Olen viime kuukausina, ja erityisesti viime kesän aikana, saanut kokea, kuinka keskeneräinen ihmisenä olen. Joskus jostain syystä erehdyn luulemaan – yleensä, kun elämä tuntuu mukavalta – että olisin jo selvittänyt elämäni suurimmat karikot. Mutta sitten tulee näitä kunnon pyrstölle putoamisia, jotka muistuttavat minua siitä, että jotkin asiat ovat edelleen pahasti kesken ja selvittämättä. Tässä kohtaa tunnen pakahduttavaa ahdistusta ja uupumusta, joiden sydäntä kourivaa intensiteettiä sanat eivät oikein riitä kuvailemaan...
Koetan silti avata tuntemuksiani hieman. Usein avautuminen vie uuden oivalluksen äärelle tai muuten vain helpottaa, kun saa purettua itseään näppäimistölle. Tunnen siis ahdistusta siitä, etten olekaan päässyt eroon minua kauan seuranneesta armottomuudesta. Kun huomaan, kuinka helposti lankean vanhoihin kaavoihin, ja kuinka huonosti olen suoriutunut itseni rakastamisen ja hyvänä pitämisen suhteen, suutun itselleni ja alan sättiä itseäni. Ahdistun epäonnistumisestani. Puhun paljon armollisuudesta muille ja osoitankin sitä heille, mutta omalla kohdallani se tuntuu pelkältä sanahelinältä, puuttuen lähes täysin. Itselleni ei tunnu riittävän armoa. Miksi ei? Siinäpä kysymys, jota minun kannattaisi pohtia.
Miksi vaadin itseltäni liikoja?
Miksi minulla on jatkuva kehittymisen tarve? Miksi minulle on kauhistus, jos kehitys loppuisi? Minusta tuntuu, etten ole riittävän hyvä, jos vain olisin enkä tekisi mitään. Taas huomaan, että lipsun joko-tai-ajatteluun: joko teen täysillä tai en tee ollenkaan. Enkö voisi valita puoliväliä; tehdä vähän ja olla vähän? Olenhan ihminen, joka englanniksi on human being, ei human doing.
Armollisuuden puute itseäni kohtaan taitaa olla aika iso syy sille uupumukselle, jota olen kokenut viimeiset kuusi vuotta enemmän kuin aiemmin. Uupumus on paljon fyysistä, mutta myös henkistä laatua. Henkisen uupumuksen taustalla on muun muassa se, etten ole saanut viettää säännöllisesti aikaa omassa seurassani, kuten aikana ennen parisuhdetta ja lapsia. Pienten lasten kanssa oleminen on joskus varsin uuvuttavaa, kun heillä ei oikein näytä olevan omaa ajan tarvetta, kuten minulla, ja heidän kanssaan sitä ei niin vain oteta. Raskausajat ja niin sanotut lapsivuodeajatkin ovat tyhjentäneet energiavarastojani enkä ole saanut niitä sittemmin täytettyä. Sitten huomaan kiukuttelevani perheelleni, kun en ole itse huomioinut omaa ajan tarvettani ja ottanut sitä aikaa, kun tarve sille on ilmaantunut. Syyttömiä ovat; mies ja lapset raukat!
Suorittamisesta armollisuuteen
Keskustelin iltamyöhällä rakkaan mieheni kanssa syistä, jotka vaikuttavat tähän tilanteeseeni, ja hän taas omaan rauhalliseen ja viisaaseen tyyliinsä sanoi: "Jospa nyt vain päästäisit irti siitä, että pitää koko ajan kehittyä." No, niinpä! Tätä lähden kyllä harjoittelemaan. En halua elämäni olevan pelkkää suorittamista, sillä se vie ilon olemiselta täysin! Jatkossa siis teen vähemmän konkreettisesti ja pyydän apua, kun tuntuu siltä, että se auttaisi jaksamaan paremmin. Ennen kaikkea opettelen uuden, armollisemman tavan suhtautua asioihin, jotka on vain tehtävä. Asenne ratkaisee paljon. Jos suhtaudun tärkeisiin asioihin hyvällä mielellä ja kiitollisuudella, voin varmasti pikkuhiljaa voida paremmin.
Onnea matkaan minulle! Ja kiitos, että saan elää kaikin puolin rikasta elämää.
Rakkaudella,
Hanna Lindström
Osallistu LIVEEN: Huhtikuun Planeetta Uutiset to 28.3.2024 klo 19
Katso ILMAISET tarot korttisi
Astrologi Seppo Tanhua:
Jokaiselle meistä löytyy konkreettisten tekijöiden perusteella omia ns. pysyviä tarotkortteja, joiden energia seuraa meitä läpi koko elämämme. Persoonallisuuskortti voi muuttua sukunimen tai etunimien virallisesti muuttuessa joksikin toiseksi. Sielunkortti seuraa meitä kehdosta hautaan, koska se perustuu syntymäaikaamme. Vuosikortti sen sijaan vaihtuu aina vuoden vaihtuessa ja kuvastaa henkisen kehityksemme vuositason kehitysnäkymiä.
Olen itse pitänyt useampia tarot-kursseja ja käyttänyt eri tarotpakkoja tueksi elämäni ratkaisuille jo lähes 30 vuoden ajan. Sielunkortistani olen maalauttanut jopa taulun ihan oikealla taidemaalarilla. Niin tärkeäksi olen sen kokenut elämäni ohjaajana.
Liity postituslistalleni!