Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Tällä viikolla Mars heiluttelee kosmoksen tahtipuikkoa toisaalta haastavalla ja toisaalta hurjien voimalatausten muodossa. Heti viikon alkaessa Mars on oppositiossa Neptunukseen ja herättelee alitajuntaamme aavistamaan elämässämme muutospaineen alla olevia asioita. Tyypillistä tälle aikajaksolle on se, että jutut etenevät odottamattomalla tavalla odottamattomiin suuntiin siksi, että kollektiivinen energia puuttuu niin voimakkaasti päivittäisiin tapahtumiin. Tärkeintä tällaisena aikana on antaa asioiden rullata omalla painollaan ja päivien edetä ilman sen suurempaa yritystä pitää kiinni suunnitelmista. Neptunus haastaa elämään hetkessä ja luottamaan ennen kaikkea hiukan ahdistavalta tuntuviin fiiliksiin merkkinä varmistaa, että todella haluat tehdä sen, mitä olet sillä hetkellä tekemässä.
Viikon puolivälissä Mars tuleekin sitten kolmioon Pluton kanssa ja antaa valtavasti lisäpotkua sellaisille asioille, joista olet aidosti innostunut ja jotka vievät elämääsi vauhdilla oikeaan suuntaan. Yhdessä Neptunus-energian kanssa tämä kuvio antaa luvan luovalle inspiraatiolle välittömästi päivittäisistä rutiineista irrottautuessasi. Sydämestä lähtevällä tekemisellä on takanaan kosmoksen suurimmat voimat ja tuloksen ratkaisee tekemisesi laatu – ei siihen käytetty aika. Maailmamme muuttuu koko ajan herkemmäksi ja herkemmäksi vastaamaan henkistä olemustamme ja tällä viikolla voit luottaa innostaviin fiiliksiisi aivan täysillä.
Jos seuraat omaa Astrokalenteriasi, niin kiinnitä huomiota Marsin tekemiin ohituksiin tämän viikon aikana niin dynaamisissa kuin palkitsevissa transiiteissa. Molemmissa tapauksissa ne saattavat antaa arvokkaita vinkkejä aktiiviseen ja myös tuloksellisesti palkitsevaan tekemiseen. Ei ole aina helppo yhdistää olosuhteisiin joustavaa ja täynnä intoa olevaa tekemistä keskenään, mutta jos siihen pystyt, niin tulet hämmästymään upeista seurauksista.
Minun värähtelyni sanoo, että tämä oli tällä kertaa tässä ja sitähän kehotin kuuntelemaan, joten oikein ihanaa ja toimeliasta viikkoa Sinulle. Lähden seuraamaan näkymätöntä hajujälkeä jonnekin oudoille ja tavallisista poikkeaville vesille.
Terveisin
astrologi Seppo Tanhua
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Tästä Talvetar blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Jotain suurta on jo käynnissä. Vuosi 2026 avasi oven muutokselle – mutta astrologisesti katse kannattaa suunnata jo vuoteen 2027. Olemme siirtymässä aika-avaruudesta avaruusaikaan. Mitä se oikein tarkoittaa, ja miksi juuri seuraavat 12 kuukautta voivat olla niin ratkaisevia? Kirjoitin tästä uuden jutun. Lue ja tunnustele, missä kohtaa muutosta Sinä olet.
Johanna Vilén
0700-92125
(2,31e/min)
Aija Karhulahti
0700-96006
(2,41e/min)
AVA (Sirpa Forss)
0700-511510
(2,37€min)
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Kuinka suuren osan omasta koodistasi todella tunnet? Osa siitä näkyy helposti. Luonteessasi. Valinnoissasi. Tavassasi rakastaa, toimia ja kohdata maailma. Mutta kaikki ei ole pinnalla.
Mitä sinussa on nyt valmis muuttumaan? Viikon astrologiset kuviot kutsuvat katsomaan pintaa syvemmälle, kuuntelemaan omaa tahtoa ja tunnistamaan sen, mistä on tullut aika päästää irti.
Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.
Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.
ksi syntymäkartan kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy narsismiin. Kun karttaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, huomio kiinnittyy muutamiin hyvin erityisiin kohtiin. Ja ehkä yllättävintä on se, etteivät ne välttämättä ole niitä, joita ensimmäisenä ajattelisi. Mitä tapahtuu, kun minäkuva, huomion tarve, haavoittuvuus ja vallankäyttö alkavat näkyä samalla kartalla?
Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.
Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!




Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.




Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.




Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...