Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

7.11.2024

vieraskirjoitus:

Koiran ja Lohikäärmeen valtataistelu – Trump vs. Harris

Kuinka jännittävää menoa Lohikäärme onkaan meille tänä vuonna tarjonnut! Draamaa on löytynyt ihan oikeasta elämästä eikä pelkästään teeveestä. Jännitysnäytelmä huipentui tällä viikolla, kun Amerikassa otettiin selvää kumpi on kukkulan kuningas, Koira (Trump) vai Lohikäärme (Harris). Dramaattinen lopputulos oli tietenkin se, että Trumpille ne kellot nyt soivat ja voitontorvet törähtävät. Se on epäilemättä lähtölaukaus jollekin suurelle – toivottavasti oikeita laukauksia ei kuitenkaan tällä kertaa tarvita.

Vaaleissa oli kieltämättä mielenkiintoinen vastakkainasettelu – etenkin kiinalaisen astrologian näkökulmasta. Jo pelkkä vilkaisu ehdokkaiden vuosieläimiin antoi meille valtavasti taustatietoa, jonka perusteella voittajaa saattoi ruveta arvuuttelemaan. Trumpin vuosieläin Koira vastusti alakynnessä Harrisin Lohikäärmettä, joka patsastelee edelleen Vuoden Eläimenä. Näiden välillä on törmäys. Yleensä vastakkaisen ilmansuunnan eläin (eli Koira) häviää tässä yhteenotossa, sillä Vuoden Eläimellä on ylilyöntiasema. Ja jos jotain muistamme Suomen pressanvaaleista, niin Haaviston voittokulku katkesi nimenomaan Koiraan: se toistui liian monta kertaa Haaviston kartalla ja vaalien ajankohdassa. Koira kuului siis häviäjien joukkueeseen, koska vuoden pomo Lohikäärme pisti sen ahtaalle.

Tällä kertaa Trumpin Koira kuului kuitenkin voittajien tiimiin ja Lohikäärme joutui väistymään oman kulkueensa kärkipaikalta. Mitä ihmettä! Onneksi kiinalainen astrologia selittää kyllä tämänkin käänteen, kun tarkastelee oikein suurennuslasin kanssa. Katsotaan vaikka törmäyksiä ja liittoja sekä onnenpilareita ja vaalihetken eläinkattausta. Kiinalaisen astrologian vaaliveikkauskupongissa on huomioon otettavia kohtia melkein yhtä paljon kuin amerikkalaisten äänestyslipukkeessa. Yhdellä ruksilla ei pääse vasta kuin alkuun.

Lisää kierroksia kiinalaiseen peliin

Puhutaan ensin törmäyksistä. Trumpin vuosi on ollut veitsenterällä monta kertaa, mikä johtuu tietenkin Koiraan kohdistuvasta törmäysenergiasta. Törmäys vuosipilariin on aina raju. Tänä vuonna altavastaaja Koira on heikoimmillaan 12 vuoteen ja joutuu ottamaan hyökkäykset vastaan. En tiedä onko julkisuudessa puitu Trumpin salamurhayrityksiä nimenomaan kiinalaisen astrologian näkökulmasta. Tätäkin törmäysvuosi voi joidenkin kohdalla siis tarkoittaa: henkeä uhkaavaa tilannetta.

Kun Yhdysvaltain vaalitulos selvisi keskiviikkona, oli mielenkiintoinen energia meneillään: Puu-Lohikäärmeen vuosi, Puu-Koiran kuukausi – ja Puu-Koiran päivä. Törmäys Lohikäärmeen ja Koiran välillä toistui siis uudelleen vaalihetken energiassa, mutta Koira sai ajankohdasta apujoukkoja.

Mitä Lohikäärmeen ja Koiran aarrearkuista löytyy?

Aina kun Lohikäärme ja Koira törmäävät, niiden maan alle piilottamat aarteet paljastuvat. Lohikäärmeen alta löytyy pohjavesivaranto ja Koiran alta tulen lieskoja tai laavaa. Trumpin ja Harrisin karttojen kiinalainen analyysi paljastaa, että Kamala Harris saa tästä törmäyksestä itselleen auttavaa elementtiä Vettä ja Donald Trump puolestaan hyötyy Tulen kipinästä. Kylläpä on tasavertaista ja jännittävää!

Olen huomannut, että vaikka en juuri seuraakaan politiikkaa, niin sytyn liekkeihin silloin, kun alan analysoida ehdokkaiden karttoja sekä varsinaisia vaalipäiviä kiinalaisen astrologian keinoin. Joskus kartat vaan alkavat rupatella ja niiden kertomia tarinoita on hauska kuunnella – kuin leirinuotiolla istuskellen ja juttua yöhön asti iskien.

Lohikäärmeen kulkue kolminkertaistuu

Kamala Harris on 60-vuotiaana tietenkin juuri Puu-Lohikäärme, mikä lisää vuoden merkittävyyttä hänelle. Harrishan vedettiin esiin vähän niin kuin väkisin ja asetettiin jalustalle koko maailman nähtäväksi. Oman Eläimen vuosi tuo aina vastuuta ja numeroa isommat saappaat, joiden hölskyntä saattaa ensin vähän pelottaa. Harrisin kartalla on myös synnynnäisesti Koiran ja Lohikäärmeen törmäys vuosi- ja kuukausipilarissa. On hämmästyttävää, kuinka monta kertaa saammekaan Koiran ja Lohikäärmeen ottamaan nyrkkeilyhanskat esiin näissä vaaleissa. Muilla eläimillä ei taida olla sananvaltaa tässä poliittisessa pelissä.

Ratkaisevinta saattaa olla Harrisin kartalta löytyvä Lohikäärmeen onnenpilari, joka on parhaillaan aktiivinen. Kolminkertainen Lohikäärmeen energia olisi voinut nostaa hänet Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispresidentiksi, tuuliselle ja erittäin vaativalle paikalle. Sen isompia saappaita tästä maailmasta tuskin helpolla löytyy!

Vaan kun Lohikäärme toistuu riittävän monta kertaa, happi alkaa kuitenkin loppua ja eteen tulee kiusallisia tilanteita. Kamala Harrisin loppukiri alkoi aivan liian myöhään, minkä lisäksi hän joutui Lohikäärmeen Itsekiusan uhriksi. Lohikäärmeellä kun on tapana joko rääkätä itseään liian suurilla vaatimuksilla tai sitten mokata jollain tapaa juuri kriittisellä hetkellä. Koira (Trump) saattaa kiusata muita eläimiä, mutta Lohikäärme kiusaa pääasiassa itseään. Se ei ole hyvä asetelma tällaiselle vaalille.

”Oranssi Koira” räksyttää itsensä voittoon

Näin arvaamattoman energian vuonna mikään ei ole itsestäänselvää. Kyllä Harris olisi voinut myös voittaa, jos kansa ei olisi ollut niin liekeissä Trumpin retoriikasta ja vaalilupauksista. Mutta ratkaisevin jokerikortti löytyy Trumpin omalta kartalta.

Trumpilla on eräänlainen ”voitosta voittoon” -tyylinen Dominoiva kartta, joka ei vähästä hätkähdä. Siinä on valtavat sisäiset bensavarannot, joten Trumpin moottori(turpa) se vain pärisee menemään, pienistä yskähdyksistä ja notkahduksista huolimatta. Sellaisella kartalla vastustajat on helppo selättää ja päästä luikahtamaan kuin Koira veräjästä aina tiukan paikan tullen. Miten muutenkaan Trump olisi välttänyt linnan ja lukuisat syytteet tähän asti? Hänen kartallaan ihailijat saavat koko ajan lisää bensaa suoniinsa ja banderollit sen kun heiluvat.

Trumpin onnenpilarit tukevat tätä: hänen kartallaan on jo valmiiksi valtavasti Tulta, mutta Tiikerin onnenpilari suorastaan räjäyttää potin, kun se heittää tulitikun Hevosen ja Koiran perään. Seuraavat 10 vuotta näyttävät Trumpin kannalta itse asiassa hyviltä. Toivottavasti hän tekee myös hyviä tekoja!

Maistuisiko annos kiinalaista?

Jos sinuakin innostaa tämä kiinalaisen astrologian tarjoama eläimellinen vaisto ja viisaus, niin mukaan on kohta harvinaisen helppo hypätä. Mitäpä sitä meikä-Lohikäärme muuta tekisikään näin Lohikäärmeen vuonna kuin astuisi astetta isompiin astrologisiin housuihin ja kirjoittaisi oppaan kiinalaisten karttojen tulkinnasta. Tadaa! Haaste heitettiin alkuvuonna eteeni ja Vuoden Eläimenä siihen oli pakko tarttua – minulle kävi siis vähän kuten Kamala Harrisille: en voinut kieltäytyäkään.

Hönkäisen siis ennakkomainoksen kehiin: pian ilmestyy ”Kiinalainen astrologia: käytännön opas” ja voin luvata, että se on hauska, viihdyttävä ja oivaltava matka tähän kiehtovaan aiheeseen. Myös Kamala Harrisin ja Donald Trumpin kartat ovat kirjassa analyyseineen mukana. Olen itse aivan innoissani siitä, että juuri Lohikäärmeen vuonna minulle tarjottiin tätä tilaisuutta. Melkein myös kiusasin itseni hengiltä tätä kirjaa kirjoittaessani, mutta haasteet ja kiusat on tehty selätettäviksi. Onneksi minulla ei ollut yhtään Koiraa vastassa!

Haluatko perehtyä omaan kiinalaisen astrologian mukaiseen karttaasi? Kirjaani odottaessa voit tutustua Neljän Pilarin -perustulkintaan, jossa laitamme kiinalaiset eläimet ojoon ja järjestykseen vuoden, kuukauden, päivän ja kellonajan mukaan. Tätä karttaa tarvitset myös siinä vaiheessa, kun alamme tutustua bazi-tulkintaan syvällisemmin kirjoittamani käytännön oppaan avulla. Tiedossa on huikeita löytöjä omalta kartaltasi!

Terveisin

Virpi Karjalainen

Tarjous voimassa su 10.11.2024 klo 24 asti.

Täysi tyytyväisyystakuu!
Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin.

Tutustu lisää ja tilaa Bazi tulkintasi tästä

Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Ajankohtaista

Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2027 avaa oven avaruusaikaan – oletko valmis astumaan uuteen?

Jotain suurta on jo käynnissä. Vuosi 2026 avasi oven muutokselle – mutta astrologisesti katse kannattaa suunnata jo vuoteen 2027. Olemme siirtymässä aika-avaruudesta avaruusaikaan. Mitä se oikein tarkoittaa, ja miksi juuri seuraavat 12 kuukautta voivat olla niin ratkaisevia? Kirjoitin tästä uuden jutun. Lue ja tunnustele, missä kohtaa muutosta Sinä olet.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua:

Kuinka suuren osan omasta koodistasi todella tunnet? Osa siitä näkyy helposti. Luonteessasi. Valinnoissasi. Tavassasi rakastaa, toimia ja kohdata maailma. Mutta kaikki ei ole pinnalla.

Lue lisää

Vko 38 blogissa Johanna Vilén: Syyspäiväntasaus – tasapainon ja laskeutumisen hetki

Mitä sinussa on nyt valmis muuttumaan? Viikon astrologiset kuviot kutsuvat katsomaan pintaa syvemmälle, kuuntelemaan omaa tahtoa ja tunnistamaan sen, mistä on tullut aika päästää irti.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Näkyykö narsistinen käyttäytyminen syntymäkartalla?

ksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää