Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Julkaistu 28.8.2024
Viikon tarotkortiksi nousi Maailmankaikkeus, valttikorttien viimeinen kortti, joka edustaa jonkin ajanjakson päättymistä. On aika siirtyä uuteen vaiheeseen elämässä ja nauttia, vaikka se tuntuisi osittain jännittävältä. Maailmankaikkeuden kortti pyytää tunnistamaan merkit, jotka ovat edessäsi. Tai jos olet jo siirtynyt uuteen elämänvaiheeseen, tämä kortti kehottaa nauttimaan tästä siirtymästä ja uudesta polusta.
Merkkien huomiotta jättäminen voi tapahtua jopa tiedostamattomasti silloin, kun tilanne tuntuu liian suurelta ja jopa ylitsepääsemättömältä. Tällaisessa tilanteessa on hyvä asettaa tavoitteet ja tehdä selkeät rajat itselle. Maailmankaikkeus merkitsee myös omien rajojen kunnioittamista ja ylläpitämistä. Jotta ylitsepääsemättömistä asioista pääsee eteenpäin, on tärkeää käsitellä niitä itsensä kanssa. Tarkoituksena ei missään nimessä ole tehdä kaikkea kerralla tai lähteä valloittamaan maailmaa, vaan muutos tapahtuu aina vähitellen. Pienin askelin edetään, samalla luottaen siihen, että muutos tapahtuu luonnollisella tavalla.
Muutokselle on annettava tilaa, mutta ilman muutoksen tekemistä ei muutosta tapahdu. Energiat eivät pääse liikkumaan Maailmankaikkeuden loppuunsaattamisesta uuteen alkuun, jos ei itse ota vastuuta muutoksen tekemisestä. Kannattaa tarkastella omia tunteita ja ajatuksia muutosta kohtaan: nouseeko pelkoa, uskon puutetta itseä kohtaan vai kenties uteliaisuutta? Mikä tahansa se onkaan, anna sen johdattaa sinua tekemään selkeä ja kirkas suunnitelma, joka vie uuteen elämänvaiheeseen. Uuteen elämänvaiheeseen hyppääminen tarkoittaa myös sitä, ettei enää palaa vanhoihin kaavoihin, vaan luopuu kaavoihin kangistumisesta. Välillä voi tuntua, ettei ole valmis siirtymään uuteen, mutta voisiko kyseessä olla oma itsepäisyys, haluttomuus oppia omista virheistä tai tunne siitä, että vanha tuntuu turvallisemmalta? Mutta onko se oikeasti näin? Jos sydän kaipaa muutosta ja mieli vetää johonkin uuteen, miksi pidätellä itseään, kun voisi lähteä tekemään muutosta parempaan?
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)
Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) numerosta 040 7270106.
Terveisin
Mirva Vilokkinen
Instagram @mirva_emilia
https://fitfame.co/mirva-vilokkinen
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
26.8.2024 Astrologi Seppo Tanhua: Nauti elämästä - elokuun viimeinen viikko on omistettu harmonialle
Elokuun viimeinen viikko tuo mukanaan erityistä harmoniaa ja iloa! Nyt on täydellinen aika pysähtyä ja nauttia näistä energioista. Haluatko tietää, miten saat tästä viikosta kaiken irti? Katso blogivideo ja inspiroidu. Lue lisää
28.8.2024 Astrologi Seppo Tanhua: Valmistaudu Suureen Kosmiseen Muutokseen
Pluton viimeinen peruutusjakso Kauriissa (2.9.–12.10.2024) vie meidät kohti suurta kosmista käännekohtaa. Tämä ajanjakso tarjoaa syvällisen mahdollisuuden irrottautua vanhoista rakenteista ja valmistautua aivan uudenlaiseen aikakauteen, joka alkaa, kun Pluto siirtyy Vesimiehen merkkiin 19.11.2024. Lue lisää
Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.
Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.
Ruska muuttaa maiseman hetkessä. Entä mitä Sinun elämäsi maisemassa on juuri nyt muuttumassa? Tänä viikonloppuna löydät Astron henkilökohtaisia tulkintoja erikoistarjouksin – tulevaan aikaan, omaan luonteeseesi, voimavaroihisi, ihmissuhteisiisi ja elämäsi tärkeisiin kysymyksiin.
Muistatko, mitä elämässäsi tapahtui vuonna 2018? Nyt vanhat rakkauden, ihmissuhteiden ja tunteiden teemat voivat palata uudelleen tarkasteltaviksi. Lue lisää blogista!
Entä jos kaikkein olennaisin kysymys ei olekaan se, mitä löydämme – vaan mitä mieli tekee löytämällemme? Kirjoitin tästä uuden blogin. Ajatuksia heräämisestä, mielestä ja siitä, mitä jää jäljelle, kun etsiminen hetkeksi hiljenee. Lue blogi ja pysähdy kysymyksen äärelle.
Tuntuuko joskus siltä, että elämä tuo eteesi saman tilanteen yhä uudelleen – vain eri ihmisillä ja eri muodossa? Entä jos toistuvissa kokemuksissa onkin jotain tärkeää nähtävää? Joskus juuri niiden kautta voi löytyä yllättävä punainen lanka omaan elämään.
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Yksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Löydä feminiininen supervoimasi.




Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...