Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

30.10.2023

Kosmisen kehdon marraskuu

Auringon ja Marsin keskinäinen kohtaaminen kehtokuviossa kosmisten planeettojen (Pluto, Neptunus ja Uranus) kanssa synnyttää valtavan positiivisen pyörteen, joka vaikuttaa arvaamattomalla tavalla marraskuun konkreettisiin tapahtumiin koko marraskuun ajan, mutta erityisesti 11.11.2023. Silloin rakentuu kehtokuvion kansi Marsin ja Uranuksen välille, josta lukien Aurinko ja Mars kohtaavat Neptunuksen ja Pluton suotuisissa kulmissa kuun loppuun mennessä.

Kenelläkään ei ole pienintäkään mahdollisuutta ennustaa, mitä konkreettisia käänteitä tämä kuvio tuo tullessaan esimerkiksi menossa olevien sotien tapahtumiin, mutta ihmiskunnan henkisen kehityksen kannalta jotain valoa tunnelissa pitäisi olla havaittavissa. En ota näihin sotakuvioihin enempää kantaa, koska mikä tahansa esittämäni arvio vain lisää vastakkainasettelua blogia lukevien keskuudessa, eikä se palvele ketään tässä vaiheessa.

Sen sijaan itse kunkin henkilökohtaisessa elämässä tämä kuvio kääntää näkyviin lukemattomien uusien mahdollisuuksien vyöryn, josta suosittelen ottamaan kiinni vaikkapa aurinkomerkillesi parhaiten soveltuvalla tavalla. Tiistaina klo 18.00 käymme Planeetta Uutisissa läpi merkkikohtaiset opastukset jokaiselle horoskooppimerkille ja tarkempaa omalle kartallesi kolahtavaa ohjausta löytyy esimerkiksi Astrokalenterista tai Vuosi Elämääsi tulkinnasta.

Astro LIVE: Planeetta Uutiset Marraskuu 31.10.2023 klo 18

Marraskuun yleisenergia on joka tapauksessa super- tehokasta kaikille elämääsi uudistaville ja parantaville ratkaisuille karttasi kuvioista tai kartallesi osuvista planeettaohituksista riippumatta. Nyt on aika uskaltaa tarttua ronskilla otteella kaikkiin sellaisiin elämäsi tilanteisiin, jotka ovat Sinun itsesi päätettävissä. Joku valtavan merkityksellinen käänne on jokaisen ihmisen omissa käsissä.

Päätöksesi mukaan voit todellakin olla itse elämäsi ohjaksissa tai Kosmisten muutosvoimien riepoteltavana, ellei kanttisi riitä ottamaan täyttä vastuuta sydämesi äänen kuuntelemisesta päivittäisessä elämässä. Kun näin isot muutosvoimat jylläävät, ovat uuteen suuntaan ohjaavat ahdistavat tuntemukset kokoluokaltaan hurjia. Murehtimisen sijasta, nyt on otettava pieniä tai suurempia askeleita johonkin uuteen suuntaan. Vanhoilla tottumuksilla tai aikaisemmin toimineilla menetelmillä on helposti dramaattisen kurjat seuraukset.

Pitkän tauon jälkeen aloitan intensiiviviikonloppujen sarjan juurikin tänä merkittävänä 11.11. lauantaina. Tämä ja seuraavat viikonlopun kestävät tapahtumat ovat huikeita muutosmyllyjä mukaan uskaltautuville. Tässä alla hiukan kuvausta prosessista. Uusia intensiivi settejä rakennan kysynnän mukaan loppuvuoden ja seuraavan vuoden aikana.

ASTROINTENSIIVI VIIKONLOPPU HÄMEENLINNASSA 11 - 12.11.2023

Mukaan mahtuu 8 osanottajaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen sähköpostilla seppo.tanhua@gmail.com  otsikolla ”Intensiivi viikonloppu”. Lähetän vahvistusviestin, mikäli mahdut mukaan tälle urani ja oman elämäsi mielenkiintoisimmalle tutkimusmatkalle. Vahvistusviestissä saat tulo-ohjeet ja valmistautumisohjeet. Tervetuloa löytämään salatuimmat henkiset ulottuvuutesi. (Tämä viikonloppu on täynnä, mutta voit edelleen jättää tietosi ennakkoilmoittautumisena seuraaville vastaaville viikonlopuille noin kuukauden välein)

Erityiskäsittelyssä lauantaina 11.11. feminiiniset jumalatarvoimat Ceres, Juno, Pallas Athene ja Vesta. Miten Valon Papitar, Totuuden Jumalatar, Jumalataräiti tai Kaksoisliekkien hallitsijatar ovat yhteydessä karttasi kosmisiin erityisvalmiuksiin. Päivän päätteeksi osallistumme yhdessä maapallon laajuiseen 11.11. rauhan ja rakkauden meditaatioon.

Sunnuntaina 12.11. pääset aikamatkalle tulevaisuuteesi aina vuoteen 2026 saakka. Huomaat olevasi ainutlaatuisella matkalla itse kirjoittamassasi romaanissa, joka lyö laudalta parhaan ikinä lukemasi dekkarin tai rakkaustarinan.

Tähän viikonloppuun osallistuvat henkisesti jo useampien elämien aikana toisensa kohdanneet sielut, jotka kukin oman karttansa, elämäntehtävänsä ja kokemustensa kautta auttavat jokaista viikonloppuun osallistuvaa ottamaan vastaan korkeamman tietoisuuden lahjan. Tuntemattomista tulee vanhoja tuttuja ja mahdollisista tutuista selviää paljon odottamatonta.

Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta astrologiasta, mutta on varmasti avartava tietopaketti niin harrastajalle kuin ammattilaiselle.

Viikonlopun hinta on 200€ (kerralla tai osamaksulla)

Ilmoittautuminen: seppo.tanhua@gmail.com   otsikolla "intensiivi viikonloppu"
Liitä mukaan syntymätietosi ja puhelinnumerosi.

Huom! Ellet saa vastausta ilmoittautumiseesi, et tällä kertaa mahtunut mukaan, mutta saat parin viikon sisällä tietoa seuraavista intensiivi- viikonlopuista ja pääset ilmoittautumaan ennen tapahtumien yleistä julkistamista.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Vko 36 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Suurten onnistumisten viikko

Syyskuu käynnistyy astrologisesti erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Mitä tämä viikko tuo tullessaan ja millaisiin mahdollisuuksiin juuri nyt kannattaa tarttua? Lue uusi viikkokatsaukseni blogista ja katso viikkovideo.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Sami-Samuli Keinonen: Surun rakenne ja mielen vapautuminen – Arjen reaktiosta suoraan näkemiseen

Miksi yksi pieni tapahtuma voi jäädä elämään mieleen tuntikausiksi, päiviksi tai jopa vuosiksi? Itse tapahtuma on ehkä jo ohi, mutta mieli jatkaa sitä muistoissa, syyllisyydessä, pelossa ja itsesäälissä. Entä mitä tapahtuu, jos tätä liikettä ei yritetäkään paeta, selittää tai korjata – vaan se nähdään sellaisena kuin se on? Uudessa blogikirjoituksessa tarkastelen surun rakennetta, pakenemisen mekanismia ja sitä, mitä tarkoittaa suora näkeminen ilman pyrkimystä muuttaa kokemusta.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Virpi Karjalainen: Kartan voimakkain planeetta

Tunnetko syntymäkarttasi oikeasti pintaa syvemmältä? Kartalla saattaa nimittäin olla melkoinen valtataistelu käynnissä. Nousumerkin hallitsija yrittää ottaa ohjat, dominantti planeetta vaatii päästä päättämään suunnasta ja askendentin tuntumassa majaileva planeetta tuo persoonaan vielä oman vahvan sävynsä. Ei siis ihme, että olemme välillä ristiriitaisia jopa itsellemme! Uudessa blogissa sukellan syntymäkartan voimakkaimpiin tekijöihin ja siihen, miksi se kaikkein tutuin puoli sinusta ei välttämättä olekaan koko totuus.

Lue lisää

Karma syntymäkartalla – mitä tuot mukanasi tähän elämään?

Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Miksi olen taas tässä samassa tilanteessa?” Ihmiset vaihtuvat. Vuodet kuluvat. Olosuhteet muuttuvat. Silti jokin tuttu kuvio ilmestyy uudelleen. Astrologisesti juuri tällaiset toistuvat teemat ovat kiinnostavia. Niitä voidaan etsiä syntymäkartan aspekteista ja aspektikuvioista – mutta samalla kartalta löytyvät myös ne valmiudet, jotka ovat sinussa jo vahvoja.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Jumalatar Voimat – mitä karttasi feminiiniset voimat kertovat sinusta?

Oletko koskaan miettinyt, miksi sinussa voi elää samaan aikaan niin erilaisia tarpeita? Entä jos sinussa on voimaa, jota et ole vielä aivan tunnistanut? Astrologisella kartallasi Ceres, Juno, Pallas Athene, Vesta ja Lilith kertovat kukin omaa tarinaansa – rakkaudesta, viisaudesta, omistautumisesta, vapaudesta, hoivasta ja syvistä sisäisistä tarpeista.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää