Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

On hurjaa huomata, että kaikki voi pysähtyä yhtäkkiä täysin varoittamatta. Tämä viikko on käynnistynyt varsin hermostuneessa ja ahdistavassa energialatauksessa Venuksen ja Neptunuksen neliössä, joka vapauttaa meitä onnen illuusioista. Ihmissuhteet ovat alitajunnan armottomassa tarkkailussa, josta pääsee läpi vain aito rakkaus.
Ilmassa on kuvainnollisesti ruudin käryä. Omien voimien ja hermojen ollessa näin kortilla, kaikki rajoitukset ja määräykset herättävät tavallista voimakkaampia reaktioita meissä kaikissa. Eikä se tarkoita, että nyt saa loukata tai kiusata ketään, mutta itsensä ja oman sisäisen äänen kuunteleminen on meille kaikille todellinen ajan haaste. Asiat kyllä selviävät, kun niitä vain lähtee selvittämään. Lähtökohtana voit pitää vain omaa tunnelmaasi, joka vahvemmin ja vahvemmin haluaa ohjata Sinua kohti tasapainoisempaa elämää.
Energia suuntautuu aina jonnekin. Muista, että juuri sinä itse päätät omalla kohdallasi lopulta sen suuntaatko tehokkaat tykkisi jonkun asian edistämiseen vai jonkun asian vastustamiseen. Valintasi mukaan joko vahvistat tällaisena aikana omaa hankettasi tai vastustajaksi kokemasi tahon voimaa. Ajan laadun vuoksi ymmärrät varmasti, kuinka tärkeää nyt on oman päämäärän ja tavoitteen tiedostaminen Sinun tykkiesi suuntaamisen kannalta. Oikea asennoituminen eli tykkien oikeanalainen suuntaaminen tarkoittaa, että luotat omiin ratkaisuihisi ja hyväksyt kielteiset reaktiot osaksi omaa menestystäsi. Rauha sisimpääsi syntyy siitä, että tiedät mitä olet tekemässä ja uskallat pitää siitä kiinni syyllisyyttä tuntematta.
Tällaisena ajankohtana on hyvä aika tutkia omaa Astrokalenteria, joka antaa tuhansille lukijoilleen tärkeän varmistuksen oikeasta suunnasta haasteellisina aikoina. Minulle itselleni näiden planeettaenergioiden tiedostaminen on avannut uuden ja vapautuneemman elämän opittuani niiden avulla luottamaan herkkiin tuntemuksiini silloinkin, kun ne herättävät kiukkua, pelkoa tai ahdistusta muissa ihmisissä.
Astrokalenterin avulla Sinulla on mahdollisuus olla enemmän läsnä itselle, elämälle ja kollektiiviselle tietoisuudelle, joka lopulta yhdistää meidät Kulta-ajan valokansaksi – kultaiseksi roduksi.
Terveisin
astrologi Seppo Tanhua
Haluan tehdä askeleesi tietoisuuden maailmaan helpoksi. Ellet ole tulkintaan tyytyväinen, palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.
Entä jos voisit avata portaalin omaan tulevaisuuteesi? Mihin haluaisit kurkistaa ensimmäisenä? Ensi viikon tapahtumiin? Seuraavien kuukausien mahdollisuuksiin? Vai kokonaisen vuoden astrologisiin käännekohtiin? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI avaa kolme erilaista näkymää tulevaan.
Rakkaus ravistelee, tunteet kuohuvat ja ihmissuhteissa voi tapahtua yllättäviä käänteitä! Venus, Mars ja Pluto laittavat nyt sydämet koetukselle. Mitä kaikkea tämä viikko tuokaan tullessaan? Lue uusin blogi ja katso astrologinen viikkokatsaus video!
Kuinka paljon itsestäsi olet valmis kadottamaan säilyttääksesi yhteyden toiseen? Vaa’an Uusikuu muistuttaa, ettei todellinen tasapaino tarkoita jatkuvaa mukautumista. Joskus rakkaus tarvitsee myös rajoja. Lue lisää blogista.
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Yksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?
ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!
Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.
Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.
Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.
Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!
Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.




Opas alkavan vuoden energioihisi.




Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...