Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Lauantaina 31.3. klo 15:36 on Täysikuu vaa`an merkissä. Aurinko ja perääntyvä Merkurius ovat yhtymässä oinaan merkissä. Tämä voi herättää hämmennystä ja epävarmuutta. Siinä missä osa meistä on jo menossa eteenpäin kohti kevään valoa ja heräävää luontoa, toinen osa on vielä haaveilemassa ja nukuksissa talven tiimoilta. Välillä yhteys itseemme voi olla vahva ja dynaaminen. Välillä fokuksessa pysyminen saattaa olla vaikeaa. Pääsiäisen aikaan paastokausi on päättynyt ja olemme valmiina juhlistamaan kevättä. Tämä kuulostaa ihanalta ja helpottavalta, mutta se ei aina ole niin yksinkertaista.
`Jos kuulet sisäisen äänen, joka sanoo: ”sinä et osaa maalata”, jatka kaikin mokomin maalaamista – ja pian se ääni vaikenee. `-Vincent Van Gogh
Täysikuu vaa´an merkissä on tasapainohakuinen. Saattaa olla että keskitymme enemmän muiden tarpeisiin kuin omiimme. Samanaikainen tarve toteuttaa jotain itselle tärkeää, voi jäädä muiden asioiden jalkoihin. Tämä voi lisätä turhautumista. Toinen merkittävä tunne voi olla itsetunnon puuttuminen. Marsin ja Saturnuksen yhtymä kauriin merkissä on neliössä sekä Aurinkoon, Merkuriukseen että Täysikuuhun. Tämä voi tuntua kuin menisi askeleen eteen ja kaksi taakse. Onneksi se ei mene niin. Silloin kun asiat eivät meinaa mennä omalla painollaan, on hyvä ottaa tilaa ympärille ja yrittää levätä. Tämmöisenä aikana pienillä asioilla voi olla suuri merkitys. Juuri samaiset asiat voivat hetken päästä toimia ja niistä voi saada paljon enemmän irti kuin olisi uskonutkaan. Siis, jos tehtävät asiat ovat sinulle itsellesi tärkeitä, ei kannata luovuttaa liian helposti. Meillä kaikilla on oma tapamme elää ja olla ja voimme hioa omista vahvuuksistamme `timantteja`. Se ei välttämättä ole sitä mitä me teemme, vaan mitä me olemme, kun olemme omassa voimassamme. Se tie ohjaa perille varmemmin kuin mikään muu.
Lauantaina 31.3. Venus siirtyy oinaasta härän nautinnolliseen merkkiin. Venuksen ja Uranuksen yhtymä lisää kekseliäisyyttä ja innovatiivista ajattelua. Tässä ajassa on ristiriitoja. Silloin kun yhteys ei toimi, sitä ei voi pakottaa paremmaksi. Kun se omalla painollaan alkaa toimia, kannattaa kuunnella tarkkaan. Voit saada parhaat ideat, tulevaisuuttakin ajatellen, hyvin yllättävällä tavalla. Pääsiäinen on hyvä aika levätä, herättää innostumista ja uusia tuulia.
`Äitini sanoi minulle: "Jos sinusta tulee sotilas, pääset varmaan kenraaliksi. Jos sinusta tulee munkki, niin pääset vielä paaviksi." Mutta minusta tulikin maalari ja minä päädyin Picassoksi.` –Pablo Picasso
Ensi viikolla en kirjoita päivityksiä, käsileikkauksen vuoksi, mutta seuraavalla viikolla taas `kuulemisiin`. Oikein onnellista pääsiäisen aikaa ja alkavaa huhtikuuta!
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
On hetkiä elämässä, jotka muuttavat kaiken. Hetkiä, jolloin jokin sisälläsi herää – ja yhtäkkiä maailma ei enää näytä samalta kuin ennen. Suuri Herääminen on ainutlaatuinen live-paneelikeskustelu, jossa kuusi ihmistä jakaa omat elämää mullistaneet heräämistarinansa. Rehellisesti. Avoimesti. Ilman filtteriä.
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Vko 15 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Mars, Uranus, Neptunus, Pluto… nyt tapahtuu paljon – ja nopeasti. Tämä viikko voi muuttaa enemmän kuin arvaat. Lue mitä on luvassa ja miten voit hyödyntää energiat omassa elämässäsi Lue viikon astrologia ja tietoisuus katsaus.
Voiko narsismi näkyä astrologisessa kartassa – ja mitä kartta ylipäätään kertoo tavastamme nähdä itsemme? Astrologinen kartta kätkee paljon symboliikkaa, joka liittyy itsetuntoon, itseilmaisuun ja siihen, miten suhtaudumme huomioon ja hyväksyntään. Mitä nämä merkit voivat paljastaa?
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Mitä yhteistä on psykologialla ja astrologialla? Psykoanalyytikko Carl Jung ei nähnyt maailmaa sattumien ketjuna, vaan merkityksellisenä kokonaisuutena, jossa mieli ja kosmos heijastavat toisiaan. Tässä jutussa sukellat Jungin ajatuksiin synkronisiteetista, kollektiivisesta alitajunnasta ja arkkityypeistä – ja siihen, miten ne kietoutuvat astrologian symboleihin planeetoista varjoon ja jumalalliseen lapseen.
Julkaistu 7.4.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 16 tarotkortti on nostettu. Käy lukemassa viikon tarotkortin tulkinta blogista. Tämän viikon energia kutsuu pysähtymään, maadoittumaan ja rakentamaan omaa rikkautta kärsivällisesti. Mitä King of Pentacles haluaa juuri sinulle kertoa?
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Julkaistu 9.4.2026 Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: 3 kortin Tarot torstai - Valitse kortti – mitä viestiä tarvitset tänään? Tämän viikon tarot-torstai kantaa vahvaa Kauriin energiaa. Nyt on aika keskittyä tavoitteisiin, mutta myös kuunnella omaa sisintä. Kolmesta kortista yksi kutsuu juuri sinua – luota ensimmäiseen tunteeseesi. Valitse kortti ja lue oman korttisi tulkinta blogista.
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...