Maanantaina 2.2. kello 00:09 on Täysikuu leijonan merkissä. Täydenkuun aikaan Mars, Vesta, Aurinko, Venus ja Merkurius ovat vesimiehen merkissä. Tämmöinen planeetta kasauma toimii kuin psyyken magneetti: se vetää esiin sen, mikä normaalisti pysyy tiedostamattoman taustahuminassa. Jungilaisesta näkökulmasta vesimiehen stellium aktivoi kollektiivisen mielen kerroksia – arkkityyppejä, jotka liittyvät kapinaan, yksilöllistymiseen ja siihen, että uskallamme ajatella itse. Se on Prometheuksen tuli: halu murtaa vanhat mallit ja tuoda jotakin uutta tietoisuuteen, vaikka se vaatisi uhrauksia. Samaan aikaan leijonan Täysikuu valaisee egon ja sydämen akselia. Leijona ei kysy, “mitä minun pitäisi olla?”, vaan “kuka minä oikeasti olen?”. Täysikuu tässä merkissä pakottaa kohtaamaan persoonan ja varjon välisen jännitteen: sen osan meistä, joka haluaa tulla nähdyksi ja rakastetuksi, ja sen osan, joka pelkää paljastumista ja siksi piiloutuu roolien taakse. Tämä on individuaation hetki – egon on joko laajennuttava tai murruttava, jotta todellisempi itse voi syntyä.
Vesimiehen planeettarykelmä toimii kuin psyykkinen laboratorio, jossa eri tietoisuuden osat kohtaavat toisensa tavallista intensiivisemmin. Mars tuo tähän kenttään sähköisen tahdon ja reaktiivisen voiman: se paljastaa, missä kohtaa olemme kyllästyneet alistumaan, missä raivo tai intohimo on padottu liian kauan. Venus puolestaan nostaa esiin sen, mitä todella arvostamme ja mihin olemme kiintyneet – ei vain ihmissuhteissa, vaan myös rooleissa, ideaaleissa ja identiteeteissä. Se kysyy: rakastanko tätä elämää, vai olenko vain tottunut siihen? Merkurius tuo mukaan tietoisen mielen, kielen ja tarinan. Se paljastaa, millä sanoilla olemme selittäneet itsellemme miksi asiat ovat niin kuin ovat – ja missä nämä selitykset alkavat rakoilla. Aurinko edustaa identiteetin “minä olen” ydintä, sitä kokemusta, joka usein rakentuu lapsuuden ehdollistumien, kulttuurin ja hyväksynnän varaan. Vesta puolestaan tuo tähän kokonaisuuteen pyhän fokuksen: se näyttää, mihin olemme huomaamattamme uhranneet elinvoimaamme, mitä olemme palvelleet kuin sisäistä alttaria – joskus jopa omia todellisia tarpeitamme vastaan. Yhdessä nämä voimat muodostavat symbolisen “sisäisen neuvoston”, joka ei enää tyydy vanhoihin vastauksiin. Se alkaa kuiskia kysymystä: kenen unelmaa minä oikeastaan elän? Onko tämä elämä aidosti minun, vai jonkun toisen odotusten, pelkojen tai hyväksynnän varaan rakennettu? Täysikuu leijonassa heijastaa tämän sisäisen prosessin suoraan sydämeen. Vesimiehen energia haluaa vapauttaa meidät rooleista ja kaavoista, jotka eivät enää palvele tietoisuuden kasvua. Leijona taas haluaa merkitystä, sydämen kokemusta siitä, että elämällä on arvoa juuri siksi, että minä elän sen. Kun nämä yhdistyvät, syntyy erityinen alkemia: luovuus, joka ei ole vain kapinaa järjestelmää vastaan, vaan rohkeutta rakentaa elämä, joka resonoi sekä yksilöllisen totuuden että suuremman kokonaisuuden kanssa.
”Onnellisuus ei ole pelkästään nautintoa. Se liittyy syvempiin asioihin, kuten tietoisuuden laajentamiseen ja sisäisen rauhan löytämiseen. ” — David Lynch
Täysikuu leijonassa ei tyydy älylliseen oivallukseen – se vaatii ruumiillista ja emotionaalista läsnäoloa. Kyse on siirtymästä pelkästä tietoisuudesta kohti kokemuksellista integraatiota: se, minkä näemme itsessämme, täytyy myös tuntea, muuten se jää varjon muotoon odottamaan seuraavaa kriisiä. Leijonan Täysikuu aktivoi itsearvon haavan. Se kysyy: uskallanko loistaa ilman lupaa? Uskallanko ottaa tilaa ilman syyllisyyttä? Monille tämä koskettaa lapsuuden ydinkokemuksia – sitä, tulinko nähdyksi omana itsenäni vai vain silloin, kun täytin toisten odotukset. Täysikuu toimii tässä kuin psyykkinen projektori, joka heijastaa nuo varhaiset tarinat nykyhetkeen. Kun nämä kaksi akselia – vesimiehen kollektiivinen mieli ja leijonan henkilökohtainen sydän – törmäävät, syntyy individuaation käännekohta. Se on hetki, jolloin ihminen voi valita: jatkanko tuttua, mutta sielua kaventavaa polkua, vai uskallanko ottaa riskin ja astua kohti omaa autenttista kutsumustani? Jungin mukaan psyyke tarvitsee jännitettä muuttuakseen. Tässä Täysikuussa jännite syntyy järjen ja sydämen, ryhmän ja yksilön, vanhan identiteetin ja syntymässä olevan minän välillä. Jos antaa tilaa tälle jännitteelle sen sijaan, että yrittää ratkaista sen nopeasti, alkaa jotain syvempää muotoutua. Leijona haluaa rohkeutta, vesimies vapautta. Yhdessä ne pyytävät meitä jättämään taakse sen version itsestämme, joka eli pelosta – ja ottamaan askeleen kohti sitä, joka uskaltaa elää merkityksestä.
Cereksen sekstiili Auringolle ja kolmio Kuulle luovat pehmeän mutta syvästi kannattelevan taustan kaiken tämän alkemiallisen myllerryksen keskelle. Ceres muistuttaa hoivasta – siitä, että mikään ei kasva ilman turvaa, rytmiä ja ravintoa. Aurinko edustaa tietoista minuutta ja elinvoimaa; Cereksen sekstiili siihen tuo lempeän kutsun ravita sitä uudella tavalla. Ei enää suorittamalla tai todistamalla arvoa, vaan kuuntelemalla, mitä keho ja sydän oikeasti tarvitsevat. Tämä voi ilmetä haluna hidastaa, syödä paremmin, levätä enemmän tai luoda arkeen pieniä rituaaleja, jotka ankkuroivat sisäisen muutoksen konkreettiseen elämään. Cereksen kolmio Kuulle syventää tätä vielä pidemmälle. Kuu on tunnekeho ja alitajunta; Ceres sen hoitava arkkityyppi. Tässä yhteydessä suru saa tulla, väsymys saa olla, eikä haavoittuvuus ole uhka vaan portti paranemiseen.
"Me ihmiset olemme menettäneet viisauden aidosti levätä ja rentoutua. Olemme liian huolissamme. Emme anna kehomme parantua, emmekä mielemme ja sydämemme parantua." — Thich Nhat Hanh
Helmikuun täysikuuta kutsutaan monilla nimillä: lumikuu, myrskykuu, jääkuu, hallakuu, villikuu, henki- tai sielukuu, näkemysten kuu sekä nälkäkuu. Ne kaikki viittaavat aikaan, jolloin luonto on yhä jäässä, mutta valo alkaa hitaasti palata. Samalla tavalla myös ihmisen sisäinen maisema on tässä vaiheessa vuodenkierrossa: jokin on vielä pimeässä, mutta muutos on jo liikkeessä. Jungilaisessa psykologiassa tätä vastaa nigredo – sielun sisäinen talvi. Se on alkemian ensimmäinen ja ratkaisevin vaihe: musta yö, jossa vanhat rakenteet hajoavat ennen uuden syntymää. Carl Jung näki alkemian karttana tietoisuuden kehitykselle. Lyijyn muuttaminen kullaksi oli hänelle symboli egon muuntumisesta itseksi – selviytyjäminän sulamisesta kohti todellisempaa olemista. Psykologisesti nigredo näyttäytyy hetkenä, jolloin vanha identiteetti ei enää kanna. Se voi tuntua masennuksena, tyhjyytenä tai merkityksen katoamisena, ikään kuin elämä olisi menettänyt värinsä ja suuntansa. Todellisuudessa sielun syvempi prosessi on käynnistynyt. Ego – se osa meitä, joka on rakentanut tarinan siitä, kuka olemme ja miten meidän kuuluu olla tullaksemme hyväksytyiksi – menettää otteensa. Tilalle nousee varjo: tukahdutetut tunteet, viha, suru, häpeä, kaipuu, kateus ja pelko. Nigredo on sisäinen hautajaisrituaali, jossa jokin meissä kuolee, jotta jokin todellisempi voisi syntyä. Täysikuu toimii tämän prosessin psykologisena peilinä. Se ei tuo mitään uutta, vaan valaisee sen, mikä on jo pitkään kypsynyt tiedostamattomassa. Kuten alkemiallinen muutos tapahtuu ensin pimeässä astiassa, myös sielun muodonmuutos kypsyy näkymättömissä ennen kuin se nousee tietoisuuteen. Helmikuun Täysikuu paljastaa ne roolit, joita elämme miellyttääksemme, ne unelmat, jotka eivät enää ole omiamme, ja ne pelot, jotka ovat pitäneet sydämemme varjossa. Se näyttää ristiriidan sen välillä, keitä olemme olleet selviytyäksemme ja keitä olemme syntyneet olemaan. Kun Täysikuu on leijonassa, tämä prosessi saa sydämen muodon. Leijona on elinvoiman, luovuuden ja itsearvon arkkityyppi. Sen tulessa ego ei voi enää piiloutua: kyse ei ole siitä, teemmekö oikeita asioita, vaan siitä, elämmekö toteen itseämme. Tässä hetkessä varjo ja valo katsovat toisiaan suoraan – vanha identiteetti ja syntymässä oleva aito minä. Leijonan tuli herättää sydämen, vesimiehen stellium tuo tietoisuuden, ja yhdessä ne tekevät tästä ajasta poikkeuksellisen voimakkaan. Juuri sisäisen pimeyden keskellä alkaa itää uuden elämän siemen.
Jos nigredo oli kuolema, albedo on peseytyminen. Se on hetki, jolloin sisäinen taistelu alkaa hellittää. Ego ei enää yritä tukahduttaa varjoa, vaan uskaltaa kuunnella sitä. Tämä tuntuu usein lempeänä haurauden tilana: itkuna, väsymyksenä, herkkyytenä – mutta näiden alla tapahtuu jotain syvästi parantavaa. Ajatus alkaa hiipiä mieleen: “Ehkä en ollut rikki. Ehkä olin vain väärässä tarinassa.” Tunteet eivät enää ole kaoottisia, vaan puhdistavia. Suru, itku ja haavoittuvuus eivät ole heikkoutta – ne ovat psyyken peseytymistä. Vanhan minän jäänteet huuhtoutuvat pois, ja sielun ääni alkaa kuulua kirkkaammin. Tästä puhdistumisesta syntyy citrinitas – keltainen aamunkoitto. Sitä kutsutaan “auringonnousuksi”, koska vaikka kaikki ei ole vielä valmista, valo on palannut. Tämä vastaa Jungin kuvaamaa ensimmäistä todellista kosketusta itseen: syvempi, aidompi minä alkaa ohjata elämää. Oivallusta siitä, että kriisi ei ollut rangaistus vaan portti. Että jokin päättyi, jotta jokin totta oleva voisi syntyä. Täysikuun paljastama totuus alkaa tässä vaiheessa löytää paikkansa arjessa. Ihminen alkaa nähdä, miksi hän ei enää voinut jatkaa vanhaa elämää, miksi sydän vaati muutosta. Ja lopulta, kun tämä kaikki on integroitu, saavutetaan rubedo – punainen syntymä. Tämä on alkemian kulta: ei täydellisyys, vaan eheys. Täysikuu ei enää vain paljasta, vaan heijastaa takaisin uudelleen syntynyttä minuutta. Sydän ja mieli, varjo ja valo, yksilö ja syvempi tarkoitus alkavat soida samassa rytmissä. Elämä tuntuu taas elämältä. Ja helmikuun Täysikuu, sielun talven keskellä, muistuttaa että pimeys on kuin kohtu, jossa kulta saa muotonsa.
Täydenkuun aikaan on myös toinen juhla. Imbolc on vanha kelttiläinen kausijuhla, joka merkitsee talven ja kevään välistä käännekohtaa – hetkeä, jolloin valo alkaa selvästi lisääntyä ja uusi elämä heräilee, vaikka maa on vielä talvessa. Juhlan nimi tulee muinaisirlannin sanasta Imbolg, joka liittyy “kohdussa olemiseen” – siihen, että jokin on vasta muotoutumassa. Imbolcia vietetään 1.–2. helmikuuta. Symbolisesti se on talven selkä – siitä eteenpäin kuljetaan kohti valoa, ei enää pimeyttä. Se on vuodenkierrossa kuin hengitys juuri ennen sisäänvetoa: pieni pysähdys, jossa uusi elämä kerää voimaa. Samalla tavalla myös ihmisen sisällä jokin kääntyy. Vaikka emme vielä tiedä, mitä on tulossa, voimme jo tuntea sen liikkeen. Imbolc symboloi hedelmällisyyttä ja puhdistautumista. Alamme asteittain heräämään valoa kohti.
"Perhonen voi syntyä vain koteloitumisvaiheen kautta. Koteloitumisvaihe on väistämätön, sen yli ei voi hypätä, sillä kaikki avautuu ja paljastuu hitaasti, vaihe vaiheelta, omalla ajallaan, eikä sitä voi pakottaa." — Ram Dass
Siinä missä vesimiehen tarot-kortti on Tähti, leijonan kortti on Voima. Tähti edustaa yhteyttä korkeampaan näkökulmaan, siihen osaan meitä, joka näkee oman tarinamme osana suurempaa kudosta. Se on hiljainen, lohduttava valo, joka syttyy juuri silloin, kun vanha elämä on hajonnut eikä uusi ole vielä näkyvissä. Tähti lupaa, että merkitys ei ole kadonnut. Tähti on sielun muistaminen. Se syntyy usein haavoittuvuuden kautta – sen jälkeen, kun ego on murtunut tarpeeksi, jotta todellisempi toivo voi tulla esiin. Leijonan Voima on se, mikä tekee tästä toivosta elävää. Tarotissa Voima ei ole soturin eikä hallitsijan voimaa, vaan sydämen ja tietoisuuden voimaa. Nainen pitää leijonan suuta auki lempeästi, ei pakottamalla vaan luottamalla. Se kuvaa kykyä olla läsnä omalle villille energialle – pelolle, vihalle, intohimolle, halulle tulla nähdyksi – ilman että sitä tukahdutetaan tai päästetään hallitsemattomaksi. Voima on kykyä kestää omaa intensiteettiään. Se on sitä, että uskaltaa tuntea syvästi ilman että lamaantuu tai räjähtää. Se on myös kykyä seistä oman totuuden takana ilman että tarvitsee todistaa sitä kenellekään. Kun Voima herää, ihminen ei enää kysy “saanko olla tämä?” – hän vain on. Kun Tähti ja Voima toimivat yhdessä, syntyy todellinen muutos. Tähti näyttää suunnan: se kertoo, mikä tuntuu sielussa oikealta, mikä kutsuu, mikä resonoi. Voima antaa rohkeuden kulkea sitä kohti, vaikka vanha maailma ei sitä ymmärtäisi. Tähti ilman Voimaa jää haaveeksi. Voima ilman Tähteä muuttuu reaktioksi, draamaksi tai kapinaksi. Mutta yhdessä ne synnyttävät muutoksen, joka on sekä lempeä että peruuttamaton. Leijonan Täysikuu vesimiehen stelliumin vastaparina tekee tästä jännitteestä elävän. Vesimies – Tähti – avaa tulevaisuuden, näyttää vaihtoehdot, vapauttaa vanhoista tarinoista. Leijona – Voima – kysyy: uskallatko todella elää sen, minkä jo tiedät olevan totta? Ei vain ajatella toisin, vaan rakastaa toisin. Ei vain ymmärtää itseään, vaan seistä oman sydämensä puolella. Tässä kohtaavat toivo ja rohkeus, näky ja sydän, tulevaisuuden kutsu ja tämän hetken totuus. Ja juuri siinä syntyy se kulta, jota koko alkemiallinen prosessi on etsinyt: elämä, joka ei ole enää selviytymistä, vaan läsnä olevaa, elävää, omaa.
"Katso ylös tähtiin, älä jalkoihisi. Yritä ymmärtää näkemäsi ja ihmettele mikä saa universumin olemaan olemassa. Ole utelias. ” — Stephen Hawking
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
www.kuussajamaassa.com
Tulkintojen ajanvaraukseen lisätty aikoja. Pääset katsomaan niitä tätä kautta:
https://www.kuussajamaassa.com/palvelut/hinnasto.html
Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?
Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,31e/min+pvm)
Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.
Liity postituslistalleni!