Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
KOSMINEN LAHJA 50 VUOTTA TÄYTTÄVILLE H&T MESSUILLE
Hengen ja tiedon messut 11.-12.10.2025 juhlii 50 vuotista taivaltaan astrologisesti aivan järisyttävän DAAVIDIN TÄHTI kuvion suojeluksessa. Olen koko astrologin historiani aikana päässyt tekemään tulkinnan kolmelle henkilölle, joilla on tällainen kuvio syntymäkartallaan. Taru kertoo, että Jeesuksen syntyessä olisivat planeetat olleet tällaisessa kuviossa keskenään, mutta en ole itse osannut hakea efemeridejä sille suhteellisen pitkälle aikajaksolle, jolta planeettasijainnit pitäisi selvittää voidakseni edes teoreettisesti tutkia asiaa.
Koko luentoni meni kokonaan uusiksi tämän kuvion ilmestyessä kirkkaana ja kauniina sänkyni yläpuolelle noin yhdeltä torstaina aamuyöllä, jolloin oli pakko nousta kirjoittamaan tätä blogia tämänkertaisen messutapahtuman poikkeuksellisesta astrologisesta ja henkisestä luonteesta. Tuota kaunista kuviota unenomaisessa tilassa katsellessani minulle selvisi kristallin kirkkaana, mistä sunnuntaina 12.10. klo 12.00 alkava luentoni tulee kertomaan. Tämä (itse asiassa ikivanha) oivallus on jo nyt muutamassa minuutissa muuttanut koko oman tämänkertaisen elämäni - positiivisen järkyttävällä - tavalla uusille raiteille.

Noin neljä kuukautta sitten myöskin eräänä yönä Lilith niminen Jumalatar hahmo ilmestyi lähtemättömällä tavalla osaksi astrologisen kesäleirin ohjelmaa ja siitä eteenpäin myös osaksi jokaista tekemääni henkilökohtaista tulkintaa. Messujen astrologisella kartalla on Lilith yhdessä pyhää yhteyttä kuvaavan Junon kanssa muodostamassa yhtä kulminaatiopistettä Daavidin tähdelle. Lieneekö kosmoksella osuutta siihenkin asiaan, että jumalatarvoimista kertova uusin kirjallinen tulkintani siirtyi ”yhteensattumien” vuoksi julkaistavaksi vasta juuri messujen yhteydessä.
Hätkähdyttävällä tavalla nämä messut näyttävät avaavan virallisesti Kulta-Aikaan johdattavan kolmen vuoden ainutlaatuisen harmoniajakson kosmisten planeettojen pysyessä koko ajan tarkassa pikkukolmiossa keskenään, aina vuoteen 2028 saakka. Daavidin Tähti ei kuitenkaan esiinny tällä välillä enää uudelleen. Luento aikani siirrettiin poikkeuksellisesti ja ensimmäistä kertaa sunnuntaille, jolloin kuvio on hiukan tarkempi kuin mitä se olisi ollut lauantaina. Kuvion kulminaatiot ja lataus pysyvät päällä viikon verran messujen jälkeen, joten sen verran meillä kaikilla on messujen jälkeen vielä aikaa omaksua Daavidin Tähden pyhiä viisauksia.
Kerron tämän kuvion dynamiikasta tarkemmin luennollani ja avaan samalla tulevien kolmen vuoden vaikuttavimmat aikajaksot karttakuvina katsojille. Karttakuvina, joita en tietenkään ole vielä itsekään päässyt tutkimaan. Onneksi tässä on vielä kaksi yötä jäljellä rakentaa täysin aiemmasta suunnitelmasta poikkeava esitys. Kovasti kyllä itseänikin jännittää, että millainen siitä mahtaa tulla.
Sen verran voin kuitenkin paljastaa Lilithin ja Junon yhtymän roolia, että se omalla tavallaan mullistaa käsityksen rakkaudesta, kumppanuudesta ja ihmissuhteista yleensä. Eräs mytologia kuvaa Lilithin paratiisin ensimmäisenä naisena, joka karkotettiin paratiisista, koska hän ei suostunut alistumaan Adamin ohjaukseen. Astrologisesti Lilith kuvaa naiseuden ja feminiinisyyden suurinta mahdollista alkuvoimaa, joka mielestäni auttaa ratkaisevasti sovittautumaan koko ajan kohoavaan värähtelytaajuuteen.
Sattuvasti Juno taas kuvaa pyhää, ajatonta suhdetta kahden ihmisen välillä. Lilith on palaamassa paratiisiin tasavertaisena pyhänä olentona Adamin kanssa. Elämään, jossa ei enää ole aikaa. Ei menneisyyttä eikä tulevaisuutta, Vain tämä pyhä hetki, jonka aikana kummallekaan ei tule edes mieleen kyseenalaistaa toistensa tekemiä ratkaisuja. Tällaista uutta elämää olemme vääjäämättä lähestymässä. Tervetuloa luennolle, jos tämän jälkeen vielä kiinnostaa laatia uusi, kosminen sääntö rakkaudelle.
Messuosastolla ja luennolla mahdollisuus tilata itselle 3kk Astrokalenteri veloituksetta ja uusi ”Sinä ja Jumalatarvoimasi” tulkinta messuhintaan, vaikka jo messuilla luettavaksi.
Terveisin

astrologi Seppo Tanhua
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Leijonaportin aika ja lähestyvä Uusikuu sekä Auringonpimennys nostavat esiin voimakkaita teemoja: sydämen totuutta, vanhoista rooleista irrottautumista, ihmissuhteita, rajoja ja rohkeutta elää aidommin omana itsenään. Mikä elämässäsi on tullut tiensä päähän? Ja mikä odottaa lupaa syntyä tilalle?
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Oletko koskaan miettinyt, miksi samat haasteet tuntuvat palaavan elämääsi kerta toisensa jälkeen? Joskus kyse ei ole huonosta tuurista, vaan syvälle juurtuneista tunnelukoista, joita emme edes tiedosta. Astrologia voi tarjota uuden tavan ymmärtää itseäsi ja nähdä omat kasvunpaikkasi lempeämmin.
Voimasi ei ole kadonnut. Se odottaa. Jos tunnet, että Sinussa on enemmän kuin mitä tällä hetkellä elät todeksi, ehkä on aika nähdä se uudesta näkökulmasta.
Meillä jokaisella on oma aikataulumme kasvaa. Elämää ei tarvitse elää toisten tahdissa eikä omaa matkaa verrata muiden polkuihin. Tämä artikkeli pysähtyy muistuttamaan siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.
Tulevat kuukaudet voivat avata enemmän kuin osaat vielä nähdä. Vuoden 2026 energiat eivät jää tähän hetkeen, vaan rakentavat jo pohjaa vuodelle 2027 – uusille suunnille, päätöksille ja mahdollisuuksille.
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...