Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Olen jo loppukeväästä lähtien ollut aika lailla keskittyneenä maallisiin asioihin. Ei ole kiinnostanut henkisen kentän tuubivideot, podcastit eikä tapahtumat. Sen sijaan olen keskittynyt omaan elämääni täällä Maan päällä. Alkukeväästä olin lähdössä kymmenen vuoden tauon jälkeen loppuvuodesta järjestettäville messuille, mutta jossain vaiheessa tuli tunne, että ehkä nyt ei ole oikea hetki omalla kohdallani.
Viime aikoina henkinen kenttä on alkanut näyttäytyä minulle monimuotoisena kokonaisuutena – kuin värikkäänä markkinapaikkana, jossa jokainen tuo esiin oman tapansa tukea henkistä kasvua. On monia menetelmiä ja näkemyksiä, ja suurin osa toimijoista on varmasti liikkeellä aidosta auttamisen halusta. Silti huomaan välillä miettiväni, miten erilaiset maailmankuvat ja kokemukset voivat vaikuttaa kuulijaan. Usein ihminen saattaa kokea jotakin voimakasta ja jäädä sitä ihmetellen pohtimaan.
Monelta voi jäädä puolitiehen se, että miten integroidaan tuo kokemus tähän elämään, tämänhetkiseen tilanteeseen ja miten tuo kokemus vaikuttaa arkiminään. Onko kokemus ajanut ylöspäin haahuilemaan, elämään muissa maailmoissa? Onko sillä mitään kosketuspintaa tähän hetkeen, juuri nyt, tässä arkisessa elämässä? Etsitäänkö omaan elämään tylsyyttä karkottamaan uusia, upeita retkiä “tuolle puolen”?
En sano, etteikö henkisellä kentällä olisi paljon annettavaa meille, mutta monesti me emme osaa elää kehossamme, vaan pyrimme koko ajan ulos siitä. Mutta sillä on tarkoituksensa, että me olemme täällä Maan päällä ihmiskehossa juuri nyt.
Maallisella elämällä on kaikki vastaukset kysymyksiimme, meidän kehollamme on merkittävä tarkoitus. En voi sanoa uskovani jumaliin, mutta koen kyllä, että on suuri, näkymätön voima, joka vaikuttaa meidän elämäämme. Paljon on tapahtunut asioita, jotka tuntuvat kuin johdatukselta; asiat vain limittyvät ja tuntuvat olevan toisiinsa kytköksissä. Mutta mielestäni ei pidä liikaa antaa aikaansa näiden uskomattomien asioiden ihmettelyyn, kun maallinen elämä on se juttu, mitä meidän pitäisi elää.
Olen noin 1,5 kuukautta ollut valmennuksessa, joka opettaa palaamaan takaisin luonnon rytmiin ja vuodenaikarytmiin. Siinä pistetään uusiksi valo-, pimeys-, ravinto- ja teknologia-asiat. Kaiken tarkoitus on tasapainottaa hormonitoiminta luonnolliseksi, niin kuin luonto on sen tarkoittanut. Täytyy sanoa, että tämä tapa elää tuntuu todella hyvältä kehossa ja kokonaisvaltaisena olona. Päivittäinen paljasjalkailu luonnossa ja altistuminen luonnonvalolle saa tuntemaan vahvempaa yhteyttä Maan kanssa. Kiitollisuuden tunne on valtava. Lisäksi koen, että aistit ovat terävöityneet ja sirkaadinen rytmi on tasapainoinen. Valmennuksessa keskitytään siihen, että voit ilman stressiä lähteä elämään voimakkaammassa luontoyhteydessä ja samalla tervehtyä sisäisesti.
Valmennus on vasta alussa ja niin on tämä elämäntapakin, mutta pidän siitä, että siinä pyritään elämään mahdollisimman luonnonmukaisesti, omaa kehoa kuunnellen. Tosin on universumi muistuttanut minua ihmeiden olemassaolosta näiden kehollisten ja maallisten asioiden keskelläkin: eilen aamulla mietin, että miten saisin heijastimen pysymään nahkatakissani ja ajattelin, että ehkä karabiinihaka ajaisi asian. No, eilen iltapäivällä löysin sellaisen sattumalta ja otin käyttöön.
Hauskasti asiat taas limittyvät ja ketjuttuvat. On oikein virkistävää ja antoisaa elää maallisesti, suosittelen.
Terveisin
Hanna Lindstöm
Palaa Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Pimeyden keskellä voi alkaa jotakin uutta. Marraskuu tuo mukanaan Sinisen Lunaarisen Käden energian, joka haastaa pohtimaan omia valintoja, jaksamista ja muutoksen mahdollisuuksia. Mitä tämä aika voi paljastaa sinulle? Lue uusi blogi!
Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.
Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi.
Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.
Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.
Julkaistu 3.11.2026. Viikon 45 tarot kortti on nostettu. Mistä sielusi on tullut? Mitä menneisyys haluaa sinulle paljastaa? Entä uskallatko todella luottaa omien unelmiesi toteutumiseen? Tällä viikolla universumi kutsuu sinua syvälle itseesi. Energia on rauhallista, mutta sen sanoma on voimakas. Tähden kortilla on sinulle tärkeä viesti. Lue koko viikon tulkinta blogista!
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...