Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Lokakuussa Pluto ottaa vastaan Marsin ja Auringon neliötä lähes koko kuukauden ajan, vaikka voimakkain aikajakso onkin 13.10. Neptunus taas pääsee jakamaan tuota hurjaa muutosvoimaa alitajunnan ja intuition välityksellä suhteellisen vaivattomasti, mutta silti tunteita nostattaen. Neptunus on positiivisessa kulmassa näihin radikaaleihin muutosvoimiin ja voit luottaa voimakkaan intuitiosi viesteihin ja heiluttaa Thorin vasaraasi hetkeäkään epäröimättä.
Mars pääsee omimpaan rooliinsa suurena muutosten käynnistäjänä. Voit tunnistaa sen voiman liikkeelle ajavana levottomuutena, jolle löytyy uusia kohteita päivittäin. Lokakuussa ei ole itseasiassa yhtään väliin putoajaa planeettoja tutkittaessa. Jokainen planeetta on omalla tavallaan ratkaisevassa roolissa sekä Sinun elämässäsi, että kollektiivisen elämän kannalta katsottuna.
Käsityksemme itsestä ja ympärillä olevasta maailmasta muuttuu nyt koko ajan ja kaikkein voimakkaimmin silloin, kun kohtaamme suuria kollektiivisia haasteita. Kaikki muuttuu nyt ympärillämme tavattoman nopeasti ja se vaatii samaa nopeutta myös henkilökohtaisessa elämässä. Lokakuu tuleekin olemaan supervoimien ja pysäyttämättömän energiavirtauksen kuukausi ja siksi myös alitajunnan voimat aktivoituvat niillä alueilla, jotka ovat omassa elämässäsi siirtymässä korkeammalle tietoisuuden tasolle.
Tuntemukset ja mieleen nousevat ajatukset saattavat olla hyvinkin ahdistavia tai painostavia, mutta aivan varmasti ne ovat ohjaamassa Sinua uuteen ja parempaan suuntaan elämässäsi. Voimakkain painopiste tulee olemaan oman elämän ja omien ratkaisujen oikeutuksessa, joista kukaan ei ole koko loppusyksyn aikana valmis tinkimään. Omat päivittäiset ratkaisut ovat nyt kaikille paljon tavallista merkittävämpiä ja ne tulee tehdä omia tuntemuksia seuraten tietoisena siitä, että ne herättävät voimakasta vastustusta kaikissa niissä kanssaihmisissä, jotka elävät jonkun muun tai muiden talutusnuorassa.
Suositeltavampi vaihtoehto on valita elämäsi uudistajan rooli ja ottaa vastaan kaikki se aggressio, viha ja syyllistäminen, joita muutosta vastustavat ystäväsi ja läheisesi Sinulle tarjoilevat. Lokakuun menossa pysyy mukana vain rakkauden ehdottomuudella, jonka tulee kohdistua ensisijaisesti itseesi ja vasta sen jälkeen pystyt jakamaan sitä muille muutosta toteuttaville. Näistä ominaisuuksista pääset perille paremmin tutustumalla jälleensyntymiseen ja sielun matkaan tässä ajassa Sisäinen Soturi tulkinnan avulla.
Suosittelen koko loppuvuoden aikana jokaista tutustumaan tähän omista henkisistä valmiuksista kertovaan tulkintaan Sisäinen Soturi. Ihan jokaisella ihmisellä on olemassa oma sisäinen voima ja ainutlaatuiset kyvyt minkä tahansa haasteen kohtaamiseen tässä nopeasti muuttuvassa ajassa, joka ei palaa enää ennalleen. Myös Sinulla on oma upea ase arsenaalisi tulevista tilanteista selviämiseen täysin valmiina kovaan käyttöön. Sinun täytyy vain ensin tulla tietoiseksi omasta sisäisestä voimastasi ja kyvyistäsi, jotta voit valjastaa ne palvelemaan itseäsi. Aspektien eli pyhän geometrian viisaudellesi tulee olemaan kova kysyntä koko loppu vuoden ajan.
Tämän karmallinen tukinta lähtee liikkeelle siitä, että parantaakseen nykyisen elämänsä laatua, meistä jokaisen on ensin opittava tiedostamaan oma pelkomme ja sitten opittava rehellisesti kohtaamaan se. Kun ymmärtää oman ahdistuksen ja tuskan johtuvan mistä tahansa pelosta, on tuhat kertaa helpompaa alkaa elämään enemmän itsensä näköistä elämää. Sisäinen Soturi tulkinnan mukaan suurin osa lahjakkuudestamme ja erityistaidoistamme ovat meissä jo heti syntyessämme, mutta tulemme niistä tietoisiksi pikkuhiljaa vasta tätä elämää eläessämme. Voit halutessasi herättää nämä piilevät vahvuutesi yllättävän nopeasti tutustumalla karttasi aspekteihin ja edellisistä elämistäsi kohoavaan viisauteesi.
Katso mitä muut kertovat tulkinnasta
Terveisin
astrologi Seppo Tanhua
Haluan tehdä askeleesi uuden tietoisuuden maailmaan helpoksi. Ellet ole tulkintaan tyytyväinen, palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.
Tervetuloa viikon 24 astrologiseen katsaukseen! Jupiter ja Venus kohtaavat – vain kerran vuodessa! Tämän viikon energia voi heijastua koko tulevaan vuoteesi. Miten löydät oman rauhan, ilon ja sydämesi äänen juuri nyt? Entä mitä astrologia kertoo rakkaudesta, luovuudesta ja tulevista mahdollisuuksista?
Johanna Vilén
0700-92125
(2,31e/min)
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Tarjous voimassa vain su 14.6.2026 klo 24 asti. Liity yli 7000 aktiivisen tilaajan joukkoon! Astrokalenteri on vuosiopas jonka avulla voit seurata päivittäin, miten kosmiset energiat ohjaavat elämääsi. Oma astrologinen karttasi luo kalenterille ainutlaatuiset tulkinnat, jotka ohjaavat sinua arjessa ja auttavat löytämään otolliset hetket tärkeille päätöksille, ihmissuhteille ja hyvinvoinnille.
Onko edessä yksi vuoden merkittävimmistä rakkauden ja onnellisuuden viikoista? Venuksen ja Jupiterin harvinainen kohtaaminen avaa mahdollisuuksia sydämen, ihmissuhteiden ja oman hyvinvoinnin alueilla. Mitä tämä voimakas energia tarkoittaa juuri sinulle? Lue viikon blogi ja katso sisältä viikon (8-14.6.2026) 24 astrologinen viikkokatsaus videona.
Astrologi Johanna Vilén: Viikon 24 astrologiset energiat muistuttavat juuri tästä. Venuksen ja Jupiterin konjunktio Ravussa kutsuu sydämen kasvuun, kun taas muut viikon aspektit haastavat kohtaamaan omat varjot, uskomukset ja aidon äänen. Jos sinua kiinnostavat astrologian, psykologian ja Jungin ajatusten kohtaamispisteet, tämä blogi on sinulle.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Voiko astrologia olla enemmän kuin tähtimerkit ja horoskoopit? Entä jos syntymäkarttasi kätkee vastauksia elämän tarkoitukseen, sisäisiin voimavaroihin ja henkiseen kasvuun? Astrologi Seppo Tanhua avaa näkökulmia siihen, miten astrologia voi toimia oppaana kohti korkeampaa tietoisuutta ja syvempää ymmärrystä omasta sielunpolusta.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Julkaistu 11.6.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: 3 kortin Tarot torstai on täällä - Valitse kortti ja vastaanota päivän viesti. Tänään kortit johdattavat sinut oman voimasi, runsauden tai seuraavan askeleesi äärelle. Mikä korteista puhuttelee sinua ensimmäisenä? Luota intuitioosi ja käy lukemassa oma tulkintasi.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...