Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut

Syyskuussa meneillään oleva astrologinen ajankuva jatkaa edelleen erittäin haastavia loppuvuoden kuvioita eikä asiaa helpota yhtään se, että ensi kuussa Mars kohtaa uudestaan Pluton.
Ennen sitä kuitenkin syyskuussa peruuttamaan lähtenyt Mars tiivistää parhaillaan tunnelmaa huolella koko kuukauden ja yhtyy Saturnukseen kuukauden viimeisenä päivänä, jolloin Saturnus juuri samalla hetkellä alkaa edetä: maailmaa koettelevat hurjat energiat silloin. Luovuuden voimien on pakko yhtyä rakenteelliseen, lainmukaiseen todellisuuteen.
Syyskuussa ovat kuitenkin samaan aikaan vaikuttamassa luovuutta ja valoa lisäävät Auringon kolmiot näille samoille planeettatekijöille. Siksi juuri tässä kuussa on paras mahdollisuus hahmottaa omaa suuntaa ja sisäistä todellisuutta positiivisella ja tulevaisuuteen luottavalla tavalla. Vaikka meno on edelleen tahmeaa ja ahdistus kurkkii lähes jokaisen nurkan takana, on se parempi vaihtoehto kuitenkin aivan välittömässä läheisyydessä ja samalla sekunnilla toteutettavissa. Olen nyt saanut paljon yhteydenottoja, joiden yhteinen nimittäjä on tyhjyyden tunne. Poikkeuksetta olemme yhdessä löytäneet sille tarkoituksen, jolloin tilanne korjaantuu ilman ensimmäistäkään konkreettista tapahtumaa. Vastaus on löytynyt omasta sisimmästä.
Se millainen jakso tästä mahtaakaan muodostua maapallon taloudellisella ja poliittisella näyttämöllä, jää meille kaikille seurattavaksi ja elettäväksi. Voimme osallistua tapahtumien positiiviseen edistämiseen käyttämällä sekä kollektiivista että omaa aurinkovoimaa tehokkaasti hyväksi omassa elämässämme nyt syyskuun aikana. Auringonpaluu-tulkinta osoittaa yhteytesi kollektiiviseen tietoisuuteen paljastamalla henkisen kehityspolkusi ja opastamalla avautumassa olevien kykyjen tietoiseen käyttöön ottamiseen auringonpaluu-vuotesi aikana.
Nyt elämme ihmiskuntana tällaista vahvan profetian aikaa, jolloin on hyväksyttävä pettymykset oppimistapahtumiksi ja toisaalta uskallettava tehdä uusia ratkaisuja intuitioon luottaen ja seurauksia pelkäämättä. Oman elämäntehtävän toteuttaminen ei läheskään aina tarkoita omien toiveiden toteutumista, mutta poikkeuksetta se tarkoittaa mielekkäämpää elämää.
Syntymäkarttasi Aurinko, olkoonpa se missä merkissä tahansa, edustaa pysäyttämätöntä ja kaikki esteet tieltään raivaavaa luovuuden voimaa. Harvoin tulemme ajatelleeksi, että suurin este luovuutemme virtaamiselle löytyy vain ja ainoastaan itsestämme. Ei ole olemassa mitään ulkoista tekijää tai olosuhdetta, joka voisi tappaa meissä olevan luovuuden, vaikka aivan liian usein sorrumme niin ajattelemaan. Samalla heitämme kirveen kaivoon, eikä elämä enää tunnu mielekkäältä. Voimasi ja luovuutesi ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään. Siellä se on sisälläsi ja odottaa, että päästät sen vain vapaaksi.
Auringon Paluu tulkinnassa Jupiterin huonesijainti kertoo, millä elämäsi alueella ovat parhaat laajentumisen ja kehittymisen mahdollisuudet tämän vuoden aikana. Saturnuksen sijainti kertoo, mistä löytyvät luovuuttasi parhaiten tukevat rakenteet ja Pluto osoittaa kohteen suurimmalle ja tehokkaimmalle sisäiselle muutosvoimallesi kahden aurinkovuoden aikana.
Katso mitä muut kertovat Auringon Paluu tulkinnasta
Jotta mahdollisimman monella olisi menossa olevalle ja seuraavalle Auringonpaluuvuodelle riittävän tarkka tilanneselostus saat nyt kahden vuoden tulkinnat yhden hinnalla. Tarjouksesta on hyötyä vain uusille tilaajille. Tarjous koskee vain uusia tilaajia, joilla ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa Auringonpaluu-tulkintaa, eikä sitä voi jakaa kenekään muun osapuolen kanssa. Jokaista, jolla tällainen tulkinta on jo olemassa, suosittelen palaamaan erityisesti Jupiterin ja Saturnuksen ja Pluton tekstien pariin oikein ajatuksella.
Terveisin
astrologi Seppo Tanhua
Haluan tehdä askeleesi uuden tietoisuuden maailmaan helpoksi. Ellet ole tulkintaan tyytyväinen, palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.
Blogissa vko 18 astrologi Seppo Tanhua: Täysikuu Vappuna ja vielä neliössä Plutoon. Tunteet voivat kuumentua nopeasti, joten nyt kannattaa valita viisaasti mihin energiansa käyttää. Samalla Venus ja Uranus avaavat ovia yllättäville kohtaamisille ja uusille mahdollisuuksille. Kirjoitin blogiin tämän viikon tärkeimmät astrologiset energiat ja sen, miksi juuri nyt moni on heräämässä uudenlaiseen tietoisuuteen.
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 kutsuu sinua pysähtymään, päästämään irti ja valitsemaan uuden suunnan. Tietyt ajankohdat voivat avata ovia, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Lue lisää ja ota nämä hetket tietoisesti haltuun.
Oletko koskaan tunnistanut itsessäsi piirteitä, joita et oikein osaa selittää? Jungin mukaan meissä kaikissa vaikuttavat syvät, yhteiset mallit – ja ehkä astrologia heijastaa juuri niitä. Tule lukemaan ja katso, tunnistatko rivien välistä jotain itsestäsi.
Astrologi Seppo Tanhua: Mitä jos saisit jo nyt tietää, missä elämäsi suurimmat mahdollisuudet odottavat vuosina 2026 & 2027? Kaikki vuodet eivät ole samanlaisia. Toiset avaavat ovia, kiihdyttävät muutosta ja tuovat eteen kohtaamisia sekä päätöksiä, jotka voivat muuttaa suunnan täysin. Kun ymmärrät omien vuosiesi energiat etukäteen, et jää vain katsomaan mitä tapahtuu – vaan pystyt tarttumaan oikeisiin hetkiin oikeaan aikaan.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Julkaistu 28.4.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 18 tarotkortti on nostettu. Sydän edellä vai järki mukana? Viikon energiat voivat tuoda mukanaan ihastuksia, suuria tunteita ja yllättäviä kohtaamisia. Maljojen prinssi johdattaa tämän viikon tunnelmaa yhdessä Skorpionin täydenkuun kanssa. Lue koko tarot-tulkinta blogista!
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...