Punnittuja kirjoituksia astrosofian hengessä
Ilmestyskirja eli Johanneksen ilmestys on valtavuudessaan ja ilmestyksissään upea! Se on kuitenkin sen symboliikkaa tuntemattomalle hyvin hankala ja tarjoaa loputtomasti tulkintavaintoehtoja. Tässä tekisi mieli lainata lähes loppuun muualla kulutettua sanapartta: pelolle ei saa antaa valtaa! Jos meillä on käytössämme astrosofinen, hermeettisen filosofian mukainen maailmankuva ja sen tarjoamat tiedot, laajenee käsityksemme maailmankaikkeuden mittakaavasta ja todellisuuden tarkoituksenmukaisuudesta. Me saamme käyttöömme kehyksen, johon on helpompi asettaa itsemme suhteessa evoluution ja luomisen valtaviin kuviin. Me olemme tärkeitä, maailma on mielekäs ja voimme luoda luottamuksellista suhdetta kehityksen haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Olen itse tutkinut näitä aiheita, lukemalla, meditoimalla ja rakentamalla ajatuskokonaisuuksia sydämen lämpöön nyt 14 vuoden ajan. En ole juurikaan ollut tilaisuudessa kertoa teille, rakkaat tuntemattomat ystäväni, näistä ajatuksista, koska niiden perustaan liittyy astrologian sideerinen muoto, joka on länsimaissa varsin tuntematon. Lyhyesti sanottuna sideerinen astrologia (astrosofia, hermeettinen astrologia) käsittää tähtikuvoiden ja astrologisten merkkien olevan yhteneviä. Kun kaikille astrologian harrastajille tuttu oma aurinkomerkki, vaikkapa Rapu, saattaa olla sideerisesti katsottuna Kaksonen, on yleensä jo aika vaikea jatkaa. Taivaankannella tosin aurinko tuolloin on Kaksosen tähtikuviossa, mutta trooppisen astrologian mukaan Ravun merkissä. Älkäämme kuitenkaan antako tämän häiritä sen enempää tämän ensimmäisen bloggauksen viestiä. Tässä tekstissä kaikki viittaukset astrologiasta tuttuihin tekijöihin ja sijainteihin ovat siis astronomisia, sideerisiä. Sen ei kuitenkaan pitäisi kenelläkään olla esteenä tämän tekstin asian ymmärtämiseen.
Tämän kirjoituksen aiheena on paljon huomiota herättänyt ”maailmanloppu” ensi lauantaina. Onhan näitä jo muutama selätetty, kaikella kunnioituksella tulkitsijoita ja näkijöitä kohtaan… Astrosofiseen maailmantarkasteluun liittyy vahvasti luottamus henkisen maailman vahvaan vaikuttamiseen fyysisessä maailmassa. Toki viime kädessä ihmiselle olentona on omalla tiellään tullut osakseen vapaus ja sen myötä myös vastuu maailmankehityksen vastuullisesta kantamisesta. Astrosofian voi katsoa olevan osa antroposofiaa ja samalla osa hermeettisen filosofian historiallista virtaa, joka länsimaissa kantaa vahvaa esoteerisen kristillisyyden impulssia, virikettä.
Astrosofinen mailmankuva on täynnä kosmisia rytmejä, jotka ovat suoraan yhteydessä maan ja ihmiskunnan evoluutioon. Koko kosmos on tietoinen ja se on täynnä kosmisia olemuksellisuuksia, jotka kantavat tietoisuuden erilaisia laatuja. Olet varmaan kuullut puhuttavan ”Akashakronikasta” tai akashisista aikakirjoista. Selvänäköinen ihminen pystyy syventymällä kosmisten tietoisuuksien kantamaan muistiin, ”lukemaan” tätä kirjaa, tutkimaan sen sivuja. Tämä on erittäin vaativaa ja oikein lukeminen vaatii pitkälle kehitettyä moraalia ja henkistä voimaa, suurta kriittisyyttä. On valitettavaa, että ihmiset ehkä liian kritiikittömästi sekä tutkivat, tulkitsevat, että uskovat tällaisia ilmestyksiä. Nimenomaan tulkinnat ovat tehneet paljon hallaa esimerkiksi juuri Johanneksen Ilmestyksen korkean henkiselle näkymälle.
Me helposti myös kutistamme maailman ajallisen ja tilallisen valtavuuden enemmän oman mittamme mukaiseksi. Kaikki tärkeä ja mailmaa mullistava tuntuu tapahtuvan omassa ajassamme ja juuri meille. Maailmankehitys on kuitenkin aivan valtava maalaus, johon meidän kuolemattiomat yksilöllisyytemme välillä ilmestyvät fyysiseen olemassaoloon, välillä taas yhdymme henkisen maailman värikylläiseen maailmaan. Me kuitenkin olemme aina siellä, osana loputonta kehitystä.
En aio ollenkaan kieltää, että todellakin nyt elämme varsin merkityksellistä ja ratkaisevaa aikaa! Se, että näemme ajassa valtavaa uhkaa ja tuhon mahdollisuuksia, on hyvin todellista. Siksi haluankin mahdollisimman lyhyesti kertoa, mitä ajan laadut ilmaisevat astrosofisesta näkökulmasta. Tulen viittaamaan hyvin paljon Robert Powellin kirjaan ”The Sign of the Son of Man in Heaven, Sophia and the new Star Wisdom. Mikäpä olisikaan osuvampaa, kun taivaan merkkiä yritämme nyt tulkita?
Astrosofia näkee tämän ajan Kristuksen uuden tulemisen ja hänen morsiamensa Sofian, kosmisen viisauden, voiman kasvamisen aikana. Sofiaaninen kristillisyys ja siihen yhdistyvä tähtiviisaus näkee yhtä vahvan ja tärkeän voiman feminiinisissä jumaluuksissa. Kaikki sofiat ovat viisauden jumalattaren Sofian olemuksia, häneen tutustumista, viisauden etsimistä. Ihan kuten meillä on pyhä miehinen kolminaisuus, meillä on vaiettu naisinen kolminaisuus: Äiti Maa, Tytär ja Pyhä Sielu. Kuten Pyhä Henki kutoilee maahan asti inkarnoituneen Pojan ja Isän välillä, pyhittäen tekomme ja toimintamme, kutoilee Pyhä Sielu Äiti Maan ja Tyttären välillä, opettaen kaiken yhteyttä ja fyysisen takana olevan elämän pyhyyttä.
On turhaa toivoa ja kuvitella, että Kristus ilmestyisi uudelleen fyysisessä asti. Kristus liikkuu ja vaikuttaa yhä vahvemmin maan elämänpiirissä, eteriteetissä. Jo historiasta on nähtävissä, että tietoisuus Pojasta oli olemassa jo ennen Kristuksen inkarnoitumista Jeesuksen fyysiseen hahmoon. Muinaiset intialaiset näkivät kiintotähtien piirissä Vishvakarman, muinaiset persialaiset Zarathustran opettamana puhuivat Auringon hengestä, Ahura Mazdaosta. Egyptiläisellä kulttuurikaudella nähtiin Kristus Osiriksena, joka oli laskeutunut auringon piiristä ja vaikutti kuun rytmeissä. Kun tultiin sitten Oinaan kulttuurikaudelle, Kristus inkarnoitui, hän oli laskeutunut maan piiriin, littänyt kohtalonsa ja voimansa Maan kohtaloon Golgatan mysteerissä. Hänestä tuli ihmiskunnan edelläkulkija ja esikuva.
Kuten Osiris ja Isis toimivat egyptiläisessä jumaltarustossa aina yhdessä, toimivat myös Kristus ja Sofia, Poika ja Tytär, ihmiskunnan esikuvat, yhdessä. Sofian ilmestyksestä kerrotaan myös Ilmestyskirjassa, jossa hänen hahmonsa kuvataan pukeutuneena Aurinkoon, Kuun sirpin päällä seisten, kahdentoista tähden kruunuun kruunattuna. Sofian ilmestys ei kerro Ilmestyskirjan lopunajan kauhistuksista, vaan siitä, kuinka Kristuksen ja Sofian voimat vahvistuvat ja tulevat kantamaan hyvien ihmisvoimien tarkoituksia yhä voimakkaammin. Se on meille nyt muistuksena elämän yhteenkuuluvuudesta ja sosiaalisesta vastuusta.
Kuten sanoin, me olemme erilaisten kehitysrytmien jatkuvassa virrassa. Miksi me sitten olemme nyt niin dramaatisessa vaiheessa, että ajattelemme jo lopunaikojen koittaneen? Sen lisäksi, että meillä on taipumus draamaan, on ajassa myös todella vahva ihmisen kehityksen vastaisten voimien vaikutus. Mennäänpä nyt sitten tutkimaan, miksi näin.
Yksi rytmeistä, joissa elämme, on vastaavuus, joka liittyy Kristuksen, korkean henkisen olennon maan päällä vietettyyn aikaan. Näemme, että tämä Kristus-olento liittyi Jeesuksen fyysiseen hahmoon Jordanin kasteessa, sitten hän vietti kolme ja puoli vuotta maanpäällisessä vaelluksessaan, joka päättyi kuoleman voittamiseen Golgatan mysteerin yhteydessä. Nämä kolme ja puoli vuotta hän oli ihmiskunnan edelläkulkijana. Nyt me seuraamme ihmiskuntana hänen jälkiään. Yksi päivä Kristuksen vaelluksessa purkautuu ihmiskunnan evoluutioon noin 29 vuoden jaksona, yhtenä Saturnuksen kiertona, Saturnuspäivänä. Näin siksi, että Saturnus kantaa kosmista muistia.
Missä kohdassa me sitten olemme tätä tuttua kertomusta. Me olemme erämaakiusauksen jaksolla. Tämä jaksohan kesti 40 päivää. En ala esittää tässä tarkkoja laskutoimituksia, mutta voimme laskea paljon tarkemminkin: Olemme siinä kriittisessä 39:ssä päivässä, jonka aikana Kristus kohtasi Saatanan, joka pyysi häntä muuttamaan leivät kiviksi. Tätä päivää vastaavassa historiallisessa jaksossa, me olemme materialistisen kiusauksen ytimessä, jossa meidän on ymmärrettävä, että me emme elä pelkästään leivästä, me tarvitsemme myös henkeä! Meidän on nähtävä henki materian takana. Tätä päivää vastaava jakso alkoi vuonna 1988 ja päättyy siis vuonna 2018, kun Saturnus saapuu jälleen Jousimieheen, josta nämä Saturnuspäivän kierrot alkavat. Me olemme siis enemmän kuin kriittisessä vaiheessa!
Tähän blogiin ei ole mahdollista sisällyttää kaikkia tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, mutta ehkä on kuitenkin aika merkillepantavaa, että tässä kriittisessä vaiheessa pieni Suomi täyttää sata vuotta. Tämän valtion syntymäkartalla on myös yhtymäkohtia, siihen historialliseen päivään, jolloin tämä hyvän ja pahan taistelu näkyi taivaalla vuonna 29 Pluton ja Auringon yhtymänä. Vuonna 2010 Pluto oli samassa asemassa uudestaan. Tämä voidaan nähdä eräänlaisena materialistisen kiusauksen tiivistymänä.
Olemme siis juuri siirtymässä 40:een päivään, jolloin kiusaukset voitettiin, jolloin enkelit saapuivat juhlimaan Kristuksen ja nyt ihmiskunnan voittoa. Juuri ennen aamunkoittoa on pimeintä!
Tämä oli yksi kosminen rytmi hyvin lyhyesti avattuna, aivan pienenä kurkistuksena kehityksen valtaviin maisemiin. Toinen rytmi, jota on nyt pintapuolisesti vilkaistava, on platonisen suurvuoden rytmi. Astrosofiassa nähdään, kuten joissakin muissakin traditioissa, kevätpäiväntasauspisteen siirtyminen tähtikuvioiden läpi, kulttuurikehityksen vaiheina. Maan akseli kääntyy suhteessa kiintotähtiin ympäri taivaankannen 25920 vuoden aikana. Tämä ajanjakso on siis platoninen suurvuosi. Kulkiessaan yhden tähtikuvion läpi se siis käyttää 2160 vuotta. Kuten useimmille on tuttua, elämme nyt Kalojen aikaa. Tällä hetkellä kevätpäiväntasauspiste on viisi astetta Kaloja. Me yhdistymme itse hyvin monilla omilla rytmeillämme näihin kosmisiin rytmeihin, joista yksi on se, että tämä piste siirtyy yhden asteen ihmiselämän keskimääräisen 70 vuoden aikana.
Syy, miksi halusin tuoda tämän esiin on se, että se Taivaan Merkki, joka kerto aikakauden sulkeutumisesta ja ihmisen Pojan saapumisesta, josta opetuslapset keskustelevat Jeesuksen kanssa Matteuksen evankeliumissa, liittyy niin selkeästi tähän. Me elämme siis jo nyt siirtymäaikaa, jossa Poika ja Tytär vaikuttavat yhä vahvemmin ja jonka aikana on jo mahdollista kokea heidän olemuksensa. Oinaan aikakaudella meillä oli Jumalan Karitsa, siten kristityt alkoivat käyttää symbolinaan kalaa, nyt alamme siirtyä Vesimiehen aikaan. Se alkaa kuitenkin vasta 2375, kun kevätpäiväntasauspiste siirtyy Vesimiehen tähtikuvioon. Tämä on Ihmisen Pojan saapumisen taivaallinenn merkki. Tämä on aikakauden päättymisen merkki. Vesimies edustaa ihmisen vedellistä olemusta, hänen eteriteettiään, josta vaikuttamalla henkiset vallat Hänen johdollaan ohjaavat alkavaa kultaista aikakautta.
Me voimme myös laskea sekä Kristuksen vaelluksen päivien kautta, että kulttuurikausien virtana platonisen suurvuoden kulussa määritetyn maankehityksen jäljellä olevan ajan. Molemmat tulevat samaan lopputulokseen. Meidän ajanlaskumme mukaan lopunajat, maankehityksen loppu sijoittuu noin vuoteen 38 000. Meillä on siis tässä vielä hiukan taivalta ja kehitystä jäljellä! Suuret opettajat kuitenkin tietävät ja muistuttavat, että ihminen vapaudessaan voi suistaa kehityksen pahastikin radaltaan antamalla kehityksen vastaisille voimille valtaa itsessään ja elämässään. Haluammeko me nähdä, mikä on vielä korjattavissa?
Minun näkemykseni mukaan meidän on vain joka päivä otettava vastuu siitä kosmoksen kulmasta, johon meillä on valtaa: omaan mikrokosmokseemme. Meillä on joka päivä vastuu omasta kehityksestämme, joka kasvaa voiman ja armon vuorovaikutuksessa. Me valitsemme, me vaikutamme ja maailmankaikkeuden Viisaus ja Kirkkaus ovat aina apunamme.
Liity postituslistalleni!