Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Esa Hyppönen

Esa Hyppönen

9.11.2025

vieraskirjoitus:

Mayojen numerot: sointujen sinfoniaa - soinnut 9 - 12

Tzolkinin 260 päivän pyhä sykli kulkee kolmentoista soinnun aaltoina, jotka rytmittävät elämää ja kokemusta näkymättöminä virtauksina. Maya-astrologiassa soinnut antavat merkittävän kaikupohjan myös omalle mayasignatuurillemme, jonka syntymähetkellä saamme. Jokainen sointu avaa omanlaisen tilansa, eräänlaisen hengityksen, jossa voimme tarkastella itseämme ja maailmaa uudesta kulmasta. Kun nämä soinnut seuraavat toisiaan, ne johdattavat meitä eteenpäin kuin askelmat suuremmassa kosmisessa tanssissa.

Vaikka syntymähetki antaa signatuuriimme yhden keskeisesti vaikuttavan soinnun, resonoiden elämämme kautta, kohtaamme päivä päivältä myös kaikki muut soinnut kolmentoistapäivän jaksoissa.  Näin saamme kokemuksia koko luomisen syklistä.

Tässä kirjoituksessa sukellamme tarkemmin siihen, mitä kulloinenkin sointu merkitsee ja miten se voi näkyä arjessa. Jatketaan soinnusta yhdeksän sointuun kaksitoista.

9. Solaarinen sointu – Intention kirkastuminen

Yhdeksäs sointu nostaa esiin aikomuksen voiman. Jos kahdeksas integroi totuuden, yhdeksäs vahvistaa sen valoksi ja suunnaksi, johon valo kohdistuu. Tämä on sointu, joka tekee selväksi: Mitä varten olen tässä?

Solaarinen sointu kysyy: Mihin suuntaan sydämeni valo haluaa kulkea? Tämä on hetki, jolloin aikomus kirkastuu, ja virta saa selkeän säteen mihin kohdistua. Se ei ole enää vain sisäistä mietiskelyä tai pohdintaa, vaan kirkasta selkeää tietoisuutta, energiaa, joka säteilee ympäristöön.

Symbolisesti yhdeksäs liittyy aurinkoon, valoon ja tarkoitukseen. Aurinko ei piilottele valoaan, vaan loistaa tasapuolisesti kaikille. Samoin yhdeksäs sointu kutsuu meitä säteilemään omaa totuuttamme. Kun olemme löytäneet totuutemme tuoman eheyden ja hyväksyneet sen varauksettomasti, seuraava askel on antaa sen näkyä.

G-muodossa yhdeksäs on aalto, joka alkaa jälleen avautua ulospäin. Se säteilee eteenpäin sitä energiaa, joka on kirkastunut kahdeksikon prosessissa. Tässä vaiheessa virta saa uuden voiman, koska se perustuu selkeään aikomukseen.

Henkisesti tämä vaihe on kuin sisäinen aurinko. Se antaa meille rohkeutta näyttää todellisen itsemme. Nopeat suunnan muutokset tulevat näkyviin toteutettavina mahdollisuuksina. Yhdeksäs ei enää kysy, onko meillä oikeus loistaa – se tietää, että se on meidän tehtävämme. Kun loistamme, annamme luvan myös muille loistaa.

Solaarisen soinnun sanoma on: kirkasta aikomuksesi, loista valoasi, ole aurinko, joka näyttää suunnan. Tämä sointu muistuttaa, että todellinen voima ei ole vain sisäistä – se on myös jaettavaa tietoisuuden valoa.

10. Planetaarinen sointu – Konkreettinen toteutuminen

Kymmenes sointu on se hetki, jolloin kaikki alkaa toteutua näkyvässä maailmassa. Se on konkreettisuuden ja manifestaation sointu, jossa ideat, aikomukset ja virrat saavat lopulta muodon reaalimaailmassa.

Planetaarinen sointu kysyy: Miten aikomukseni näkyy käytännössä? Miten sisäinen valo muuttuu teoiksi ja todellisuudeksi? Tämä on kohta, jossa asiat eivät voi enää jäädä vain sisäisiksi kokemuksiksi – niiden täytyy näkyä arjessa, ihmissuhteissa ja teoissa.

Symbolisesti kymmenes sointu liittyy maahan, konkretiaan ja ilmentymiseen. Se on se hetki, jolloin kylvetty siemen puhkeaa pintaan. Planetaarinen sointu on kuin kukka, joka vihdoin näyttää kasvunsa hedelmän.

G-muodossa kymppi on aalto, joka alkaa levittäytyä maahan. Se ei enää nouse, vaan se ilmentää kaiken, mitä aiemmat vaiheet ovat valmistelleet. Tämä on näkyvä huipentuma, joka osoittaa, mitä todellisuuteen on rakentunut.

Henkisesti tämä vaihe kutsuu meitä rehellisyyteen: näkyykö totuuteni teoissani? Näkyykö sydämeni valo elämässäni? Kymmenes ei salli minkäänlaista piiloutumista – se näyttää tuloksen sellaisenaan. Mutta se ei ole suinkaan tuomio, vaan lahja. Se kertoo meille, mitä olemme luoneet, jotta voimme iloita tai korjata.

Planetaarisen soinnun sanoma on: anna totuutesi näkyä, tuo aikomus maan pinnalle, elä sitä todeksi. Tämä on hetki, jolloin sisäinen ja ulkoinen kohtaavat – ja maailmasta tulee peili sydämelle.

11. Spektraalinen sointu – Vapauttamisen voima

Kun energia on kymmenennessä soinnussa saanut muodon, yhdestoista vapauttaa sen jälleen. Tämä on sointu, joka ei pidä kiinni, vaan päästää armotta irti. Spektraalinen voima on purkautumista, hajottamista ja vapauttamista – kuin salama, joka iskee ja hajottaa jännitteen.

Spektraalinen sointu kysyykin: Mistä minun on päästettävä irti? Mikä ei enää palvele? Tämä on hetki, jossa ymmärrämme, ettei mikään voi jäädä kiinteäksi. Jokainen muoto on vain väliaikainen, ja jotta elämä jatkuu, meidän on annettava sen liikkua ja muuttua.

Symbolisesti yhdestoista liittyy vapautumiseen, irti päästämiseen ja muodon hajoamiseen. Se on kuin talven myrsky, joka repii pois kaiken kuolleen, jotta uutta voi syntyä. Spektraalinen ei kuitenkaan ole tuho, vaan välttämätön vaihe kierron jatkuvuudessa.

G-muodossa yhdestoista on aalto, joka alkaa siis jo hajota. Se ei enää rakenna uutta, vaan purkaa sen, mikä ei kanna. Tämä luo automaattisesti tilaa seuraavalle tasolle, sillä ilman vapautusta virta pysähtyisi ja tukkeutuisi.

Henkisesti tämä vaihe voi tuntua vaikealta, sillä se vaatii luopumista. Mutta Spektraalinen lahja on suuri: kun päästämme irti, tunnemme keveyttä. Kun emme enää pidä kiinni vanhasta, voimme liikkua vapaammin ja ottaa vastaan uutta. Tämä sointu kutsuu meitä luottamaan siihen, että irtipäästäminen ei vie mitään olennaista – se vain poistaa ainoastaan sen, mikä estää luovan voiman virtaa elävöittämästä meitä.

Spektraalisen soinnun sanoma on: vapauta, luovu, anna virran kulkea. Irti päästäminen on todellinen vapaus.

12. Kristallinen sointu – Yhteisyyden ja jakamisen voima

Kahdestoista sointu kokoaa hajonneen energian takaisin yhteen – mutta ei enää yksilöllisenä, vaan yhteisöllisenä kokonaisuutena. Tämä on kristallin kirkas voima, joka kokoaa ja jakaa. Spektraalisen vapautuksen jälkeen energia virtaa jälleen, ja nyt se etsii yhteyttä muiden kanssa.

Kristallinen sointu kysyykin: Miten voin palvella yhteistä hyvää? Miten jaan lahjani muiden kanssa? Tämä on vaihe, jossa yksilön matka sulautuu osaksi suurempaa kudosta. Kristalli on tunnetusti monisärmäinen, ja jokainen särmä heijastaa valoa – mutta vain yhdessä se luo täydellisen spektrinkirkkauden.

Symbolisesti kahdestoista liittyy yhteisyyteen, jakamiseen ja yhteistyöhön. Se on se voima, joka syntyy, kun yksilöt tuovat yhteen oman ainutlaatuisuutensa ja luovat kokonaisuuden. Kristallin energia ei ole yksinäinen valo, vaan se loistaa kirkkaasti, koska sen monet pinnat vahvistavat toisiaan.

G-muodossa kahdestoista on aalto, joka voimaantuu ja alkaa laajeta uudelleen – mutta ei enää yksittäisenä säteenä, vaan moninaisuutena. Tämä on vaihe, jossa yksilön työ liittyy takaisin kollektiiviin.

Henkisesti kristallinen sointu kutsuu meitä näkemään itsemme osana suurempaa kokonaisuutta. Olemme saaneet lahjoja ja oppineet matkan aikana, mutta niiden arvo kasvaa vasta, kun jaamme ne. Kristallin viisaus on: yksilön totuus vahvistuu, kun se yhdistyy muiden totuuksiin.

Kristallisen soinnun sanoma on: jaa lahjasi, toimi yhdessä, loista kirkkaana muiden rinnalla. Tämä on se sointu, joka yhdistää ja kokoaa.

Terveisin

Maya-astrologi Esa Hyppönen

Maya elämänolosuhde -tulkinta
– sointujesi sinfonia

Maya-astrologinen tulkinta elämän olosuhteista avaa näkymän niihin taustalla vaikuttaviin energioihin, jotka muovaavat elämääsi tässä hetkessä. Tzolkinin rakenteisiin pohjautuvan Dreamspell-järjestelmän avulla tulkinta tuo esiin keskeisimmät positiot ja niiden merkitykset – ikään kuin kartan, joka auttaa hahmottamaan oman elämän ilmastollisia virtauksia.

Tässä tulkinnassa keskitymme erityisesti omien maya-sointujesi ymmärtämiseen: siihen, miten ne vaikuttavat elämänolosuhteisiisi ja miten voit virittyä niiden kanssa samansuuntaiseen liikkeeseen. Sointujen kautta hahmottuvat myös henkilökohtaiset vahvuutesi, toistuvat teemat ja ajankohdat, jolloin sisäinen virta kutsuu muutokseen.

 Tarjous:

Maya elämänolosuhde -tulkinta omista soinnuistasi:

22,90 €

(norm. 32,90 €).

Tarjous on voimassa su 16.11.2025 klo 24.saakka.

Tämä tulkinta on lempeä, mutta syväluotaava matka siihen, mitä elämä juuri nyt haluaa sinulle näyttää – ja miten voit soida sopusoinnussa oman maya-symbolisi ja sointujesi kanssa.

Tutustu lisää ja tilaa täältä

Täysi tyytyväisyystakuu!

Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin.

Tutustu myös Maya elämäntullkintaan ja Maya-astrologiseen vuosikalenteriin

(vastaava tuote Astrokalenterin kanssa)

Maya Elämäntulkinta – Nyt 22,90 € / norm. 32,90 €

Tulkinta antaa kattavan ymmärryksen elämäsi perusenergioista, valmiuksista ja haasteista, ja se käsittelee näitä aspekteja luonteenpiirteiden, käyttäytymismallien ja intuitiivisten symbolien kautta.

Täysi tyytyväisyystakuu!

Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin.

Tutustu tarjoukseen ja tilaa täältä  

Tarjous voimassa su 16.11.2025 klo 24 asti.

Maya-astrokalenteri 260 vrk NYT 22,90€ / norm 32,90€

Maya-Astrokalenteri tarjoaa päivittäisiä tulkintoja auttaen ymmärtämään elämän energioita ja niiden vaikutusta. Se näyttää miten päivän energia resonoi kehossa, mielessä ja sielussa ja miten se liittyy laajempiin sykleihin. 

Täysi tyytyväisyystakuu!

Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin.

Tutustu tarjoukseen ja tilaa täältä

Tarjous voimassa su 16.11.2025 asti.

Palaa Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

UUTUUS: Sinä ja Jumalatarvoimasi lanseeraamis tarjous 33€ / norm. 39,90€

Tarjous voimassa su 16.11.2025 klo 24. Astrologi Seppo Tanhua: Löydä feminiininen supervoimasi! Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.

Lue lisää

Vko 43: Kutsu sisäisen jumalattaren heräämiseen

Blogissa Virpi Karjalainen: Kun kosmos kuiskii, ei auta kuin kuunnella. Tänä syksynä universumi on vetänyt minut syvään sukellukseen feminiini- ja maskuliinivoimien tasapainoon – ja sen kautta omaan jumalattaruuteeni. Tämä kirjoitus on matka sisäiseen liittoon, siihen hetkeen, kun ylisuorittava maskuliini hellittää ja feminiini saa vihdoin tilaa hengittää.

Lue lisää

Seppo Tanhua Suomen tunnetuin ja suosituin astrologi

Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.

Lue lisää

Nyt on aika astua omaan voimaasi

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnetko sen? Ilmassa on muutos. Puolen vuoden jakso on alkanut ja se kutsuu sinua seisomaan vakaasti omassa voimassasi. Lue juttu ja ymmärrä, miksi juuri nyt on aika astua esiin.

Lue lisää

Tämä elämä on osa suurempaa suunnitelmaa – ja nyt on aika muistaa se

Astrologi Seppo Tanhua: Et ole täällä ensimmäistä kertaa. Olet elänyt lukemattomia elämiä ennen tätä hetkeä. Jokainen niistä on jättänyt jälkiä – ei sattumalta vaan ohjauksessa. Kaikki on johtanut tähän: hetkeen jossa tietoisuutesi voi viimein laajentua uudelle tasolle ja voit nähdä itsesi totuudellisemmin kuin koskaan ennen.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Siirry tästä liveen

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...