Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Suorastaan posketon kuukauden kestävä positiivisen energian tsunami käynnistyy heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla Marsin aloittaessa kosmisten planeettojen aktivoimisen tekemällä pienenä alkulämmittelynä sekstiilin Saturnukselle. Persoonalliset tekijät Merkurius, Venus ja Aurinko ovat nekin kuviossa mukana kuun alusta lukien. Näin valtava energiapurkaus toimii silti kahtiajakoisesti, koska kehtokuviota purkavana rajapintana näyttää olevan näiden samojen tekijöiden oppositio Plutolle.

Mars käynnistää kosmisen onnistumisten ryntäyksen yhtymällä Uranukselle kuun puolivälissä ja korostaa vanhoja malleja haastavaan, oivaltavaan ja ehdottomasti itsenäiseen päätöksentekoon kaikilla elämänalueilla. Vapaudentarve kasvaa kuun alusta lukien hurjalla vauhdilla ja kuittaa mahdollisen jumiintuneisuuden armottomalla ahdistuksella. Nyt on osattava vapauttaa itsensä kaikesta väkisin tekemisestä ja olla mieluummin tekemättä mitään, kuin tukahduttaa itsensä oman pään luomiin velvollisuuksiin.
Kun kuvio sitten jatkuu vielä Marsin sekstiilillä Neptunukselle ja kolmiolla Plutolle, niin voit olla varma, että jokaisella leppoisalla ja itsestä hyvältä tuntuvalla askeleella on moninkertainen vaikutus elämäsi positiiviseen uudistumiseen. Myötätuuli on niin voimakas, ettei kenenkään tarvitse heittää omaa voimaa peliin, kuin ohjausmielessä. Asiat seuraavat toinen toistaan omalla painollaan ja konkreettiset muutokset ovat kaikkien odotustesi yläpuolella.
Ratkaisevaa menestyksesi kannalta on hyväksyä ohjaileva rooli määräilevän sijaan. Tällaisen jakson aikana on yksi suurimmista virheistä puuttua toisten tekemiseen omien tavoitteiden edistämiseksi. Ajautuminen tunnetason sanalliseen konfliktiin on varmin keino kääntää tämä Mars voima ahdistuksen puolelle.
Kokemuksesta tiedän, että omasta kontrollista ja velvollisuudentunnosta vapautuminen vaatii vahvaa luonnetta ja itseluottamuksen lisäksi luottamusta läheisiisi. Tätä Marsin lahjoittamaa turbovoimaa voit käyttää vain omien juttujesi edistämiseen. Jätä kaikille muille se sama mahdollisuus pitämällä mielesi ja näppisi irti heidän ratkaisuistaan. Tähän voisi laulaa läpi koko heinäkuun Portion Boysin tahdissa: ”Nautin, nautin, elämästä nautin”
Jos tuollaiseen olotilaan pääset heittäytymään heti maanantaista lukien, niin huomaat elämässäsi tapahtuvan täysin uskomatonta edistymistä. Yritän muistutella tästä yksinkertaisesta taikakeinosta koko heinäkuun ajan blogeissani ja some kanavissa.
Halutessasi lähteä tämän Mars energian kanssa, niin vielä ehdit ilmoittautua Vilppulan seutuvilla Pirttikylässä 20.-21.7.2024 pidettävään ASTRO KONG BREATH tapahtumaan. Pidämme sen yhdessä Mika Kunnasvaaran kanssa ja jäljellä on vielä 8 paikkaa. Ilmoittautuminen osoitteessa https://www.seppotanhua.fi
Mitä on odotettavissa, selviää tästä videoklipistä:

Siirry tutkimaan tarjousta lähemmin ja tilaamaan se tästä
Siirry tutkimaan tarjousta lähemmin ja tilaamaan se tästä
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Astrologi Seppo Tanhua: Universumi kuiskaa sinulle koko ajan – mutta pysähdytkö kuuntelemaan? Syntymähetkesi ei ollut sattumaa. Jokaisella planeetalla oli oma viestinsä sinulle. Tämä teksti vie sinut matkalle jossa alat nähdä itsesi – ja paikkasi maailmankaikkeudessa – aivan uudessa valossa. Sukella mukaan ja anna astrologian kertoa enemmän.
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Astrologi Seppo Tanhua: Tiesitkö, että kartassasi on piste, joka kertoo suoraan sielusi suunnan? Kuunsolmut eivät ole sattumaa – ne näyttävät, mitä olet jo oppinut… ja mitä varten olet täällä kasvamassa. Tule lukemaan ja kurkista omaan suuntaasi.
Astrologi Seppo Tanhua: Mitä jos saisit jo nyt tietää, missä elämäsi suurimmat mahdollisuudet odottavat vuosina 2026 & 2027? Kaikki vuodet eivät ole samanlaisia. Toiset avaavat ovia, kiihdyttävät muutosta ja tuovat eteen kohtaamisia sekä päätöksiä, jotka voivat muuttaa suunnan täysin. Kun ymmärrät omien vuosiesi energiat etukäteen, et jää vain katsomaan mitä tapahtuu – vaan pystyt tarttumaan oikeisiin hetkiin oikeaan aikaan.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Astrologi Seppo Tanhua: Vuosi 2026 kutsuu sinua pysähtymään, päästämään irti ja valitsemaan uuden suunnan. Tietyt ajankohdat voivat avata ovia, joita et edes tiennyt olevan olemassa. Lue lisää ja ota nämä hetket tietoisesti haltuun.
Julkaistu 28.4.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 18 tarotkortti on nostettu. Sydän edellä vai järki mukana? Viikon energiat voivat tuoda mukanaan ihastuksia, suuria tunteita ja yllättäviä kohtaamisia. Maljojen prinssi johdattaa tämän viikon tunnelmaa yhdessä Skorpionin täydenkuun kanssa. Lue koko tarot-tulkinta blogista!
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.
Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Kirsi Valoniitty
0700-87300 tai ajanvaraus 0407336142
(2,37e/min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...