Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

14.4.2025

Syvään päätyyn pääsiäisenä

Pääsiäisviikolla vaikuttaa edelleen Marsin koko ajan tarkentuva oppositio Plutolle samaan aikaan, kun myös Aurinko vaihtaa merkkiä Oinaasta Härkään. Tämä on äärimmäistä voimaa ja latausta sisältävä kuvio, joka vaatii meiltä kaikilta suurta tarkkaavaisuutta kaiken oman tekemisemme kanssa. Kollektiivinen värähtely ohjaa koko ihmiskuntaa johonkin uuteen suuntaan, joka parhaimmillaan mahdollistaa voimasi ja energiasi keskittämisen itsellesi vetovoimaisempaan ja menestyksellisempään tekemiseen. Näin tehdessäsi tulet törmäämään kovaan vastarintaan niiden taholta, jotka eivät pysty tai uskalla toteuttaa tätä samaa rohkeutta vaativaa periaatetta. Tämän tiedostaessasi osaat varautua dramaattisiin reaktioihin ja pitäytyä tiukasti itsesi näköisessä elämässä ja tekemisessä, joka on tärkein edellytys mahtaviin onnistumisiin.

Oman menestyksellisen reittisi löytymistä edistää upeasti Merkuriuksen yhtymä Neptunukselle, joka avaa mielesi luovalle herkkyydelle ja mielikuvitukselle. Mieleesi saattaa nousta aivan poikkeuksellisia oivalluksia, joiden toteuttamiseen ei löydy mitään loogista perustetta. Silti juuri joku tällainen älyvapaa tempaus saattaa osoittautua todelliseksi kultakaivokseksi jo lähitulevaisuudessa.

Kun Mars tekee lisäksi kolmion Neptunukselle ja siirtyy Leijonaan, pystyt suuntaamaan energiasi oikealla tavalla ja oikeaan aikaan siihen suuntaan, jossa oma intohimosi yhdistyy menestyksellisellä tavalla kollektiiviseen muutossykliin. Olet nyt valmis taistelemaan unelmiesi puolesta! Tämä on otollinen aika aloittaa mitä tahansa uusia luovia projekteja tai vain heittäytyä tutustumaan johonkin kiehtovaan hankkeeseen.

Venus tekee pääsiäisenä sekstiiliä Uranukselle, mikä voi tuoda yllättäviä käänteitä rakkauselämään ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin. Olet nyt avoin uusille kokemuksille ja suhteille. Tämä on parhaimmillaan jännittävää seikkailua joko nykyisen kumppanisi tai kokonaan uuden tuttavuuden kanssa. Älä pelkää ilmaista yksilöllisyyttäsi, sillä se on tavallista kovempaa valuuttaa tällaisen kuvion aikana. Vapauden ja riippumattomuuden tarve korostuu kaikilla elämäsi alueilla, eikä siitä kannata tinkiä

Tällä viikolla on todellinen tilaus sisältäsi löytyville soturivoimille. Ellet vielä tiedä mitä ne ovat niin suosittelen lukemaan tai tilaamaan Sisäinen Soturi tulkinnan. Sille tulee olemaan kova tilaus seuraavien kolmen vuoden aikana.

Oikein kivaa ja jännittävää pääsiäistä meille kaikille.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Katso päivän OMA ILMAINEN Tarot korttisi

Nosta OMA ILMAINEN päivän tarot-korttisi täällä

Yleinen päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen. Se voi tuoda esiin uusia oivalluksia, vahvistaa intuitiotasi  tai tarjota ohjausta juuri siihen, mitä tarvitset tänään. Muista, että kortti toimii peilinä sisäiselle maailmallesi  – ota se vastaan avoimin mielin! 

Päivän yleinen tarot kortti: Lanttien kuutonen (käänteinen)

”Olet tehnyt ankarasti töitä ja mielestäsi olisi jo aika saada jonkinlainen korvaus, mutta menestystä ei vain ala kuulua. Ellei tekemisesi ole ollut sinulle mielekästä, ei myöskään palkkiota ole tiedossa. Vain työstään nauttiva palkitaan ruhtinaallisesti. On aika aloittaa mielekäs tekeminen ja lopettaa puurtaminen.”

Tee ILMAINEN tarot pöytä – näe korttisi nyt

Onko sinulla ongelma, huoli, epäilys, kysymys? Kaipaatko vahvistusta johonkin - työhön, asumiseen, rakkauteen? Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa elämääsi – Tarot 5 korttia paljastaa paljon!  Pöydän tekeminen on ilmaista, mutta tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€). 

Aloita tästä

Hanki selvää säästöä Astro-poleteilla Tarot- ja Riimu tulkintoihin!

Poletit ovat Astron Tarot 3 korttia - ja 5 korttia -tulkinnoissa käytettävää virtuaalivaluuttaa. Poletit käyvät myös Riimu tulkintaan. Voit ostaa poletteja helposti verkkopankkiostoina, joten ostaminen on yhtä turvallista ja helppoa kuin verkkopankissa asiointi yleensäkin.

Siirry tutkimaan polettipaketti tarjouksia tästä

ASTROLOGINEN KESÄLEIRI 24-29.5. 2025

Early Bird hinta vain 350€, (Norm 500€) jos ilmoittaudut 25.4. mennessä. Maksu leirin alkaessa paikan päällä, Mukaan mahtuu 7 osanottajaa.

Tervetuloa ainutlaatuiselle ja intensiiviselle astrologia kesäleirille Loviisan Rönnäsiin. Tutustumme viikon aikana astrologisen karttasi sisältämiin henkisiin valmiuksiin ja vahvimpiin karmallisiin soturivoimiisi, joita tulet tarvitsemaan seuraavien kolmen vuoden aikana yhdistyessäsi koko ajan kasvavaan korkeampaan värähtelyyn. Jokaiselle omat askelmerkit kolmelle seuraavalle suuren harmonian vuodelle.

Astrologinen kartta tulee paljastamaan alkemialliset ja shamanistiset erityislahjasi tavalla, joka antaa Sinulle matkalipun kokonaan uuteen ja valoisampaan elämään. Leirillä otamme tuntumaa myös Veda astrologiaan, joka antaa omat vinkkinsä tulevalle vuodelle.

Jotain kokonaan uutta: Jumalatarvoimat eli asteroidit

Syvennymme myös kartan asteroideihin eli jumalatarvoimiin tavalla, joka ei ole ollut koskaan ennen käytettävissä. Saat kattavan kuvauksen jokaisen jumalatarvoimasi erityispiirteistä uuden asteroidikartan muodossa, joka ottaa huomioon jokaisen neljän merkittävimmän asteroidin ja mystisen Lilithin aspektit kaikille karttasi tekijöille myös kirjallisessa muodossa. Pääset osallistumaan aivan huikean ja ennen kokemattoman tulkinnan arviointiin oman kokemuksesi perusteella ensimmäisten joukossa.

Opit itse tekemään tulkintoja

Yhtenä johtavana ideana on antaa jokaiselle osallistujalle eväät astrologisten luonnetulkintojen tekemiselle ihan omin päin ainutlaatuista kurssimateriaalia hyväksi käyttäen. (Suuri Astrologiakirja 1 ja 2). Kirjat voi halutessaan lunastaa kurssin jälkeen yhteishintaan: 30€. (Ilmoittautumiskaavakkeessa on hintana 500€, mutta ilmoittautuessasi ennen 25.4. maksat vain 350€)

 Lisätiedot ja ilmoittautuminen tästä linkistä

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Vko 45 blogissa maya-astrologi Esa Hyppönen: Pimeyden keskellä alkaa parantumisen aika

Pimeyden keskellä voi alkaa jotakin uutta. Marraskuu tuo mukanaan Sinisen Lunaarisen Käden energian, joka haastaa pohtimaan omia valintoja, jaksamista ja muutoksen mahdollisuuksia. Mitä tämä aika voi paljastaa sinulle? Lue uusi blogi!

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 45 tarot - Tähti alkulähteen voima

Julkaistu 3.11.2026. Viikon 45 tarot kortti on nostettu. Mistä sielusi on tullut? Mitä menneisyys haluaa sinulle paljastaa? Entä uskallatko todella luottaa omien unelmiesi toteutumiseen? Tällä viikolla universumi kutsuu sinua syvälle itseesi. Energia on rauhallista, mutta sen sanoma on voimakas. Tähden kortilla on sinulle tärkeä viesti. Lue koko viikon tulkinta blogista!

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää