Erikoisen tapauksesta tekee se, että hänellä ei ollut sulhasta, ei edes poikaystävää. Silti hääputiikki veti häntä puoleensa kuin magneetti ja hän sovitti pukuja, ja lähti lopulta kaupasta kallis ostos mukanaan. Hullua tietysti, aivan pähkähullua. Mutta kun hän astui kadulle ja kääntyi kadunkulmasta, hän törmäsi mieheen, juuri sellaiseen, josta oli salaa unelmoinut. Ja niin tosielämästä tuli tarua ihmeellisempää. Aviomies löytyi, kun otti tarpeeksi isoja askeleita kohti unelmaansa.
Minäkin tein jotain päätöntä ja hullua. Ei, en ostanut hääpukua, sillä en voi ottaa riskiä, että joutuisin vahingossa vihille. Ostin sen sijaan koon 36 uimapuvun. Vieläpä ihan täydellä hinnalla. Mitäkö kokoa yleensä käytän? Kokoa 42. Joskus voi olla jopa 44. Se, että mahtuisin koon 36 uimapukuun, on siis mahdoton ajatus. Silti ostin sen ja kokeilin kotona. Joo, ei mahtunut.

Heitin vanhat lerpsahtaneet bikinit roskiin, ja tavoitteena on, että vielä joku päivä mahtuisin pienempiin. Ainakin universumille on lähetetty melkein yhtä iso haaste kuin tuo hääpuvun ostanut nainen teki. Tätä haluan, tähän haluan panostaa – mitäs te onnettaret siellä teette asian eteen?
Astrokalenterin mukaan elän Jupiter-vuotta, jolloin sanotaan, että kaikki asiat laajenevat elämässäni. Hyvä mahdollisuus siihen ainakin on, sillä onnenplaneetta Jupiter on koko vuoden minun nousumerkissäni Jousimiehessä. Ja eikös se niin ole, että kun Jupiter siirtyy seuraavaan merkkiin vuoden lopussa, satavat ne suurimmat lahjat kerralla syliin?
Lompakko voi laajeta, tajunta voi laajeta, itse kehokin voi laajeta. Siellä missä ennen ei ollut ilmaisia lounaita, onkin nyt kokonainen vuodenmittainen buffettipöytä. Toki siihen käy ahnaasti käsiksi, melkein sormilla seisaaltaan syöden.
Haluan ottaa lautaselleni enemmän kuin lautasmalli sallii, ja nauttia täysin siemauksin. Hörppään menovettä päälle. Haluan laajentua vielä nykyistäkin enemmän. Testata missä menevät rajani, vai onko niitä ollenkaan. Haluan oppia enemmän, haluan tehdä enemmän, haluan kokea enemmän, haluan nauttia joka hetkestä. Enemmän.

Se vaatii sen, että puhdistan entisen elämäni, tutkin todella, että mitä siitä enää tarvitsen. Koko koti tuntuu tunkkaiselta, oma kroppa tuntuu raskaalta. Päässä sen sijaan leijailee kepeitä ajatuksia ja astrologisen kartan leija siellä jo nykii uusiin korkeuksiin. Astrokalenterista saadut viestit kertovat myös samaa ilosanomaa, että nyt kannattaa uskaltaa.
Tiedän, että joka päivä ei tule huvittamaan. Tiedän, että aina en saa kaikkea aikaiseksi. Tiedän, että on monta päivää kun luovutan, ja monta päivää kun aloitan taas itseni nostamisen alusta.
Viikkasin pyykkejä kaappiin, ja minun oli pakko tulla kirjoittamaan nämä ajatukset heti ylös. Tämä uusi meneillään oleva energia on pakottavaa, se on liikkeelle puskevaa, kuten tämän viikon astrologinen ajankuva minulle kertoo.
Tänään siivoan kotini, niin pitkälle, ettei illalla varmaan nouse enää varvaskaan, ja silmäluomi painuu raskaasti kiinni. Mutta huomenna onkin sitten niin paljon helpompi tähdätä ylemmäs, aloittaa kevyemmin. Vaikkapa sitä koon 36 uimapukua kohti.
Ystävällisin terveisin

Virpi Karjalainen
Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Syyskuu käynnistyy astrologisesti erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Mitä tämä viikko tuo tullessaan ja millaisiin mahdollisuuksiin juuri nyt kannattaa tarttua? Lue uusi viikkokatsaukseni blogista ja katso viikkovideo.
Miksi yksi pieni tapahtuma voi jäädä elämään mieleen tuntikausiksi, päiviksi tai jopa vuosiksi? Itse tapahtuma on ehkä jo ohi, mutta mieli jatkaa sitä muistoissa, syyllisyydessä, pelossa ja itsesäälissä. Entä mitä tapahtuu, jos tätä liikettä ei yritetäkään paeta, selittää tai korjata – vaan se nähdään sellaisena kuin se on? Uudessa blogikirjoituksessa tarkastelen surun rakennetta, pakenemisen mekanismia ja sitä, mitä tarkoittaa suora näkeminen ilman pyrkimystä muuttaa kokemusta.
Tunnetko syntymäkarttasi oikeasti pintaa syvemmältä? Kartalla saattaa nimittäin olla melkoinen valtataistelu käynnissä. Nousumerkin hallitsija yrittää ottaa ohjat, dominantti planeetta vaatii päästä päättämään suunnasta ja askendentin tuntumassa majaileva planeetta tuo persoonaan vielä oman vahvan sävynsä. Ei siis ihme, että olemme välillä ristiriitaisia jopa itsellemme! Uudessa blogissa sukellan syntymäkartan voimakkaimpiin tekijöihin ja siihen, miksi se kaikkein tutuin puoli sinusta ei välttämättä olekaan koko totuus.
Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Miksi olen taas tässä samassa tilanteessa?” Ihmiset vaihtuvat. Vuodet kuluvat. Olosuhteet muuttuvat. Silti jokin tuttu kuvio ilmestyy uudelleen. Astrologisesti juuri tällaiset toistuvat teemat ovat kiinnostavia. Niitä voidaan etsiä syntymäkartan aspekteista ja aspektikuvioista – mutta samalla kartalta löytyvät myös ne valmiudet, jotka ovat sinussa jo vahvoja.
Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.
Oletko koskaan miettinyt, miksi sinussa voi elää samaan aikaan niin erilaisia tarpeita? Entä jos sinussa on voimaa, jota et ole vielä aivan tunnistanut? Astrologisella kartallasi Ceres, Juno, Pallas Athene, Vesta ja Lilith kertovat kukin omaa tarinaansa – rakkaudesta, viisaudesta, omistautumisesta, vapaudesta, hoivasta ja syvistä sisäisistä tarpeista.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Löydä feminiininen supervoimasi.




Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...