Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Soturikutsunnat käynnissä - Päätöksiä päätöksiä

Tällä viikolla ovat energiat niin armottoman tehokkaita, että se saattaa näyttäytyä ihmeellisinä tuntemuksina kehossa, terveydentilassa ja jaksamisessa. Jotain merkityksellistä nousee nyt pintaan jokaisen ihmisen elämässä ja aivan varmasti se vaatii jotain toimintaa elämän uudelleen järjestämiseksi. Levottomuus saattaa tuntua jopa rytmihäiriöinä ja silloin asia kannattaa tietysti tarkistaa tutkimuksilla, mutta muuten levottomuus on ehdottomasti arvokas suunnannäyttäjä.

Asioita tulee nyt uskaltaa tehdä jollain uudella tavalla, jotta olotila helpottuisi ja saisi paremman otteen juuri siihen omaan ja parhaalta tuntuvaan elämään. Minulla oli hetki sitten vieraana energiahoitaja ja parantaja Juho Lyytikäinen, joka suostui julkiseen astrologiseen tulkintaan oman kartan aspektikuvioista ja menossa olevasta ajasta. Tulkinnassa käsittelen kartan osalta sellaisia tekijöitä, jotka voi lukea myös Sisäinen Soturi tulkinnasta hiukan eri sanoin esitettynä. Juholla tuntuu olevan suunta nyt selvillä, mutta ihan helposti tilanne ei ole tällaiseksi muodostunut. Tässä videossa hän joka tapauksessa asettuu esimerkiksi tehtäväänsä asettuvasta Hengen Soturista.

Löydä peloton elämäsi uudistaja omasta korkeammasta tietoisuudestasi

Lokakuu tulee olemaan supervoimien ja pysäyttämättömän energiavirtauksen kuukausi ja siksi myös alitajunnan voimat aktivoituvat niillä alueilla, jotka ovat omassa elämässäsi siirtymässä korkeammalle tietoisuuden tasolle.

Tuntemukset ja mieleen nousevat ajatukset saattavat olla hyvinkin ahdistavia tai painostavia, mutta aivan varmasti ne ovat ohjaamassa Sinua uuteen ja parempaan suuntaan elämässäsi. Voimakkain painopiste tulee olemaan oman elämän ja omien ratkaisujen oikeutuksessa, joista kukaan ei ole koko loppusyksyn aikana valmis tinkimään. Omat päivittäiset ratkaisut ovat nyt kaikille paljon tavallista merkittävämpiä ja ne tulee tehdä omia tuntemuksia seuraten tietoisena siitä, että ne herättävät voimakasta vastustusta kaikissa niissä kanssaihmisissä, jotka elävät jonkun muun tai muiden talutusnuorassa.

Valon Soturi osaa rakastaa itseään

Lokakuun menossa pysyy mukana vain rakkauden ehdottomuudella, jonka tulee kohdistua ensisijaisesti itseesi ja vasta sen jälkeen pystyt jakamaan sitä muille muutosta toteuttaville. Näistä ominaisuuksista pääset perille paremmin tutustumalla jälleensyntymiseen ja sielun matkaan tässä ajassa Sisäinen Soturi tulkinnan avulla.

Karma ei koskaan tarkoita, että sinun pitäisi kärsiä jotain rangaistusta edellisten elämiesi pahoista teoista. Negatiivinen karma (kriisi) syntyy vain sellaisessa tilanteessa, jossa vaadit itseltäsi enemmän kuin mihin voimasi riittävät. Elämä voi tuntua toivottomalta tai vaikealta myös sellaisessa tilanteessa, jossa jätät aiemmin hankkimasi valmiudet käyttämättä. Yhteydet edellisiin elämiin löytyvät lähinnä planeettojen välisistä aspekteista (Sisäinen Soturi) ja Kuunsolmuista (Luonteesi Voimat).

Selviämistarinoita on paljon

Olen saanut seurata paljon koskettavia tarinoita elämästä vuosien mittaan karttatulkintoja tehdessäni. Poikkeuksetta astrologiselta kartalta on löytynyt koettelemusta (kriisiä) selventävää karmallista taustaa, joka ei tietona vapauta meitä itse haasteesta, mutta auttaa ymmärtämään tilannetta. Kun tiedostamme oman karttamme kaikki vahvuudet ja haasteet, voimme tehdä jatkossa fiksumpia päätöksiä elämässämme ja ottaa merkittäviä henkisiä edistysaskeleita kohti korkeampaa tietoisuutta ilman syviä kriisejä.

Mitä muut kertoivat Sisäinen Soturi -tulkinnasta?

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Ajankohtaista

Vko 27 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Mars räjäyttää pankin

Muutos ei ole vihollinen – se voi olla suurin mahdollisuutesi. Astrologian mukaan tämän kesän energiat kannustavat päästämään irti vanhasta ja tarttumaan rohkeasti uuteen. Lue viikon blogi ja löydä vinkkejä oman elämäsi suunnan tunnistamiseen.

Lue lisää

Astrossa on KESÄALEN HINTAHUPENTUMA: Itsetuntemus on yksi arvokkaimmista lahjoista, jonka voit antaa itsellesi

Kesän edullisimmat hinnat ja kaupan päälle saatavat lahjat ovat voimassa vain rajoitetun ajan. Hyödynnä hinta huipentuma ennen kampanjan päättymistä! Tarjoukset voimassa su 5.7.2026 saakka.

Lue lisää

Vko 26 blogissa Virpi Karjalainen: Khironin paluu ja toiveiden takaisinveto

Mitä yhteistä on tuotteen takaisinvetoilmoituksella ja epäonnistuneella ihmissuhteella? Yllättävän paljon. Joskus elämässä tulee vastaan tilanne, jossa on pakko myöntää, ettei jokin ihmissuhde, unelma tai suunnitelma olekaan meille hyväksi. Vaikka siihen olisi sijoitettu aikaa, tunteita ja toivoa. Luopuminen ei aina ole epäonnistumista – joskus se on pelastautumista.

Lue lisää

Vko 26 blogissa astrologi Johanna Vilén: leijonaan ja Täysikuu kauriissa

Elämä ei muutu vain tekojemme kautta – se muuttuu myös silloin, kun ymmärrämme itseämme hieman syvemmin. Tulevan viikon astrologia kutsuu pysähtymään, kuuntelemaan sisäistä ääntä ja luottamaan siihen, mikä tuntuu aidosti omalta. Jos tunnet, että elämä kutsuu sinua johonkin uuteen tai haluat ymmärtää paremmin tulevan viikon energioita.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Sisäinen lapsi vaikuttaa meissä läpi elämän

 Tiesitkö, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat meihin vielä aikuisenakin – usein huomaamattamme? Ne voivat näkyä ihmissuhteissa, itsetunnossa, valinnoissa ja jopa siinä, kuinka kohtelemme itseämme.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Astrologia On Avain henkiseen kehitykseen - Avaa itsesi kosmoksen salaisuuksille

Voiko astrologia olla enemmän kuin tähtimerkit ja horoskoopit? Entä jos syntymäkarttasi kätkee vastauksia elämän tarkoitukseen, sisäisiin voimavaroihin ja henkiseen kasvuun? Astrologi Seppo Tanhua avaa näkökulmia siihen, miten astrologia voi toimia oppaana kohti korkeampaa tietoisuutta ja syvempää ymmärrystä omasta sielunpolusta.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa