Mikä on ollut sinun suurin henkisen kasvun haasteesi tänä kesänä? Se ei välttämättä ole liittynyt mihinkään ulkoiseen tekijään, vaan todennäköisesti se on jokin sinussa itsessäsi kytevä kohta, joka leimahtaa aina ilmiliekkiin, vaikka kuinka yrität sammuttaa sitä. Se on haaste, josta pitää ottaa niskalenkki päivittäin, sillä et voi juosta sitä pakoonkaan. Se on kuin varjo, joka seuraa sinua kaikkialle, myös pilvisinä päivinä.
Minun kipukohtani tänä kesänä on ollut viha. Voisin lähestulkoon siteerata Paavo Väyrystä ja hänen kuuluisaa lausahdustaan: Voiko vitutukseen kuolla? Vihan kanssa työskentely on äärimmäisen kuluttavaa, koska tuo tunne itsessään lyö hapen ulos keuhkoista. Sanotaan, että vihan avulla voi saada paljon aikaan, kunhan osaa kanavoida tuon aggressiivisen Mars-energian johonkin luovaan tai fyysiseen tekemiseen. Kyllä, se toimii hetken, ikään kuin harhautuksena (”katso tuonne, älä katso tänne”), mutta kun palaat harharetkiltäsi, löydät saman juuriongelman uudestaan edestäsi, täydessä pyhässä voimassaan. Myös minä löysin joka kerta tuon saman ahdistavan tunteen sisältäni. Tunsin pyhää vihaa.
Kaikki kielletyt tunteet puristuvat vihaksi
Hyvin usein vihan takana on surua, joka on liian suurta vielä koettavaksi. Viha on suojamekanismi, johon turvaudumme, kun emme kestä sen alla lymyilevää musertavaa surua. Ja viha on tunne, joka usein herää juuri ulkopuolisesta ärsykkeestä. Se saattaa olla ohimenevää liikenteessä nousevaa road ragea, proppujen palamista ihan mistä yllykkeestä tahansa kun oma pinna on jo valmiiksi kireällä tai sitten yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden ääressä kumpuavaa hiljaista raivoa ja voimattomuutta. Joku ihminen tai taho tekee mielestäsi jotain niin perhanan väärin, että ensimmäinen reaktio on vihan kuohuva koski, joka alkaa pulputa yli äyräiden.
Jossakussa toisessa on tietenkin se vika. Se joku muu on syyllinen meidän vihaamme. Näin ehkä onkin, jos viha jää ohimeneväksi oikeutetuksi kiukunpuuskaksi, joka nousee crescendoonsa ja sitten laskee nolliin. Vaan kun viha jää viikoiksi ellei peräti kuukausiksi tai vuosiksi kytemään, aina uudestaan leimahtaen, voikin olla, että viha on lopulta vain sinussa itsessäsi. Sinussa se syttyy, sinuun se jää, sinusta se purkautuu. Viha on sinun ongelmasi, ei sen toisen, joka trallattelee elämässään onnellisena eteenpäin, vihastasi ja sen voimasta kenties täysin tietämättä. Ja sekös sapettaa vielä enemmän! Etkö ota minua ja vihaani edes todesta, etkö näe miten voimallista se on?
Vihan takana on kuitenkin vielä jotain muutakin. Sen takana on hätää: sitä että meitä ei nähdä tai kuulla, että meitä ei kohdata eikä ymmärretä. Viha saattaa olla merkki turvattomuudesta. En ole turvassa, joten puolustaudun vihan miekalla tuota näkymätöntä (tai näkyvää) vihollista vastaan.
Viha syntyy myös siitä, että meillä ei ole ääntä, että olemme mykkiä ja kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitamme tai että niitä ei sallita tuoda julki. Usein viha lähteekin sillä, että sille antaa kasvot, korvat ja silmät, että sen tuo näkyväksi kaikessa raakuudessaan ja rujuudessaan. Että asettuu oman vihansa kanssa kohdattavaksi eikä suostu väistymään tai pienentämään itseään enää. Viha kapinoi, ei suostu alistumaan eikä myötäilemään. Se on ehdoton eikä horju. Silloin siitä voi hyvinkin saada voimaa ja sitä voi käyttää polttoaineena (vaikka Molotovin cocktailina...). Viha tuikkaa meidät täyteen adrenaliinia, jolloin väkisinkin alkaa tapahtua. Mutta jos tuo tunne ei pääse purkautumaan, se saattaa keräytyä kasvaimeksi tai oireeksi kehoon. Mykkä, ilmaisematon viha syö meitä sisältäpäin.
Viha vaatii palstatilaa. Se haluaa räjäyttää kaiken tuhannen päreiksi. Se on kuin atomipommi, joka odottaa vapautusta. Sisälläni onkin jo kuukausia kytenyt Pluton ja Marsin yhdessä nikkaroima atomipommi, joka odottaa punaista nappia painavaa kättä. Ja jos en osaa purkaa sitä itsestäni, se räjähtää ennen pitkää hallitsemattomasti avaruuteen asti – eikä tuo raivoraketti välttämättä saavu nätisti ehjänä Marsin kamaralle asti, vaan nuo sadatuksen sirpaleet saattavat singota vieläkin kauemmas Pluton voimapiiriin saakka.
Epäilemättä myös tänä kesänä käynnistynyt Marsin ja Uranuksen räjähtävä lähtölaukaus tuo meissä esiin äkillisiä vihanpurkauksia. Niitä onkin maailmalla ja kotimaassa riittänyt esimerkiksi jalkapallon nostattaessa fanien kiihkoa ja tappelutahtoa ilmaan. Vihdoin kaikki se paine, jota olet pitkään pidellyt sisälläsi, saa ikään kuin oikeutuksen tulla ulos – kunhan vaan löytyy se sopiva kohde, joka saa kaiken tuon vihaenergian liikkeelle. Impulssi voi olla hyvinkin vähäinen, mutta reaktio raju. Minäkin melkein sain lentävästä terassituolista päähäni, kun satuin jalkapallofanaatikkojen tielle kesäillassa. Vaatiikin valtavaa tahdonvoimaa pidätellä vihaa sisällään silloin, kun se täysillä hyökkää omista sisuksista esiin.
Kenen vihaa kannat?
Vielä yksi olennainen kysymys on, että onko vihasi todella sinun omaasi, vai oletko ottanut kantaaksesi vähän ylimääräistäkin taakkaa? Kannatko perheesi tai sukusi vihaisia asenteita ja ankeita, tuomitsevia uskomuksia suoraan alenevassa polvessa? Vai kanavoitko herkkänä ihmisenä ympärilläsi kulkevien ihmisten vihan tunteita, jotka soluttautuvat omiesi sisälle niin, ettet enää erota onko tämä viha minun vai joidenkin muiden? Näinä kollektiivisen kurimuksen aikoina on myös täysin mahdollista, että täppäät kiinni johonkin emotionaalisen ahdistuksen pilvipalveluun, jonka ukkosenjohdattimena toimit sinä – ja moni muu.
Entä voisiko tällä kaikella olla jokin mystinen oma pyhä tarkoituksensa, jos kerta niin moni meistä kanavoi oman kehonsa kautta tätä kiukkua ja katkeruutta nyt ilmoille? Voisiko viha jopa pyhittää tarkoituksensa? Voisiko vihamme olla kuin vanhatestamentillista pyhää vihaa, joka täytyy ensin puhdistaa, jotta päästään uudemmalle, freesimmälle ja armoa antavalle puolelle tätä maailmankaikkeuden luomistarinaa? Voisiko vihan voimallinen kokeminen olla jopa täysin suunnitelman mukainen puhdistusoperaatio, joka henkisesti heränneiden on käytävä läpi ennen kevenemistä ja kohoamista? Viha kun on niin matalavärähteinen tunne, että sen kanssa ei kovin korkealle voi kohota. Se on kuin tonnin painoinen riippakivi, joka on sidottu siipiisi. Silloin ne eivät enää kanna etkä sinä pysty lentämään.
Viha on myös selviytymiseen liittyvä alkukantainen tunne. Omissa sisuksissa säilötty viha voi olla niin vahvaa, että sen kohtaaminen tuntuu kuoleman kamppailulta. Kumpi voittaa, sinä itse vai sinussa kytevä viha? Vastaus on usein itsestäänselvä – sinun pitää pelastaa itsesi tuolta kaikennielevältä tunteelta. Vihanpurkuoperaatio onkin väkevä selviytymistaistelu, jolle täytyy antautua. Oikeastaan antautuminen on vihan purkamisen ytimessä, sillä sitä vastaan taisteleminen johtaa aina vain uusiin taisteluihin. Kielletty, pullotettu ja alas painettu viha ei katoa – se kerää hiljaisuudessa joukkojaan.
Vihanpurkuviikot
Kun tunsin pyhää vihaa keskellä kauneinta kesää, ihmettelin, miten kauan tämä tunne voi oikein kestää. Eikö se jo ala loppua ja hiipua? Kuinka paljon vihaa pitää itsessään kohdata ja elimistönsä läpi suodattaa, jotta se vihdoin raukeaisi ja päästäisi otteestaan? Oman vihani takana oli surua ja luopumisen tuskaa, tiesin sen. Ja että vasta vihan laannuttua pääsisin kunnolla suruun kiinni.
Ainoa keino vihasta ulos oli lopulta sen näkyväksi tekeminen. Ulkoiset olosuhteet puristivat minusta vihan ulos, kun en itse osannut asettaa sille rajoja tai kanavoida sitä kauniisti pois päiväjärjestyksestä (eli painaa villaisella tai niellä takaisin alas). Raivotar minussa päästi raivon toisen läsnäollessa pihalle – ja tuli samalla hetkellä armahdetuksi ja nähdyksi. Tulinkin vihani kanssa kuulluksi, kannatelluksi ja sysätyksi eteenpäin kuin tunneaallolta toiselle. Ja nyt vihdoin pääsin purkamaan myös sitä pyhää, syvää ja harrasta surua, joka vihan takana oli koko ajan väijynyt, kuten tarpeiden ja tunteiden kohtaamattomuutta, omaa arvottomuutta ja riittämättömyyttä, pelkoa torjunnasta, hylätyksi tulemisesta ja yksin jäämisestä. Kaikki näitä ihmisyyden voimallisia kompastuskiviä, jotka tieltämme ennen pitkää löytyvät, aivan kuin suuntamerkkeinä tai ihmisten välisinä rajakivinä.
Operaatio Kyynel
Surua on helpompi ja sallitumpi ilmaista kehollisesti kuin vihaa. Kyyneleet puhdistavat, tärinä rentouttaa ja ilman puhaltelu keuhkoista ulos puhdistaa ilmaa. Ja itku itsessään parantaa, koska siihen on toisen paljon helpompi tulla viereen ja olla läsnä. Vihan väkivaltaisuus karkottaa muut luotaan, kun taas suru herättää myötätuntoa ja halua kannatella toista sen läpi, edes hetken. Surussa ei enää syytellä muita, vaan se kumpuaa puhtaasti omasta autonomisesta lähteestään. Viha taas etsii syyllisiä ulkopuolelta eikä millään haluaisi katsoa omaa syyllisyyttään. Viha toimii siis egosta käsin. Surussa kaikki on ikään kuin talletettu omaan syvään tunnekaivoon, jota yksi kyynel kerrallaan pumpataan tyhjäksi. Suru onkin vesielementin emootio, kun taas viha edustaa tulielementin ryöpsähtämistä ja tuhovoimaa. Vesi voitelee ja viilentää, tuo lopulta helpotuksen.
Monen viikon vihaprosessoinnin ja -projisoinnin jälkeen tarvittiinkin vain muutama päivä aitoa surua ja kyynelkaivon tyhjennystä. Sitten oli jo tilaa muillekin tunteille. Pitkän sielua kurittavan sinnittelyn jälkeen pieni positiivisuuskin vihdoin pilkahti. Nousi ymmärrys, että vihan kanssa painiminen oli ollut kuin henkinen triathlon tai psyykkinen kestävyystesti. En paininut ketään muuta vastaan kuin itseäni. Silti sekin vääntö oli tehtävä, ikään kuin olisin vääntänyt kättä itseni kanssa saman pöydän molemmilla puolilla eikä kumpikaan kädenvääntäjä halunnut millään antaa periksi. Ehkä tarvittiin itse suru pelituomariksi, joka vihelsi vihan kädenväännön poikki. Peliaika oli loppu, game over. Ei enää tätä.
Uusiutuva voimavara
Viha ja suru ovat kuin uusiutuvia luonnonvaroja. Ne kerääntyvät kehoihimme pikkuhiljaa ilman, että huomaammekaan, kunnes täytymme niistä äärimmilleen. Mutta myös rakkaus ja ilo ovat uusiutuvia voimavaroja. Niille vaan täytyy tehdä tilaa vihan ja surun viereen aivan kuin saunan lauteilla saunojien kesken. Kun rakkaudelle ja ilolle onnistuu raivaamaan edes vähän tilaa, johon ne voivat tulla, muiden tunteiden joukkoon, saattaakin käydä niin, että tunnelöylyjen kuumuudessa rakkaus sulattaa vihan pois, ja ilo haihduttaa surun pois. Siinä vaiheessa kiitollisuuskin mahtuu kipuamaan lauteille samaan seuraan. Sillä vihan kanssa se ei samoihin löylyihin millään mahdu.
Kaikilla tunteilla onkin lupa käydä kehomme pyhäkköön paljaina, samanarvoisina. Emme voi sulkea mitään tunnetta pois vääränä, arvottomana tai edes häpeällisenä. Minäkin koetin nujertaa vihani vihaamalla sitten oikein kunnolla, jotta tuo vaikea tunne kuluisi lopulta pois. Mutta viha ei suostunut lähtemään pelkästään sitä pyörittelemällä. Sen piti tulla kohdatuksi ja toisen ihmisen todistamaksi. Vasta sitten se suostui sulamaan pois. Ja niin savusaunan leveillä lauteilla minä tulin hyväksytyksi paljaana, keskeneräisenä, myös kiukun ja katkeruuden kera, mutta silti yhtä arvokkaana, silti yhtä rakastettavana. Pystyin myös itse hyväksymään sen, että kaikki tunteeni halusivat vain tulla esiin ja istua kanssani hiljaisuudessa, tulla nähdyiksi, tulla koetuiksi ja pohjamutia myöten ymmärretyiksi. Ja niin rakkaus pesi vihalta selän puhtaaksi, ja ilo halasi ja lohdutti surulta siivet pois. Kävin läpi kovat ja kuumat henkiset löylyt, mutta pääsin vihdoin pulahtamaan armahduksen puhdistavaan ja tunteita viilentävään lampeen. Nyt rinnassa on jälleen tilaa tuntea muitakin olotiloja kuin pelkkää pyhää vihaa ja pyhää surua.
Jos en ymmärtäisi, että elän parhaillaan todeksi astrokarttaani koodattuja kokemuksia, en varmastikaan pystyisi suhtautumaan itseeni ja elämääni tarpeeksi armollisesti. Astrokalenteri saattaa olla juuri se kiila, joka tuo tiukkaan paikkaan lisää valoa ja ymmärrystä, eli juuri sitä, mitä nyt tarvitaan.
Terveisin
Virpi Karjalainen
Astrologi Seppo Tanhua - Suomen tunnetuin ja suosituin astrologi
Hei
Hyviä uutisia – Astron suuri kesäale sai hieman lisäaikaa! Itsetuntemus on yksi arvokkaimmista lahjoista, jonka voit antaa itsellesi. Nyt sinulla on vielä aikaa syventyä omaan karttaasi ja elämäsi ajankohtaisiin teemoihin astrologisten tulkintojen avulla. Löydä uusia näkökulmia, vahvista luottamustasi ja kulje eteenpäin hieman tietoisempana.
Etsitpä vahvistusta omiin voimavaroihisi, vastauksia ihmissuhteisiin, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan näkökulman.
Haluan, että olet aidosti tyytyväinen tulkintaasi. Siksi tarjoan täyden tyytyväisyystakuun kaikkii tulkintoihin. Jos koet, ettei tulkinta vastannut odotuksiasi tai auttanut sinua eteenpäin, saat rahasi takaisin.
Liity postituslistalleni!