Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Viikon Tarot: Hirtetty - vanhoista tottumuksista luopuminen

Tämän viikon tarotkortiksi nousi Hirtetty, joka kuvaa paikoilleen jähmettymistä ja vanhojen käyttäytymismallien jatkamista. Olet ehkä huomannut jo, että vanhat ja tutut käyttäytymismallit eivät enään vie sinua eteenpäin ja olet saattanut jäädä paikoillesi itsesi ja ajatuksiesi kanssa. Vaikka olotilasi on ehkä jähmettynyt, niin sisimmässäsi teet kuitenkin koko ajan työtä sen eteen, että lähdet liikkeelle uusien ajatuksien kanssa. Nyt on aikasi katsoa asioita uusin silmin, uudessa valossa ja lähteä kypsyttelemään uusia ideoita ja muutoksia.

Hirtetty haluaa vapautta

Kun vanhoihin käyttäytymismalleihin on juurruttu kiinni, niin silloin on antanut omalle egolleen liikaa valtaa ja on asetettanut itselleen liian tiukat rajat, joista voi olla vaikea päästää irti. Avartamalla omaa katsomusta itseään kohtaan ja ympärillä olevia asioita kohtaan ajatuksiin tulee uusia ratkaisuja. Tietyt rutiinit tuovat elämään turvallisuutta mutta, ei viedä sitä liian pitkälle. Annetaan itsellemme mahdollisuus oppia ja nähdä uusia asioita peloista huolimatta. Joskus on hyvä antaa elämän epävarmuudelle tilaa ja katsoa mitä ihanaa elämällä on annettavanaan meille.

Vapaudu kahleistasi rohkeasti ja kohtaa uudistuva ihana maailma

Elämässä tulee vaiheita, kun tuntuu että elämä on täysin jumittunut etkä tiedä mihin suuntaan menisit ja onko uutta suuntaa edes tulossa vähään aikaan. Päästä itsestäsi rohkeasti oma Ulla Taalasmaa irti ja herätä oma uteliaisuus itseäsi kohtaan. Vapauta itsesi omista kahleistasi. Ole utelias itsestäsi ja tarkastele kuka oikein olet. Anna oman sisäisen äänesi tulla kirkkaasti kuuluviin ja kysy itseltäsi, että mitä tulisikaan tapahtumaan, kun annatkin itsellesi luvan päästää irti vanhoista käyttäytymismalleista ja lähdet uudistamaan niitä?

Tällä hetkellä voi tuntua siltä, ettet ole valmis tekemään muutoksia mutta sisäisesti teet sitä koko ajan. Uuden syntyminen vaatii aina odottelua ja valmistautumista. Tarkastele ensin rauhassa itseäsi ja anna tälle kypsymiselle tarvittava aika. Tunnet sen tunteen, kun olet valmis luopumaan ja päästämään irti vanhasta ja uskallat lähteä kokeilemaan jotain aivan uutta. Uskon, että tämä uusi tuo elämääsi paljon hyvää ja onnellisuutta ❤️

-Mirva

Teen henkilökohtaisia tarot-tulkintoja oman palvelunumeroni kautta numerossa 0700-94002, hinta 2,38/minuutti.

Instagram @mirva_emilia 

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia

Tarot 5 korttia -tulkinta

Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.

Tarot 3 korttia -tulkinta

Tilaa tulkinta verkkopalvelusta nopeasti vuorokauden ajasta riippumatta.

Ajankohtaista

Vuosi 2026 – tietoisen muutoksen ja uuden suunnan vuosi

Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 kutsuu sinua pysähtymään, päästämään irti ja valitsemaan uuden suunnan. Tietyt ajankohdat voivat avata ovia, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Lue lisää ja ota nämä hetket tietoisesti haltuun.

Lue lisää

Karl Jungin arkkityypit ja astrologia – mitä ne kertovat ihmisestä?

Oletko koskaan tunnistanut itsessäsi piirteitä, joita et oikein osaa selittää? Jungin mukaan meissä kaikissa vaikuttavat syvät, yhteiset mallit – ja ehkä astrologia heijastaa juuri niitä. Tule lukemaan ja katso, tunnistatko rivien välistä jotain itsestäsi.

Lue lisää

Seppo Tanhua Suomen tunnetuin ja suosituin astrologi

Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.

Lue lisää

Kuunsolmut: Menneisyys, tulevaisuus ja kasvu

Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa