Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Julkaistu 22.9.2026
Viikon tarotkortiksi nousi The Emperor eli Hallitsija, joka edustaa itsevarmuutta, johtajuutta ja asioiden liikkeelle laittamista. Tällä viikolla, lauantaina 26.9. klo 19.50, saamme nauttia myös täydenkuun energioista Oinaassa. Kun liitämme nämä kaksi energiaa yhteen, ympärillämme on pelkkää tulivoimaa. Sellaista voimaa, joka auttaa meitä päästämään irti vanhasta ja ottamaan itsevarmasti vastaan uuden alun.
Jos tuntuu, että uusi alku on jo alkanut, tämän viikon energiat antavat valtavan energiasysäyksen, varmuutta ja iloa siitä, että tunnet tekeväsi asioita oikein. Tämä viikko on todellista voimanpesän aikaa, ja Hallitsija pyytääkin käyttämään tätä voimaa ja johtajuutta oikein.
Kun käytämme voimaa ja johtajuutta sydämestä käsin, meitä seurataan ja katsotaan ihaillen. Toiset voivat saada siitä itselleen paljon voimaa myös aloittaa ja ottaa kiinni omasta elämästään. Kun siis näytämme suuntaa ja teemme omia juttujamme sydämestämme käsin, jaamme samalla valoa ympärillemme. Ja tämä on kaunista johtajuutta ja itsevarmuutta.
Nyt kun olemme näin voimakkaiden energioiden äärellä, on tärkeää kiinnittää huomiota omaan tapaamme toimia. Jos toimintamme on oman egon pönkittämistä toisten kustannuksella, olemme väärällä polulla. Täysikuu Oinaassa laittaa meidät nöyriksi ja samaan aikaan kannustaa meitä toimimaan.
Ethän kuitenkaan tee ympäripyöreitä päiviä, vaikka hommat tuntuisivat kuinka luistavan. Hallitsijan energia muistuttaa varaamaan aikaa myös luovalle ajattelulle ja rauhoittumiselle. Silloin täydenkuun energia Oinaassa riittää kaikkeen siihen, mihin haluat aikaasi käyttää.
Pidä huolta omasta ajankäytöstäsi, vie asioita omalla tyylilläsi eteenpäin ja sulje itsesi pois sellaisista asioista, jotka eivät enää kanna sinua mihinkään.
Upeaa viikkoa!
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min)
Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) tai energiahoitoon (alk.50€) numerosta 040 7270106.
Terveisin
Mirva Vilokkinen
Instagram @mirva_emilia
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
Astrologi Seppo Tanhua:
Syntymäkartta on paljon enemmän kuin kokoelma planeettoja, merkkejä ja astrologisia symboleja. Se on ainutlaatuinen kuva syntymähetkestäsi - kokonaisuus, jonka eri osat muodostavat juuri Sinulle ominaisen astrologisen rakenteen. Sitä voisi kutsua Sinun kosmiseksi koodiksesi. Lue lisää
Syntymäkartta on paljon enemmän kuin kokoelma planeettoja, merkkejä ja astrologisia symboleja. Se on ainutlaatuinen kuva syntymähetkestäsi – kokonaisuus, jonka eri osat muodostavat juuri Sinulle ominaisen astrologisen rakenteen. Sitä voisi kutsua Sinun kosmiseksi koodiksesi.
Tuntuuko joskus siltä, että elämä tuo eteesi saman tilanteen yhä uudelleen – vain eri ihmisillä ja eri muodossa? Entä jos toistuvissa kokemuksissa onkin jotain tärkeää nähtävää? Joskus juuri niiden kautta voi löytyä yllättävä punainen lanka omaan elämään.
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Yksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...