Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Viikon tarotkortiksi nousi Erakko, joka kehottaa Sinua ottamaan itsellesi aikaa ja nauttia yksinolosta. Kun antaa itselle aikaa ja keskittyy omiin asioihin huomaat, mihin kaikkeen sinusta on ja mitä itsestäsi haluat. Ei ole itsekkyyttä nauttia omasta seurasta vaan se on tervettä rakkautta itseään kohtaan. Aina ei tarvitse olla saatavilla eikä sallia muiden vaikuttaa omiin päätöksiin ja ratkaisuihin. On rohkeaa ottaa itse vastuuta omasta henkisestä kasvusta.
Erakon kortti on yksinäisyyteen vetäytymisen ja omien ajatuksien kuuntelemisen kortti. Itselleni on todella tärkeää olla välillä yksin ja kuunnella omia toiveita ja ajatuksia. Näiden asioiden selventämiseksi voit käyttää apunasi omaa unelmakarttaa, jonka avulla näet mitä Sinä haluat elämältäsi. Vaikka toisten mielipiteiden kysyminen voi olla joskus tarpeen niin joskus kuitenkin ne vastaukset löytyvät kun vetäytyy hetkeksi omiin oloihin. Kun olet yksin, pääset yhteyteen oman alitajuntasi kanssa mistä ne vastaukset tulevat. Kuuntele omaa sydäntäsi ja anna itsesi kasvaa ja kehittyä henkisesti.
Viikon tarotkortti kehottaa yksinolon lisäksi saattamaan keskeneräiset asiat loppuun itsesi kanssa. Anna itsellesi lupa toipua menneestä, anna itsellesi lupa jatkaa matkaasi sekä tee keskeneräiset asiat myös konkreettisesti loppuun. Jo kodin siivous turhista tavaroista auttaa puhdistamaan ympärillä olevaa energiaa. Huomaat, kun tavarat on kauniisti paikoillaan ja ylimääräiset tavarat on laitettu eteenpäin, että Sinun on paljon helpompi hengittää kotona. Tee kodistasi itsellesi paikka, missä tunnet olevasi turvassa ja vapaa. On elämässäsi mitä tahansa kesken niin ala järjestämään asioita niin, että saat ne valmiiksi ja voit aloittaa reilun kuukauden päästä uuden vuoden puhtaalta pöydältä ja puhtaana itsenäsi. Omasta kehosta ja mielestä huolehtiminen on avain onneen ja rakastavaan itseen. Puhdista itsesi ylimääräisistä energioista ja ota yhteys omaan alitajuntaasi ❤️
Teen henkilökohtaisia tarot-tulkintoja oman palvelunumeroni kautta numerossa 0700-94002, hinta 2,38/minuutti.
-Mirva
Instagram @mirva_emilia
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia
Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.
Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.
Muutos ei ole vihollinen – se voi olla suurin mahdollisuutesi. Astrologian mukaan tämän kesän energiat kannustavat päästämään irti vanhasta ja tarttumaan rohkeasti uuteen. Lue viikon blogi ja löydä vinkkejä oman elämäsi suunnan tunnistamiseen.
Johanna Vilén
0700-92125
(2,31e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Kesän edullisimmat hinnat ja kaupan päälle saatavat lahjat ovat voimassa vain rajoitetun ajan. Hyödynnä hinta huipentuma ennen kampanjan päättymistä! Tarjoukset voimassa su 5.7.2026 saakka.
Mitä yhteistä on tuotteen takaisinvetoilmoituksella ja epäonnistuneella ihmissuhteella? Yllättävän paljon. Joskus elämässä tulee vastaan tilanne, jossa on pakko myöntää, ettei jokin ihmissuhde, unelma tai suunnitelma olekaan meille hyväksi. Vaikka siihen olisi sijoitettu aikaa, tunteita ja toivoa. Luopuminen ei aina ole epäonnistumista – joskus se on pelastautumista.
Elämä ei muutu vain tekojemme kautta – se muuttuu myös silloin, kun ymmärrämme itseämme hieman syvemmin. Tulevan viikon astrologia kutsuu pysähtymään, kuuntelemaan sisäistä ääntä ja luottamaan siihen, mikä tuntuu aidosti omalta. Jos tunnet, että elämä kutsuu sinua johonkin uuteen tai haluat ymmärtää paremmin tulevan viikon energioita.
Tiesitkö, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat meihin vielä aikuisenakin – usein huomaamattamme? Ne voivat näkyä ihmissuhteissa, itsetunnossa, valinnoissa ja jopa siinä, kuinka kohtelemme itseämme.
Voiko astrologia olla enemmän kuin tähtimerkit ja horoskoopit? Entä jos syntymäkarttasi kätkee vastauksia elämän tarkoitukseen, sisäisiin voimavaroihin ja henkiseen kasvuun? Astrologi Seppo Tanhua avaa näkökulmia siihen, miten astrologia voi toimia oppaana kohti korkeampaa tietoisuutta ja syvempää ymmärrystä omasta sielunpolusta.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...