Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

19.1.2026

Hurja energiapurkaus aurinkokunnassa

Mitä mahtaa tarkoittaa kuvassa näkyvä planeettarykelmä tuolla Vesimiehen merkissä? Kas siinäpä kysymys. Amerikkalaiset ja englantilaiset astrologit ennustelevat jotain ratkaisevaa käännettä maailman politiikassa ja taloudessa. Jutuissa enteillään EU:n ja Naton kaatumista sekä vielä nykyistäkin massiivisempia kansannousuja useissa Euroopan maissa. Kuvion merkittävin kulminaatiopiste osuu ensi viikon keskiviikolle 28.1. Marsin tullessa viimeisenä persoonallisena planeettana tekemään yhtymää Plutolle. Itse en uskalla ennustella yhtään mitään, sillä erilaisten skenaarioiden määrä on kerta kaikkiaan liian suuri. Mielenkiinnolla toki seuraan uutisointia meillä ja maailmalla.

Tämän massiivisen planeettalinjauksen lisäksi Auringon aktiivisuus ja aurinkomyrskyt ovat tällä hetkellä aivan huippulukemissa ja niiden voima osuu maapallolle myös ihan lähipäivinä. Odotettavissa on poliittisten järistysten lisäksi myös maanjäristyksiä ja muita rajuja luonnonilmiöitä myrskyjen ja sateiden muodossa. Auringon aktiivisuus vaikuttaa myös ihmisen värähtelykenttään ja nostaa tunnekertoimia entisestään.

Melkoista rytinää saattaa olla siis meidän tavallisten tallaajienkin elämässä tällä ja ensi viikolla, sillä kaikkien persoonallisten planeettojen peräkkäiset yhtymät Plutolle ja sitä ennen sekstiilit Neptunukselle ja kolmiot Uranukselle synnyttävät arvaamattomia energiapiikkejä niin ihmissuhteissa, ystävyydessä kuin työmaailmassa. Tilanteet ja tunnelmat muuttuvat salamannopeasti laidasta laitaan alitajuisten impulssien johdatellessa armottomasti sisäisten totuuksien äärelle.

Isoja ja tärkeitä juttuja on nyt alkamassa ja päättymässä vähän kuin satumaailmassa, sillä kosmisten planeettojen yhteisvaikutus haastaa olemassa olevan järjestyksen tai ehkä pikemminkin epäjärjestyksen sovittautumaan suurempaan kosmiseen todellisuuteen jokaisen ihmisen henkilökohtaisessa elämässä. Todellisia tunteita on tavallista vaikeampi peitellä ja omat alitajuiset pelot nousevat helposti pintaan mustasukkaisuutena, riittämättömyytenä ja usein aiheettomina epäilyksinä, jotka sekoittavat pakkaa oikein huolella. Lopulta kaikki, mitä tapahtuu, ohjaa kuitenkin aidompaan suuntaan kunkin omassa elämässä.

Rakkautta ja ystävyyttä punnitaan nyt korkeampien voimien vaa’alla, jolloin toimimattomat suhteet tekevät tilaa jollekin uudelle ja aidommalle todellisuudelle ja aidommille ihmissuhteille tulevien kuukausien aikana. Mitä herkempi olet, sitä varmemmin pääset nauttimaan tästä kosmisten planeettojen suorittamasta linjauksesta ja Auringon purkauksista ilman mitään mahdollisuutta analysoida tapahtumien kulkua. Sydämen voimat kuljettavat omalla omituisella tavallaan kohti Valoa, Rauhaa ja Rakkautta.

Tärkeintä on näiden energioiden keskellä rauhoittaa rytmiä, lähteä kävelylle metsään tai vaikka kadulle maadoittumaan. Avaruudesta tuleva lataus on tosiaan tavattoman suuri ja aiheuttaa myrskyjä myös mielen tasolla. Koita tiedostaa tämä kollektiivinen koetteleva voima ja kuulostele tunnemaailmaa sisälläsi ennen sen purat sen kenenkään läheisesi niskaan. Mitään pelättävää ei kuitenkaan ole, mutta pieni varautuminen esim. sähkökatkoihin saattaisi olla paikallaan. Vettä ja pientä purtavaa muutamaksi päiväksi. Ei ole iso vaiva.

Tiistaina 20.1. olen luennoimassa tästä ihmeellisestä maailmanmenosta Helsingissä Avartuvan Ihmiskuvan isossa salissa Uudenmaankatu 33. Tilaisuus alkaa Life Wave valolaastari esittelyllä klo 17.00 ja jatkuu astrologisella teemalla klo 18.00 eteenpäin. Tilaisuus on maksuton. Ei ennakkoilmoitusta ja tilaa noin 30 osanottajalle. Kannattaa tulla paikalle jo heti 17.00, sillä klo 18.00 sali saattaa olla jo täynnä ja täyttä asiaa tiedossa myös valolaastareista. Jokainen tämän blogin perusteella paikalle tuleva saa pari laastaria pikatestiin. (3kk Astrokalenteria jokaiselle osaalistujalle)

Torstaina 22.1. klo 18.00 on hiukan laajempi katsaus Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan Henkinen kehitys, Kivijalka, Palokunnankatu 10. Oviraha: Vieraat 25€ Jäsenet 15€  (3kk Astrokalenteria jokaiselle osaalistujalle)

Astrologi Seppo Tanhuan

Astrokalenteri tulkinnat 12 kk - Yli 7000 aktiivi tilaajaa!

Tammikuu käynnistyi kuin lähtölaskenta johonkin paljon suurempaan kuin osaamme vielä edes nimetä. Persoonalliset planeetat kerääntyvät Pluton äärelle tammi–helmikuun taitteessa, ja samaan aikaan aukeaa voimakas yhteys Neptunuksen ja Uranuksen suuntiin. Ilmassa on väistämätön tunne murroksesta – pamauksesta, joka muuttaa suuntaa.

Jos koet, että aika tuntuu nyt tavallista arvaamattomammalta ja sisäinen kompassi hakee suuntaa, Astrokalenteri voi toimia arvokkaana tukena tämänkaltaisissa murroskohdissa. Se auttaa hahmottamaan etukäteen planeettojen rytmejä, energiapiikkejä ja herkkiä ajanjaksoja niin henkilökohtaisessa elämässä kuin laajemmassa kollektiivisessa kentässä. Kun tiedät, milloin on hyvä hidastaa, milloin toimia ja milloin vain kuunnella sydäntäsi, et huku myrskyyn vaan opit kulkemaan sen läpi tietoisemmin.

Astrokalenteri avulla tiedät:

- Milloin painaa kaasua
- Milloin nauttia ja hengittää
- Milloin rakkaus ja magnetismi ovat huipussaan
- Milloin raha, uramahdollisuudet ja verkostot ovat avoinna sinulle
- Ja mitkä päivät ovat sellaisia, joita et halua ohittaa vaikka sattuisitkin olemaan villasukissa kotona

Astrokalenteri 2026 on vip-pääsy kosmiseen aikakapseliin jossa sinä olet eturivissä – valmiina tarttumaan oikeaan hetkeen ja oikeaan energiaan.

Astrokalenteri – koko vuoden kosminen kompassi nyt erikoistarjouksena

NYT 24,90 €

norm. 36,90 € - Säästät jopa 38 %!

Lisäksi mukana Vuosi Elämääsi -tulkinta

(Astrokalenterin sisällä / arvo 32,90€)

Jos et halua tai ehdi seurata jokaista päivää, niin Vuosi Elämääsi -tulkinnasta löydät oman karttasi tapahtumista kaikki vuoden merkittävimmät tapahtumat – helposti seurattavassa PDF-muodossa.

Lue lisää ja tilaa Astrokalenteri tästä

HUOMIO: Tämä erikoistarjous on voimassa vain su 8.3.2026 klo 24 asti. 

Helppo käyttää

Astrokalenteri on suunniteltu joustavaksi - valitse sinulle parhaiten sopiva tapa:

-Mobiilisovellus: Päivittäiset tulkinnat ja muistutukset puhelimeesi
-Verkkopalvelu: Kirjaudu selaimessa, lue tulkinnat helposti
-Sähköposti: Päivittäiset tulkinnat toimitettuna suoraan sähköpostiisi (suosittu muoto)

Tyytyväisyystakuu

Voit tehdä tilauksesi täysin huoletta: Ellet ole kuukauden kuluessa samaa mieltä tulkinnan hyödyllisyydestä, saat koko maksun takaisin – ilman perusteluja.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI ON AVAUTUNUT!

Mitä jos voisit kurkistaa tulevaisuuteesi jo tänään? Millaisia mahdollisuuksia seuraavat päivät tuovat? Mitä tulevat kuukaudet pitävät sisällään? Entä millaisia käännekohtia seuraava vuotesi voi tarjota?

ASTRON AIKAPORTAALI kutsuu Sinut tutkimaan tulevaa kolmen henkilökohtaisen astrologisen tulkinnan avulla!

Astrokalenteri - Löydä tulevien päivien ja kuukausien otolliset hetket ja tärkeät astrologiset ajanjaksot.

Auringon Paluu - Selvitä syntymäpäivästäsi alkavan aurinkovuoden tärkeimmät teemat ja mahdollisuudet.

Vuosi Elämääsi - Kurkista seuraavien 12 kuukauden mahdollisuuksiin ja käännekohtiin kuukausi kuukaudelta.

Kolme erilaista näkymää tulevaisuuteen - minkä Sinä haluat avata ensimmäisenä? ASTROLOGINEN AIKAPORTAALI on avoinna vain 12.-18.10.2026!

Tutustu Aikaportaalin tulkintatarjouksiin, valitse Sinua kiinnostava tulkinta ja lähde tutkimaan omaa tulevaa aikaasi!

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää