Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Viikon 2 tarot: Voitto - Ole henkinen suunnannäyttäjä

Julkaistu 7.1.2025
Viikon tarotkortiksi nousi voiton kortti, joka on suunnannäyttäjän kortti. Tämä suunnannäyttäjä voit halutessasi olla juuri sinä – nimenomaan henkinen suunnannäyttäjä, joka auttaa, kuuntelee ja samaan aikaan ohjaa omia kykyjään käyttäen. Suunnannäyttäjänä vilpitön halu olla toisen tukena ja vierellä nousee etusijalle, ja omat tarpeet jäävät hetkellisesti taka-alalle. Kun tämä tuntuu sydämessä oikealta, tiedät olevasi auttajana juuri oikeassa paikassa.

Voiton kortin vahva teema on johtajuus, josta toiset haluavat ottaa mallia ja oppia. Johtajuus ei kuitenkaan aina tarkoita korkeimmalla pallilla istuvaa pomoa, vaan sellaista motivaattoria, johon itse haluaisi pyrkiä ja jonka tavoin toimia. Tämä motivaattori voi olla kätilö, rakennusmestari tai vaikka nuohooja. Kun oman motivaattorin löytää, kannattaa viettää aikaa heidän kaltaistensa seurassa – oppilas oppii parhaiten opettajaltaan. Mikään työ tai harrastus ei ole mahdotonta, jos sitä todella haluaa ja sydän on mukana tekemisessä. Tämä on yksi henkisen suunnannäyttäjän tärkeimmistä opetuksista, jonka opettaja voi oppilaalleen antaa.

Viikon tarot, jossa esiin nousee henkinen suunnannäyttäjyys, muistuttaa oman sielun suunnasta. Soul searching eli oman sielun etsiminen – toisin sanoen itsensä etsiminen – on keskeinen osa henkistä suunnannäyttäjyyttä. Jos olemme hukassa itsemme kanssa, on ensin keskityttävä omaan sieluun ja sen hyvinvointiin. Henkiset resurssimme eivät ole, aivan kuten fyysisetkään, rajattomia. Tämä tarkoittaa, että asettamalla oman hyvinvointimme etusijalle alamme vaistomaisesti vetää rajoja. Tällöin löydämme itsemme uudelleen sellaisina kuin olemme kasvaneet. Vanhat tarpeet eivät enää tyydytä samalla tavalla kuin ennen, keho ohjaa meitä parempiin valintoihin, ja ihmiset ympärillämme muuttuvat – triggeröivistä kohtaamisista siirrymme oman sielunheimon seuraan. Nämä ovatkin henkisen suunnannäyttäjän parhaita opetuksia: kuunnella, mihin sielu ohjaa, ja mitä keho tarvitsee.

Muista, että aina kun otat askeleen kohti edistymistä, olitpa oppilas tai opettaja, voit ylpeänä ottaa vastaan sinulle suunnatut hurraa-huudot ja ilon kiljahdukset. Ne ylläpitävät positiivista motivaatiota, mutta niistä ei tule ylpistyä. Oma työ ei saa ajautua raiteille, joissa motivaatio rakentuu pelkästään muiden kehujen varaan.

Usko itseesi suunnannäyttäjänä – olitpa opettaja tai oppilas – ja inspiroi meitä kaikkia tekemään parempia valintoja.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min.)

Voit myös varata ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) numerosta 040 7270106.

Terveisin
Mirva Vilokkinen

Instagram @mirva_emilia
https://fitfame.co/mirva-vilokkinen
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Käärmeenkieli keskelle suuta – lähtökuopissa vuotta 2025 varten

Oletko koskaan saanut outoja vihjeitä tai unia, jotka tuntuvat enteilevän tulevaa? Kiinalaisen uuden vuoden energia 2025 voimistuu päivä päivältä ja virtaa nyt jo vahvana – mitä kaikkea se voikaan tuoda tullessaan? 

Lue lisää

Löydä Puukäärmeen salaisuudet: Salaperäinen seikkailusi vuoteen 2025 alkaa tästä

Vuosi 2025 on Puukäärmeen vuosi – täynnä hiljaista viisautta ja syvää muutosta. Mutta mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Entä miten omat energiasi resonoivat tulevan vuoden mystisen voiman kanssa? Sukella tarinaan, joka paljastaa Puukäärmeen salaisuudet – ja löydä oma polkusi vuoden energioiden keskellä.

Lue lisää

Kiinalainen horoskooppi - Puukäärmeen vuosi 2025

Tervetuloa Puu-Käärmeen vuoteen! On perinteisen kiinalaisen vuosikatsauksen aika. Lauantaina 29. tammikuuta 2025 sanomme ciao ja arrivederci Lohikäärmeelle sekä benvenuto uudelle vuosieläimelle eli Käärmeelle. Nyt sukellamme vuoden ajaksi Puu-Käärmeen nahkoihin ja tasoitamme hengitystä Lohikäärmeen hurjan vauhdin jäljiltä.

Oman horoskooppisi salaisuudet odottavat!Jokaisella on oma polkunsa Käärmeen vuoden labyrintissä. Lue kiinalainen horoskooppisi nyt

Lue kiinalainen horoskooppisi tästä

6.1.2025 Blogissa astrologi Seppo Tanhua

Iloisesti kohti Valoa vuonna 2025

Ehdittiin sentään tämän vuoden puolelle, ennen kuin taantuman ensimmäinen kiistaton merkki pölähti näkyviin OP-ryhmän jäädyttäessä asuntosijoittajien rahat ennalta arvaamattomaksi ajaksi.

Lue lisää

Katso päivän ILMAINEN Tarot korttisi

Tarot-kortit tarjoavat syvällisiä oivalluksia elämän tärkeistä kysymyksistä. Ne avaavat symboliikan kautta vastauksia niin ihmissuhteisiin , rakkauteen , uraan , talouteen kuin asumiseenkin. Ota korttien viisaus käyttöösi ja löydä uusia näkökulmia elämääsi! 

Katso oma ILMAINEN korttisi täällä

Voiko Narsismi Löytyä Astrologiselta Kartalta?

Astrologia on vuosituhansien ajan tarjonnut ihmisille näkökulmia itsetuntemukseen ja persoonallisuuden piirteisiin. Mutta voiko astrologisesta syntymäkartasta löytää viitteitä narsismiin?

Lue lisää

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.

Pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€). Elämässämme on paljon kaikkea sellaista, mitä emme pysty silmillämme näkemään ja korvillamme kuulemaan. Tarot 5 korttia -pöytä auttaa Sinua näkemään nykyisen tilanteesi selkeämmin, ja miten karma ja alitajuiset pelot siihen vaikuttavat.

Tee oma tarot 5 korttia pöytäsi täällä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.

Pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€). Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Keskity pöytää lukiessasi kokonaisuuteen, jolloin saat päätöksellesi mahdollisimman kattavan pohjatiedon. Lopullinen ratkaisu on pöydän lukemisen jälkeen Sinulla!

Tee oma tarot 3 korttia pöytäsi täällä

Ajankohtaista

Muutosten myrskyvaroitus

Vko 6 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Planeetat murisee ja talous romahtaa, vai romahtaako? Pääasia, että oma elämä pysyy raiteillaan kaiken keskellä.

Lue lisää

Täysikuu leijonan merkissä ja Imbolc

Vko 5 Astrologi Johanna Vilén: Leijonan Täysikuu ja Imbolc muistuttavat: jokin kuolee, jotta jokin totta oleva voi syntyä. Jos tunnet olevasi sisäisessä murroskohdassa, tämä teksti on sinulle. Blogissa lisää.

Lue lisää

Kiinalainen astrologia: Hevosen vuosi 2026 on erilainen jokaiselle

Kiinalainen uusi vuosi käynnistyy 17.2.2026 rytinällä! Hevosen energia kiihtyy, mahdollisuudet vilahtavat silmien ohi ja elämä houkuttelee hyppäämään mukaan täysillä. Rohkeat päätökset, sähköiset kohtaamiset ja yllättävät käänteet tekevät tästä vuodesta kaikkea muuta kuin tylsän. Oletko valmis tarttumaan hetkeen? Tutustu Hevosen vuoden 2026 ennusteeseen ja selvitä, mihin elämäsi on nyt kuljettamassa.

Lue lisää

Kiinalainen astrologia : Käytännön opas 33,90€ / norm 39,90€

Tarjous on voimassa su 22.2.2026 klo 24 asti. Virpi Karjalainen sen kirjoittama Kiinalainen astrologia - käytännön opas on ainutlaatuinen johdatus muinaisen viisauden maailmaan, tarjoten syvällisiä oivalluksia niille, jotka haluavat ymmärtää sekä kiinalaisen astrologian että oman persoonallisuutensa moniulotteisuutta.

Lue lisää ja tilaa täältä

Seppo Tanhua Suomen tunnetuin ja suosituin astrologi

Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.

Lue lisää

Kiinalainen astrologia - Neljä Pilaria BaZi -tulkinta NYT 25,90€ / norm. 32,90

Tarjous voimassa su 8.2.2026 klo 24 asti. Neljän Pilarin tulkinnassa saat selville luonteesi perusrakennuspalikat kiinalaisen astrologian mukaan. Tämä tulkinta kattaa syntymäpäiväsi mukaisen itse-elementin sekä omat henkilökohtaiset neljä eläintä: vuosieläimen, kuukausieläimen, päivän eläimen ja tuntieläimen.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Katso tallenne ASTRO LIVE: Planeetta Uutiset helmikuu

Helmikuu syventää, kirkastaa ja ravistelee lempeästi mutta päättäväisesti. Tammikuun käynnistämä liike ei pysähdy, vaan muuttaa muotoaan. Helmikuun energia kutsuu katsomaan pintaa syvemmälle. Aurinko valaisee tiedostamattomia kerroksia, ja planeettakuviot nostavat esiin teemoja vapaudesta, rajoista ja rehellisyydestä – erityisesti suhteissa ja omassa sisäisessä dialogissa. Moni voi huomata, ettei vanha tapa reagoida enää tunnu omalta. Se, mikä ei ole aitoa, alkaa yksinkertaisesti irrota. Mitä tämä kaikki tarkoittaa juuri sinun horoskoopillesi? Se selviää, kun katsot Planeetta Uutiset – helmikuu.

Siirry tästä liveen