Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Julkaistu 11.8.2026
Viikon tarotkortiksi nousi Five of Swords eli Miekkojen vitonen. Kortissa on vahva, jopa riitaisa energia, ja itsepäisyys nousee helposti pintaan. Vaikka kortin energia voi tuntua haastavalta, siinä on myös toinen puoli: kompromissi ja eteenpäin siirtyminen.
Voisiko vanhat erimielisyydet jättää taakse ja vapauttaa itsensä niiden painosta? En tarkoita sitä, että pitäisi sinisilmäisesti antaa kaikki anteeksi, vaan sitä, että antaisi sellaisten asioiden olla, joihin ei välttämättä löydy ratkaisua. Joskus meidän tarvitsee vain hyväksyä, miten asiat ovat menneet ja missä tilanteessa ne nyt ovat. Kaikella on tarkoituksensa – myös tällä.
Kun annamme toimimattomille asioille rauhan, löydämme samalla rauhan myös itsestämme. Silloin energiat pääsevät jälleen virtaamaan, ja uudet ovet alkavat avautua eteemme.
Tällä viikolla saamme nauttia uudenkuun energiasta Leijonan merkissä. Viime aikoihin onkin mahtunut runsaasti Leijonan energiaa: Aurinko Leijonassa, Leijonaportti ja nyt vielä uusikuu Leijonassa.
Kun olemme näin vahvasti Leijonan energian ympäröiminä, nousevat väistämättä esiin itsensä puolustaminen sekä tietoisuus siitä, kuka olen ja millaista energiaa haluan kantaa mukanani.
Olenkin jo useammassa tarotblogissani kannustanut tekemään oman unelmakartan, ja edelleen universumin voimat tukevat sitä. Kun annamme vanhojen haavojen ja toimimattomien asioiden sulautua universumin hoitoon, vapautamme valtavasti energiaa keskittyä omaan itseemme.
Mitä todella toivon elämältäni? Ja miten voin saavuttaa sen?
Kun teemme tätä sisäistä työtä rakkaudesta käsin, universumi on aina puolellamme. Meitä tuetaan, ymmärretään ja autetaan. Samalla on kuitenkin tärkeää hyväksyä, ettei kaikki aina etene omien suunnitelmiemme mukaan. Vaikka jokin suunnitelma tuntuisi itsestämme oikealta, on hyvä pysähtyä kysymään: onko se osa sieluni suunnitelmaa?
Kun toimimme rakkaudesta emmekä pakottavasta tarpeesta käsin, olemme juuri sillä polulla, jota meidän on tarkoitus kulkea.
Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,41€/min)
Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (45€) tai energiahoitoon (alk.50€) numerosta 040 7270106.
Terveisin
Mirva Vilokkinen
Instagram @mirva_emilia
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Voimasi ei ole kadonnut. Se odottaa. Jos tunnet, että Sinussa on enemmän kuin mitä tällä hetkellä elät todeksi, ehkä on aika nähdä se uudesta näkökulmasta.
Marko Hämäläinen
0700-570508
(2,41€/min)
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Meillä jokaisella on oma aikataulumme kasvaa. Elämää ei tarvitse elää toisten tahdissa eikä omaa matkaa verrata muiden polkuihin. Tämä artikkeli pysähtyy muistuttamaan siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.
Oletko koskaan kokenut sattuman, joka tuntui liian merkitykselliseltä ollakseen pelkkää sattumaa? Carl Jung uskoi, että tällaisilla kokemuksilla voi olla syvempi merkitys. Hänen teoriansa arkkityypeistä ja synkronisiteetista avaavat myös aivan uuden näkökulman astrologiaan.
Leijonaportin aika ja lähestyvä Uusikuu sekä Auringonpimennys nostavat esiin voimakkaita teemoja: sydämen totuutta, vanhoista rooleista irrottautumista, ihmissuhteita, rajoja ja rohkeutta elää aidommin omana itsenään. Mikä elämässäsi on tullut tiensä päähän? Ja mikä odottaa lupaa syntyä tilalle?
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Oletko koskaan miettinyt, miksi samat haasteet tuntuvat palaavan elämääsi kerta toisensa jälkeen? Joskus kyse ei ole huonosta tuurista, vaan syvälle juurtuneista tunnelukoista, joita emme edes tiedosta. Astrologia voi tarjota uuden tavan ymmärtää itseäsi ja nähdä omat kasvunpaikkasi lempeämmin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...