Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

18.8.2025

Jumalansormi laukaisee elämän uusille raiteille

Aivan supervahvat liikkeelle laittavat voimat ovat päällä heti tämän viikon alkaessa. Ensimmäisenä on pakko mainita kosmisten planeettojen äärimmäisen harmoninen pikkukolmio, joka jollain tavalla antaa suojauksen tämän viikon melkein dramaattisen ehdottomille uudistaville muutosvoimille.

Hallitsevana muutoskuviona näkyy kuvassa sinisillä viivoilla merkitty JOD eli Jumalansormi, joka on tarkimmillaan viikonloppuna Pluton ja Neptunuksen painostaessa joihinkin ratkaiseviin muutoksiin oman elämän henkisessä elämäntehtävässä osuessaan täsmälleen uudenkuun hetkeen lauantaina 23.8. Jod kuviolle on tyypillistä kaksi samaan aikaan osuvaa täysin vastakkaista energiaa. Molemmat on tärkeä tunnistaa ilman niiden arvottamista negatiivisiksi tai positiivisiksi. Helpommin vastaan otettava energia on valtava innostus ja vetovoima johonkin uuteen suuntaan tai lopulliseen valintaan. Varsinaisen pysäyttämättömän voiman omille päätöksille antaa tietoisuus jostain ehkä äärimmäisen vastentahtoiselta tuntuvasta valinnasta, joka merkitsee ehkä lopullista irti päästämistä jostain elämällesi ja elämäntehtävällesi haitallisesta tai jopa vaarallisesta tavasta, tottumuksesta tai velvoitteesta.

Aimoannoksen hetkellistä dramatiikkaa tarjoilee Jodia rakentavan Pluton oppositio Venukselle, jolle vielä Chiron tekee T-ristiä. Suunnan valinnassa voi siis yhtä hyvin olla kysymys ihmissuhteesta, rakkauselämästä kuin kotiin, asumiseen tai työhön liittyvistä asioista. Lopulta tämä monien vastakkaisten energioiden lasersäde tulee parhaimmillaan muuttamaan elämäsi suunnan kaikilla näillä edellä mainituilla alueilla, mutta huomaat kyllä, mistä on lähdettävä liikkeelle. Kokonaisuutta ei kannata edes ajatella. Asiat etenevät omalla rytmillään yhdestä valinnasta seuraavaan.

Ihan ensimmäiseksi olisi viisasta tyhjätä pääsi kaikista ajatuksista ja ennen kaikkea täysin aiheettomasta pelosta. Meillä on kaikilla nyt korkeampi johdatus ja ohjaus sellaiselle reitille, jota et millään pysty ennakoimaan.

Aloita heti maanantai aamusta mahdollisimman rento ja leppoisa hetken fiilisten seuraaminen. Päivään viikkoon tulee mahtumaan monia yllätyksiä ja monia tunteita euforiasta ahdistukseen. Molemmat ovat yhtä arvokkaita kosmisia merimerkkejä, jotka tulisi ohittaa itselle parhaalta tuntuvalta puolelta. Ahdistus auttaa irtaantumaan jostain Sinulle tarpeettomasta ja jokaiseen hyvältä tuntuvaan tarjoukseen tulee heittäytyä mukaan suurella luottamuksella. Anna sydämen ohjata elämääsi hetkestä toiseen ja anna itsellesi lupa nauttia jokaisesta hetkestä. Parhaimmillaan huomaat kulkevasi aivan odottamatonta reittiä odottamattomasta valoisasta oivalluksesta toiseen. Kukaan ei voi tietää, mihin ja kuinka pitkälle tulee pääsemään.

Jos hetkessä eläminen onnistuu nappiin, tulet löytämään itsesi henkisesti kokonaan uudesta ja ainutlaatuisesta todellisuudesta.

P.S. Kartalta on nähtävissä myös Vestan ja Junon yhtymä Lilithin vartioimana, joten mystisiä ja dramaattisen vaikuttavia kohtaamisia kaksoisliekkien kanssa mahtuu mukaan tähän jo muutenkin täynnä yllätyksiä olevaan viikkoon.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Astrologi Seppo Tanhua suosittelee

Suomen tunnettuin ja suosituin astrologi 

2 suosituinta aikaa käsittelevää tulkintaa!

1. Astrokalenteri 12kk - Sähköinen henkilökohtainen vuosihoroskooppi 

NYT 28,90 € / norm. 36,90 €

Astrokalenteri – Kenelle se sopii?

Astrokalenteri on vuosikalenteri sinun omasta syntymäkartastasi käsin. Se on paras valinta sinulle, jos:

-Haluat seurata omaa rytmiäsi vuoden mittaan ja elää enemmän "omassa ajassasi"
-Olet kiinnostunut astrologian käytännöllisestä hyödyntämisestä arjessa
-Haluat nähdä,milloin tietyt teemat aktivoituvat elämässäsi, kuten ihmissuhteet, työ tai oma henkinen kasvu

 Astrokalenteri toimii hyvin pidemmän aikavälin kompassina, jonka avulla voit tehdä parempia päätöksiä ja rytmittää elämääsi omien astrologisten sykliesi mukaisesti.

Jo yli 7000 käyttäjää - Kalenterin avulla saat selville:

- Mitä energioita kohtaat minäkin päivänä
- Mihin keskittyä, milloin toimia ja milloin levätä
- Miten kohdata haasteet kasvun mahdollisuuksina

Käytettävissä missä ja milloin tahansa:

- Android-sovellus – päivittäiset viestit taskussasi
- Sähköpostit – suoraan puhelimeesi
- Verkkopalvelu – näe päivän ja kuukauden teemat selkeästi

HUOMIO: 

Astrokalenteri sisältää myös Vuosi Elämääsi -tulkinnan (kalenterin sisällä) 32,90 €, joka keskittyy vaikutukseltaan vain kaikista voimakkaimpiin tapahtumiin. ​

Lue lisää ja tilaa Astrokalenteri täältä

Tarjous voimassa su 24.8.2025 klo 24 asti.

2. Auringon Paluu tulkinnat: 2 tulkintaa 1 hinnalla!

NYT 27,90 € / norm. 36,90 €

Auringon Paluu tulkinta - Kenelle se sopii?

Auringon Paluu -tulkinta sisältää kaksi erillistä katsausta: sekä tämän syntymäpäiväsi kohdalla alkaneen vuoden, että seuraavan vuoden tulkinnan.

Se sopii sinulle, jos:

-Haluat saada kattavan näkymän kahdelle peräkkäiselle vuodelle
-Kaipaat fokusta ja haluat tietää mitä tämä vuosi tuo tullessaan?
-Mitä on odotettavissa seuraavaksi?
-Olet siirtymävaiheessa elämässäsi tai haluat varautua tuleviin muutosjaksoihin
-Haluat suunnitella elämääsi astrologisen rytmin mukaisesti jo etukäteen
-Nautit siitä, että saat syvällisen ja symbolisen katsauksen molempiin vuosiin yhdellä kertaa

Tämä tulkinta on erityisen hyvä valinta  – se antaa sekä läheisyyttä nykyhetkeen että näköalaa tulevaan.

Jo yli 10 000 ihmistä on saanut oivalluksia tästä tulkinnasta. Nyt sinäkin voit.

Tarjouksessa saat:

Saat käyttöösi sekä meneillään olevan että tulevan aurinkovuotesi kattavan tulkinnat (pdf-muodossa). Tulkinnat  antavat sinulle mahdollisuuden tarkastella nykyhetkeä selkeämmin ja valmistautua seuraavaan vaiheeseen tietoisesti ja vahvemmin. Tulkinnat ovat siis aina ajankohtaisia – voit tilata milloin tahansa vuotta ne ja saat aina täyden hyödyn irti.

Kosmiset planeetat ovat aktiivisimmillaan nyt ja seuraavat kaksi vuotta

Niiden sijoittuminen astrologiselle kartallesi paljastaa, miten voit hyödyntää näitä voimia oman hyvinvointisi, luovuutesi, intuitiosi ja transformaatioprosessisi tukena.​

Lue lisää ja tilaa Auringon Paluu tulkintapaketti täältä

Tarjous voimassa su 24.8.2025 klo 24 asti.

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Henkinen kasvu on yksilöllinen matka - ei kilpailu

Joskus kasvun hetket löytyvät hiljaisuudesta, pienistä pysähdyksistä ja oivalluksista, joita emme heti huomaa. Matka itseemme on yksilöllinen – ja jokainen askel on merkityksellinen.

Lue lisää

Tiedätkö mitä syntymähetkesi kertoo sinusta?

On olemassa kosminen koodi joka kirjoitettiin sieluusi syntymäsi hetkellä – täsmällisesti, tarkasti ja tarkoituksella. Tämä koodi odottaa, että olet valmis avaamaan sen. Oletko valmis kuulemaan, mitä se kertoo?

Lue lisää ja tilaa täältä

Uranus käynnisti uuden 7 vuoden vaiheen – tiedätkö mihin se Sinut johdattaa?

Uranus on juuri astunut Kaksosiin ja käynnistänyt uuden seitsemän vuoden syklin – mihin tämä tuo sinut? Astrologiassa tämä on hetki, jolloin vanha jää taakse ja uusi alkaa hahmottua. Onko sinulla tunne, että elämässäsi tapahtuu jotain suurta muutosta? Lue, mitä tämä kosminen siirtymä voi tarkoittaa juuri sinulle!

Lue lisää

Auringon Paluu: 2 tulkintaa 1 hinnalla NYT 27,90€ / norm. 36,90€

Tarjous on voimassa 24.8.2025 klo 24 asti. Auringon Paluu tulkinta tarjoaa syvällisen katsauksen koko vuodeksi eteenpäin, auttaen sinua tunnistamaan vuoden keskeiset teemat. Se kuvaa persoonallisuutesi kehitysaskeleita ja opastaa, kuinka voit hyödyntää luovaa energiaasi työssäsi tai intohimoprojekteissasi. Tulkinta paljastaa myös ihmissuhteiden haasteet, jotka vahvistavat itsetuntoasi ja yksilöllistä persoonaasi, sekä avaa koti- ja perhe-elämän uusia mahdollisuuksia, tuoden vakautta ja turvallisuutta elämääsi. Tämä kokonaisvaltainen opas tukee sinua vuoden jokaisessa vaiheessa. Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun.

Lue lisää ja tilaa täältä

Sisäinen lapsi vaikuttaa meissä läpi elämän

Onko jotain, joka tuntuu jääneen sanomatta? Jokin osa sinusta, joka ei ole unohtunut, vaikka et ole vielä huomannut. Sisäinen lapsesi odottaa, että näet hänet – ja silloin kaikki voi muuttua. Lähde matkalle, joka vie sinne, minne et ole vielä astunut.

Lue lisää

Valon Lapsi - Paluu omaan lapsuuteen

Tarjous on voimassa 24.8.2025 klo 24 asti. Valon Lapsi on tärkeä opas meille aikuisille oman sisäisen lapsemme ymmärtämisessä ja ihmeellisten taitojemme käyttöönottamisessa. On tärkeätä uskaltaa vapauttaa oma luova, epäröimätön ja kaiken tapahtuvan varauksetta hyväksyvä sisäinen lapsesi pitämään huolta Sinusta ja tekemään ratkaisuja, joihin et aikuisen roolissa koskaan antaisi itsellesi lupaa.

Lue lisää ja tilaa täältä tulkinta

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Tiedätkö, Löytyykö Astrologiselta Kartaltasi Erityisherkän Piirteitä?

Erityisherkkyys (HSP, eli highly sensitive person) voi näkyä astrologiselta kartalta tietyissä elementeissä, vaikka se ei ole suoraan yksittäisestä tekijästä pääteltävissä. Erityisherkkyys on synnynnäinen piirre, jossa henkilön hermosto on tavallista herkempi, mikä johtaa siihen, että henkilö kokee ympäristön ärsykkeet, kuten valot, äänet, hajut ja tunteet, voimakkaammin.

Lue lisää

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...