Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Pikatulkinta syntymäkartastasi

Luonteesi Voimat tulkinta

Seppo 05.07.1956 11:20 Virrat

Syntymäkartta

Luonteesi Voimat – Johdantona itsetuntemukseen

PERSOONALLISET PLANEETAT

Planeetat ovat astrologiassa näkyvimmin käyttäytymisestämme kertovia tekijöitä. Jos tunnet syvää pettymystä jotakin merkkivaikutusta kohtaan tai et kerta kaikkiaan pysty löytämään siitä itseäsi on kyseinen planeetta todennäköisesti voimakkaassa kulminaatiossa (aspektissa) toisiin planeettoihin. Tietyissä tilanteissa nämä kulminaatiot voivat muuttaa käyttäytymismalleja lähes päinvastaisiksi. Sopiva annos kriittisyyttä ja huumorintajua helpottaa ensiaskelten ottamista tällä itsensä kehittämisen joskus vaikeallakin tiellä.

MITÄ ASKENDENTTI JA KESKITAIVAS KUVAAVAT IHMISEN ELÄMÄSSÄ JA KEHITYKSESSÄ

Jokainen vuorokausi jakaantuu siis ajallisesti neljään osaan. Hetkiin jolloin 1) aurinko nousee 2) se on korkeimmillaan 3) aurinko laskee ja 4) yö on pimeimmillään. Aurinko kuvaa astrologiassa henkistä tietoisuutta ja henkistä päämäärää.

NOUSUMERKKI:

Jos ihminen syntyy auringon noustessa, ovat aurinkomerkki ja nousumerkki täysin yhteneväiset. Tästä on helppo päätellä, että nousumerkki kuvaa tapaa, ... Lue lisää

Jos ihminen syntyy auringon noustessa, ovat aurinkomerkki ja nousumerkki täysin yhteneväiset. Tästä on helppo päätellä, että nousumerkki kuvaa tapaa, jolla tiedostamme ja otamme vastaan uusia asioita elämässämme. Se on meidän persoonallisuutemme, jonka toiset tunnistavat meissä paljon helpommin kuin me itse. Jokainen voi käyttää persoonallisuuttaan väylänä omien päämääriensä ja elämän mielekkyyden saavuttamiseen, mutta se on mahdollista vasta, kun itse ymmärtää ja hyväksyy oman käyttäytymisensä erilaisissa tilanteissa. Persoonallisuutemme kyllä toimii silloinkin, kun emme ole oppineet sitä hyödyntämään, mutta tuloksista nauttii aina joku toinen. Silloin emme otakaan uusia asioita omaamme, vaan jonkun toisen elämään oman elämämme pysähtyessä polkemaan paikalleen.

KESKITAIVAS:

Jos synnymme auringon ollessa korkeimmillaan, ovat aurinko ja keskitaivas yhteneväiset. Tästä voimme päätellä keskitaivaan kuvaavan elämässämme ... Lue lisää

Jos synnymme auringon ollessa korkeimmillaan, ovat aurinko ja keskitaivas yhteneväiset. Tästä voimme päätellä keskitaivaan kuvaavan elämässämme tietoisen energiamme käyttämistä sosiaalisesti mahdollisimman hyödyllisellä ja tuottavalla tavalla sekä itsellemme että muille, jolloin kaikki voivat olla tyytyväisiä. Voimme loistaa urallamme ja ammatissamme. Ellet sitten ole tyytyväinen ammattiisi tai työhösi, voidaan syytä hakea ensisijaisesti kyvyttömyydestä kohdata uusia asioita ja haasteita elämässäsi, jolloin niiden hyödyntäminen sosiaalisella sektorillakin on tietysti mahdotonta. Ennen kuin keskitaivas voi toimia, täytyy siis saada Askendetti pelaamaan, ja siksi olen uhrannut nousumerkille melkoisesti palstatilaa.

DESKENDENTTI:

Syntyessämme auringon laskiessa ovat aurinko ja laskeva merkkimme yhteneväiset. Kun siis olemme ottaneet jonkun uuden asian tai mahdollisuuden vastaan ... Lue lisää

Syntyessämme auringon laskiessa ovat aurinko ja laskeva merkkimme yhteneväiset. Kun siis olemme ottaneet jonkun uuden asian tai mahdollisuuden vastaan persoonallisuutemme avulla ja oppineet toteuttamaan sitä mahdollisimman tehokkaasti tietoisella tasolla, voimme jättää sen hyvillä mielin alitajuntamme hoidettavaksi, jotta taas uudet asiat saisivat tilaa elämässämme. Tämä on kuitenkin tilanne, joka edellyttää sekä askendentin että keskitaivaan toimivuutta. Sisimmässämme me tiedämme, mitä kaikkea meidän tulisi jättää pois päivittäisestä elämästämme, jotta uusille mahdollisuuksille tulisi tilaa. Suljemme kuitenkin tällaiset asiat tietoisuutemme ulkopuolelle sitä tehokkaammin mitä lujemmin persoonallisuutemme on ulkomaailman hallinnassa. Ulkomaailmaksi luen yhtä hyvin yhteiskunnallisen moraalin, toiset ihmiset kuin materiaaliset päämäärät. Emme onneksi pääse pakoon näitä käyttämättä jääneitä mahdollisuuksiamme, sillä kaikki ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä, muistuttavat meitä omista heikkouksistamme. Jokainen vihan ja aggression tunne ketä tahansa ihmistä kohtaan on lopulta vihaa omaa heikkouttamme kohtaan, sillä jokainen käyttämättä jäänyt mahdollisuus elämässä kääntyy lopulta heikkoudeksemme.

KESKIYÖ:

Jos synnymme yön pimeimpänä hetkenä, ovat aurinko ja keskiyön piste samalla kohtaa eläinrataa. Keskiyöllä olemme yleisimmin sikeimmässä unessamme, ja näin ... Lue lisää

Jos synnymme yön pimeimpänä hetkenä, ovat aurinko ja keskiyön piste samalla kohtaa eläinrataa. Keskiyöllä olemme yleisimmin sikeimmässä unessamme, ja näin toimii myös astrologinen keskiyön pisteemme. Unessa meille selviää moni asia, joka illalla näytti täysin ylipääsemättömältä. Aamulla ratkaisu löytyy käsittämättömän helposti. Ollessamme siis kohtaamassa uusia asioita elämässämme tarvitsemme aiemmin alitajuntaan painuneita asioita nyt uudestisyntyneessä muodossa osataksemme käyttäytyä uuden mahdollisuuden vaatimalla tavalla. Elämässä tätä keskiyön pistettä vastaa koti ja perhe. Ellemme uskalla kohdata elämän haasteita ja toteuttaa niitä uran ja ammatin alueella, sekä koko ajan olla selvillä toteuttamatta jääneistä asioista, ei kotielämäkään voi onnistua. Kotihan on paikka, jonne palataan työpäivän jälkeen lepäämään ja rauhoittumaan, keräämään voimia ja ideoita seuraavaa päivää varten. Ellei päivä ole sujunut hyvin, ja ellet ole saanut toteuttaa todellista itseäsi, ei kotiin tuleminenkaan maistu hyvältä. Mihin sinä voimia ja ideoita tarvitset, ellet tähänkään asti ole uskaltanut niitä käyttää? Ulkoinen koti toimii siis vain mittarina sisäiselle tasapainolle ja harmonialle. Siksi kotielämästä ei voi tulla onnellista ennen kuin uskallat rohkeasti toteuttaa itseäsi päivittäisten uusien haasteiden edessä. Tärkeintä ei siis ole kuunnella perheesi mielipidettä päätöksiä tehdessäsi, sillä ellet uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä, on perhe ja koti käynyt tarpeettomaksi. Näillä eväillä ymmärrät toivottavasti hiukan paremmin syntymähetkesi mukaan määräytyvien akseleiden tulkinnat.

Pikatulkinnat syntymäkartastasi

Nousumerkki Neitsyessä

Sinä se osaat katsella asioiden hyötynäkökohtia aina kun olet innostumassa uusiin juttuihin. Mikäli vain on pienikin mahdollisuus parantaa joko omia tai toisten olosuhteita jollakin tavalla niin sinä olet mukana jokaisella solullasi. Olet valmis opiskelemaan ja tekemään töitä uuden ideasi hyväksi, sillä mitään keskeneräistä et ole valmis päästämään käsistäsi. Täydellisyyteen pyrkivänä tyyppinä vedät puoleesi ideaalisia ja sinne tänne päättömästi uiskentelevia Kala tyyppejä, joiden päämäärättömyys ja piittaamattomuus vetävät lopulta pinnasi kireälle.

Aurinko Ravussa

Elämäsi perimmäinen tarkoitus on oppia luottamaan nopeasti vaihteleviin tunteisiisi vaatimatta niille muiden hyväksyntää. Sinä vain tunnet milloin on aika tehdä jotain tai olla tekemättä. Järkeviä perusteita on silloin turha etsiä.

Kuu Kaksosissa

Tunteiden maailma on sinulle kuin loputon seikkailu, johon et koskaan kyllästy. Seilaat tottuneesti elämästä kuolemaan tai päinvastoin ja olet aina yhtä tosissasi. Sopeudut vaivattomasti uusiin tilanteisiin ja kaipaat jatkuvaa vaihtelua elämääsi.

Merkurius Kaksosissa

Suu käy ja ajatus juoksee niin että et pysy aina itsekään mukana, puhumattakaan että ehtisit itse kuunnella mitä muilla mahtaisi olla sanottavana. Sinulla on aina joku uusi juttu kehitteillä eivätkä ajatuksesi yleensä ole enää siinä mitä suusi vielä selittää.

Venus Kaksosissa

Sinä osaat ilmaista rakkautesi niin kauniisti ja koskettavasti ettei kukaan voi jäädä sille kylmäksi. Ongelmaksi saattaa muodostua se että tunteesi ovat varsin eläväisiä ja rakkauden kohde muuttuu joskus jopa päivittäin. Uskollisuus! Mitä se oikein on?

Mars Kaloissa

Sinulle ei auta luoda liian tiukkoja aikatauluja, sillä voimasi kuluvat nopeasti loppuun rutiinien kimpussa. Oma lupa, oma tahti ja oma mahti takaavat loistavimmat tulokset tehtävien luonteesta riippumatta. Itsenäinen työskentely sopii sinulle parhaiten.

Halutessasi tutustua Luonteesi Voimat -tulkintaan, voit katsoa tästä sen opasvideon



Luonteesi Voimat -tulkinta

  • Millainen Sinä olet parhaimmillasi
  • Miten muut Sinut kokevat
  • Miten kommunikoit muiden kanssa
  • Miten urakuviosi asettuvat
  • Miten löydät tekemisellesi oikean suunnan
  • Ja paljon muuta mielenkiintoista....
Tilaa omaksesi

Iloa ja valoa elämääsi!

Astrologi Seppo Tanhua