Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Miten astrologia ja psykologia eroavat toisistaan?

Astrologian juuret ulottuvat muinaiseen Babyloniaan, missä ensimmäiset havainnot taivaankappaleiden liikkeistä johtivat eläinradan eli zodiakin syntymiseen. Babylonialaiset jakoivat taivaan 12 osaan ja havaitsivat, että nämä alueet vaikuttivat ihmisiin eri tavoin. Tämä järjestelmä siirtyi kreikkalaisten ja roomalaisten kautta nykyiseen muotoonsa, jossa jokaisella horoskooppimerkillä on omat ominaisuutensa, perustuen vuodenaikojen vaihteluun ja kosmisiin rytmeihin.

Jokainen merkki liitettiin myös elementteihin (tuli, maa, ilma, vesi) ja hallitseviin planeettoihin, mikä syvensi astrologian symbolista merkitystä. Esimerkiksi Oinas liitetään Marsiin, mikä tuo sille dynaamista ja rohkeaa energiaa, kun taas Kauris hallitaan Saturnuksen kurinalaisella ja määrätietoisella otteella. Tämä antaa astrologialle viitekehyksen, jonka avulla voidaan tulkita ihmisen persoonallisuutta ja elämänvaiheita.

Psykologia puolestaan keskittyy ihmismielen ja käyttäytymisen tieteelliseen tutkimukseen. Se hyödyntää empiirisiä menetelmiä ja kokeellista näyttöä, kun taas astrologia pohjautuu symbolisiin malleihin ja perinteisiin tulkintoihin. Siinä missä astrologia käyttää taivaankappaleiden liikkeitä ihmisen sisäisen maailman kuvastamiseen, psykologia pyrkii ymmärtämään mieltä aivotutkimuksen, käyttäytymistieteiden ja psykologisten teorioiden kautta.

Astrologian ja psykologian ero näkyy erityisesti niiden lähestymistavoissa ja todennettavuudessa. Astrologia käyttää planeettojen liikkeitä mallintamaan persoonallisuuden piirteitä ja elämän tapahtumia. Sen ennusteet ja analyysit perustuvat universumin energiaan ja taivaankappaleiden liikkeisiin. Psykologia puolestaan nojaa tieteellisiin teorioihin, kuten kognitiiviseen psykologiaan ja psykodynamiikkaan.

Tieteen näkökulma planetaarisiin rytmeihin

Viime vuosikymmeninä tieteen kehitys on vahvistanut käsitystä siitä, että planetaariset rytmit vaikuttavat merkittävästi ihmisen biologisiin ja psykologisiin prosesseihin. Kuun liikkeiden tiedetään säätelevän vuorovesiä, ja niiden vaikutus ulottuu myös ihmisten uneen ja mielialaan. Vuorokauden rytmit ohjaavat hormonitoimintaa, ja vuodenajat vaikuttavat sekä fyysiseen terveyteen että käyttäytymiseen.

Ihminen on energeettinen olento, kuten koko luomakunta, ja fysiikan sekä kemian näkökulmasta tiedämme, että kaikki maailmankaikkeuden aine koostuu värähtelevistä hiukkasista. Tämä tarkoittaa sitä, että koko universumi on monimutkaisten energiasuhteiden kautta yhteydessä itseensä. Kaikki aine ja materia koostuvat jatkuvasta värähtelystä, ja tämä värähtely on sidoksissa laajempiin kosmisiin rytmeihin, jotka vaikuttavat elämän eri ulottuvuuksiin. Näin ollen astrologia voi tarjota symbolisen viitekehyksen, jonka avulla voidaan ymmärtää, kuinka ihmisten elämä kytkeytyy universaaleihin luonnonvoimiin ja kuinka sen planetaariset rytmit vaikuttavat ihmisten biologisiin ja psykologisiin prosesseihin.

Kosmisten energioiden vaikutus ihmiseen

Vaikka astrologiaa on tutkittu jo kauan, vain harvat tiedemiehet uskoivat, että planeettojen ja aurinkokuntamme liikkumisella energia vyöhykkeen läpi olisi mitään havaittavissa olevia vaikutuksia meihin ihmisiin painovoimaa ja valoa lukuun ottamatta.

Kaikki olemassa oleva tietämys kuitenkin muuttuu, kun tarkastelemme venäläisen professori Simon Shnollín tutkimusten tuloksia. Hänen tutkimustuloksensa on julkaistu vuonna 2000 kesällä. Tutkittuaan asiaa yli 30 vuoden ajan Shnoll tuli hämmentävään johtopäätökseen. Kaikki ne perusreaktiot, joita tapahtuu biologiassa, kemiassa, kvanttaalifysiikassa ja radioaktiivisuuden alueella (prosessit jotka saavat aikaa liikettä ja / tai pitävät meitä elossa) ovat selkeästi altistettuja taivaankappaleiden liikkeille mukaan lukien päivän, kuukauden, vuoden ja liikkumisemme galaksin halki. Tämä tarkoittaa sitä, että me ihmiset ja kaikki luodut olemme alttiita energioille, joita säätelevät ympärillämme olevat eri taivaankappaleet. Tämä tutkimustulos auttaa ymmärtämään, miksi astrologia on kautta aikojen toiminut niin hyvin elämänrytmien selkiinnyttäjänä. Sitä se tekee tällä hetkellä vieläkin vahvemmin.

Shnoll havaitsi tutkimuksissaan, että jos mitataan mitä tahansa biologista (B), kemiallista (C), atomitasolla tapahtuvaa (A) tai radioaktiivista (R) prosessia samanaikaisesti, niin kuviot muodostuivat eri käyriin. Testin tulokset osoittavat, että jokaisessa hetkessä on joku ulkopuolinen voima, joka saa elävät ja ei-elävät energiajärjestelmät reagoimaan tarkalleen aivan samalla tavalla. Tutkimukset antoivat selkeät todisteet kosmisesta yhteydestä ja kertovat sitä, että samat mallit toistuvat kaikissa 4 luokassa (-B, C, A tai R).

Jos asemamme galaksissa vaikutta biologiaan, kemiaan, kvanttaalifysiikkaan ja radioaktiivisuuteen, niin silloin se vaikuttaa tietenkin myös kaikkeen tietoisuuteemme.

Tämä tukee ajatusta siitä, miksi astrologia on toiminut vuosituhansien ajan elämän rytmien tulkitsijana ja tarjoaa edelleen merkityksellistä ymmärrystä ihmisen kokemukselle.

Päätelmä: Symbolinen ja tieteellinen ajattelu rinnakkain

Lopulta astrologian ja psykologian välinen ero. heijastaa laajempaa vastakkainasettelua tieteellisen ja symbolisen ajattelun välillä. Vaikka ne eivät ole sama asia, molemmat voivat palvella ihmisyyden perimmäistä tarvetta ymmärtää itseään ja maailmaa ympärillään.

Luota Tuntemattomaan

Mitä tapahtuu, kun suunnitelmat katoavat ja jäljelle jää vain intuitio? Janne Kataja tietää vastauksen – sinäkin saat sen selville katsomalla linkin takana olevan videon.

Katso video

Ajankohtaista

Vko 38 Astrologi Seppo Tanhua: Kosminen koodi - Mitä kaikkea syntymäkarttasi voi kertoa Sinusta?

Syntymäkartta on paljon enemmän kuin kokoelma planeettoja, merkkejä ja astrologisia symboleja. Se on ainutlaatuinen kuva syntymähetkestäsi – kokonaisuus, jonka eri osat muodostavat juuri Sinulle ominaisen astrologisen rakenteen. Sitä voisi kutsua Sinun kosmiseksi koodiksesi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Tuntuuko joskus siltä, että elämä tuo eteesi saman tilanteen yhä uudelleen – vain eri ihmisillä ja eri muodossa? Entä jos toistuvissa kokemuksissa onkin jotain tärkeää nähtävää? Joskus juuri niiden kautta voi löytyä yllättävä punainen lanka omaan elämään.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Näkyykö narsistinen käyttäytyminen syntymäkartalla?

Yksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa

Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää