Sieluni palaset
Tulkaa kaikki takaisin kotiin
Tätä lausuin mantrana mielessäni, kun otin luonnonhelmassa etäenergiahoitoa vastaan. Ohjaaja kehotti pyytämään henkimaailmalta apua oman voiman eheyttämisessä. Kaikki pienetkin sirpaleet itsestä, jotka on maailmalle ja muille ihmisille ajan saatossa antanut, tulisi nyt kutsua takaisin.
Kukin meistä on jättänyt itsestään hengen palasia, omaa voimaa, jälkeensä. On vuollut viipaleen itsestään sinne, jättänyt toisen nokareen tänne, välillä vieläpä ihan vapaaehtoisesti. Sitten sitä jossain vaiheessa ihmettelee kuinka on niin ontto olo. Mikä minulla oikein on, kun voimani eivät enää riitä mihinkään? Olisiko vahingossa tullut annettua itsestään liikaa pois? Jos on aina antanut ja ammentanut ”sielunsa kyllyydestä” – töissä, perheessä, ihmissuhteissa, harrastuksissakin – niin onko se oma voimakeskus nyt tyhjentynyt, jäänyt autioksi, täynnä pelkkää tuulen huminaa? Entä miten käy, jos vaadinkin voimani nyt takaisin? Entä jos kuuntelenkin muiden vaatimusten sijaan omaa hiljaisuuttani – sitä, jossa sielu lepää?
Jäin miettimään, että jos kaikki se rakkaus, huomio ja energia, jonka olen niin auliisti muille antanut, tulisikin nyt minulle takaisin, niin kuinka voimallinen yhtäkkiä olisinkaan? Jos kaikki sieluni palaset, joita olen jättänyt jälkeeni, palautuisivat omaan käyttööni, kuinka kokonainen ja ehjä yhtäkkiä olisinkaan? Ja jos kaikki se huomio, jonka olen muille antanut – etenkin niissä tilanteissa, kun olen yrittänyt vaivihkaa suostutella jotakuta rakastamaan minua – olisikin kohdistunut täydesti minuun itseeni, niin kuinka paljon merkittäviä asioita olisinkaan saanut jo aikaan? Jos en olisi antanut itsestäni (turhaan) niin paljon muille, kuinka paljon enemmän nyt itse olisin?
Tämän saman asian kuulin myös toisen ihmisen suusta, kuin peilinä: ”Olen haaskannut niin paljon aikaa naisiin viimeisen kahden vuoden aikana! Jos olisin käyttänyt sen saman ajan itseeni, olisin vaikka kirjoittanut jo kirjan tai pitänyt taidenäyttelyn. Tehnyt jotain konkreettista. Kehittänyt itseäni.”
Minäkin olen kerännyt sydänsuruja kuin tatteja sateen jälkeen ja jättänyt sen takia asiallisemmat hommat hoitamatta. Jotain suurta ja luovaa voisi olla jo puolivälissä matkaa, jos en olisi jäänyt ihmettelemään ihmissuhteita, joista ei millään irveellä mitään irtoa.
Olenkin valuttanut voimaani muille, antanut itsestäni vääriin kohteisiin, jotka eivät olisi sitä ansainneet. Olen sivuuttanut omat tarpeeni toisten edessä, vaikka kuvittelin, että juuri niitä omia tarpeitani tässä eteenpäin ajan. Olen päätellyt virheellisesti, että jos annan itsestäni, toinen antaa myös itsestään samalla mitalla. Olen siis odottanut vastavuoroisuuden palkintoa, win-win-tilannetta, jossa energia kiertää ja kohoaa eikä kukaan häviä tai mikään tankki tyhjene. Olen pitänyt tyhjää Graalin maljaa käsissäni, ojentanut sitä toiveikkaasti toista kohti ja sanonut: Täytä minut äärimmilleen.
Mutta sen sijaan, että minut olisi täytetty, annoinkin vain omasta voimastani pois. Loppupeleissä olinkin paljon vajaampi kuin alkuottelussa. Se oli valunut hukkaan – kaikki se kallisarvoinen oma voimani. Siksi minua nyt kehotettiin kutsumaan se takaisin.
Sielun kutsuhuuto
Vuosien varrella me annamme itsestämme kuin huomaamatta valtavasti resursseja toisille. Odotamme saavamme – toisinaan täysin tietoisesti, toisinaan täysin alitajuisesti – jonkinlaisen kiitoksen, jonkinlaisen palkinnon siitä, kuinka hyviä ja anteliaita ihmisiä olemmekaan. Olemmehan huomioonottavia, toisten parasta ajattelevia, kerrassaan hurmaavia omassa uniikkiudessamme. Olemme kilttejä tyttöjä ja poikia. Olemme täysin vastarakkauden ja huomion arvoisia, tai palkan ja palkkion arvoisia. Ehkä jopa maineen ja kunniakirjan arvoisia. Mitä kukin meistä nyt onkaan vailla.
Palkinto tulee harvoin juuri siinä tilanteessa ja juuri siltä ihmiseltä, jolta sitä odotat. Se takaisinmaksun potti, se niinsanottu hyvä karma, kehkeytyy ja kerääntyy vuosien ja eri elämien saatossa, mutta niin hitaasti, ettei siitä juuri nyt tällä punaisella sekunnilla pääse nauttimaan. Ja niin petymme taas muihin ihmisiin ja tilanteisiin, joilta olemme odottaneet niin paljon. Olemme odottaneet jotain, joka rehellisesti sanottuna ei ole ollut edes tulossa.
Olemme kaataneet voimamme muihin maljoihin, kun olisimme sitä kipeästi itse kaivanneet. Ja niissä tilanteissa olemmekin tehneet itsellemme karhunpalveluksen. Olemme lahjoittaneet itsestämme arvokkaan sielun palasen, antaneet sen ilolla lahjaksi jollekulle, joka on sitä ehkä vinosti vain vilkaissut ja jättänyt sen sitten avaamattomana jonnekin elämän hyllylle pölyttymään. Se voi olla ystävä, kumppani tai työnantaja, joka ei ole arvoamme tajunnut. Ja nuo avaamattomat lahjapaketit, sielumme jalokivet, on siksi kutsuttava takaisin kotiin, meidän omaksi voimaksemme.
Sieluni sirpaleet
Tulkaa takaisin emolaivaan
Istukaa istukkaan
Oman äitinne sylihin
Napsahtakaa napakasti
Kiinni minuun kilahtakaa
Ottakaa taas omaksi kodiksenne
Minun karmallinen kehoni
Tämä sieluni henkevä maja
Oma kaivo täyttymään
Onneksi itse kirjoittamallaan tarinalla voi olla onnellinen loppu. Sitä oppii aina jossain vaiheessa, eikö niin, kun on tarpeeksi paukutellut päätään betoniin. Ja se ajatus on vapauttava, helpottava. Minähän voin vapauttaa itseni tästä kierteestä, jossa annan itsestäni enemmän kuin saan takaisin! Minähän voin olla omista odotuksistani vapaa. Minähän voin lakata roikkumasta toisiin ihmisiin kohdistamistani toiveista ja luopua ammatiksi ottamastani rakkauden ja huomion kerjäläisyydestä (sillä eihän pelkillä almuilla muutenkaan elä).
Minä voin aina kutsua oman voimani takaisin. Minä voin paijata sitä sylissäni kuin pientä lasta ja sanoa, että minä pidän sinusta kyllä huolen. Turhaan en voimiani enää muille valuta, vaan katson, kun oma kaivoni täyttyy ja kohisee. Kun on kuiva kesä, vettä säästellään. Ei silloin anneta koko kylälle omasta kaivosta ja jäädä itse kokonaan ilman!
Menneen elämän muruset
Emme ole suinkaan vain tässä elämässä heittäytyneet matoksi toisten lattioille ja myöntyneet ja miellyttäneet muita, itseämme samalla pienentäen. Sielumme on voinut ottaa säröä myös aiemmissa elämissä. Sinua on kenties kohdeltu kaltoin, käytetty hyväksi tai hyödykkeenä, ja jokin sinussa on samalla särkynyt. Elämästä toiseen olemme kokeneet niin monta vääryyttä ja kohtalon pyörien alle jäämistä, ettei ole mikään ihme, että olemme vieläkin vähän palasina. Aina ei ole ollut mahdollisuutta pitää omasta voimastaan kiinni. Osa meistä on vieläkin palasina siellä menneessä. Sieluni sirpaleet, tulkaa takaisin kotiin...
Tässä elämässä me kenties ensin lopen uuvumme, jotta sitten ymmärtäisimme kasata itsemme entistä ehommiksi, kokonaan ehjiksi. Se on nyt meidän tehtävämme. Tässä elämässä meillä on aiempaa paljon paremmat mahdollisuudet tulla omaksi täydeksi itseksi.
Miltä tuntuisi olla kerrankin kokonainen? Olla täysillä pauhaava voima eikä mikään anteeksipyytelevä ininä. Olla täysi tankillinen väkevää voimalientä eikä mikään pieni janoisen huulille kuivuva tippa.
Sieluni säkeet ja sävelet
Tulkaa takaisin sydämeeni soimaan
Virittäkää orkesteri valmiiksi
Minä aion taas soida täyttä pauhua
Voimarituaali
Oman sielun sirpaleiden takaisin kutsuminen kuulostaa pyhältä rituaalilta. Se kuulostaa taianomaiselta kuin juhannusyö ja samalla lempeältä kuin savusaunan viimeiset löylyt, jotka kiukaasta vielä juuri ja juuri irtoavat. Jos olenkin irrotellut itsestäni palasia (sulle, mulle, sulle) ja kadottanut niitä matkan varrella, voin alkaa niitä hiljalleen kutsua takaisin kotiin kuin lehmää laitumelta.
Kun kesäyö on kohta kirkas ja tuuli tyyntynyt järven selällä, voin kuulostella, minne ja kenelle jotain itsestäni jätin. Vuoden voimallisimpana hetkenä voin kysyä voisiko se menetetty voima jo palata minuun takaisin. Voisiko juhannuskokossa palaa minusta pois ne viimeisetkin menneisyyden rippeet, kaikki se mielipaha ja mateleminen, jota olen muiden edessä kenties tajuamattanikin tehnyt? Voisiko vuoden pisimmän päivän energiaportti pyhyyteen tehdä minustakin pyhän?
Me voimme avata nuo pyhän hetken voimahanat ja antaa kaiken vihdoin virrata kotiinpäin, takaisin minuun. Sano itsellesi juhannusyönä, kesän kirkkaimpana hetkenä, näillä sanoilla tai omillasi:
Minä tulen täydeksi voimaksi.
Minä tulen Valon Lapseksi.
Minä olen kokko, joka kuumentaa koko kesän.
Minä olen aurinko, joka valaisee kaikki ikuiset päivät.
Minä olen yö, joka ei koskaan pimene.
Minä olen päivä, joka ei koskaan lopu.
Minä tulen omaksi voimakseni.
Minä tulen ehjäksi.
Ja tunnetko, kuuletko?
Sinun sielusi palaa ehjänä kotiin.
Ja se on pelkkää valoa.
"Oo, valon lapsi mä oon... oo, villi luonteeni on..." Valon Lapsi -tulkinta kertoo meille oman sisäisen lapsemme valmiuksista ja haasteista syntymähetkellämme. Olemme kaikki viisaita Valon Lapsia tänne syntyessämme, mutta meistä kullakin on omanlaisemme tarpeet ja tarkoitus, joita kasvuympäristömme tai me itsekään emme aina ymmärrä. Se, mitä olet luullut heikkoudeksesi, saattaakin olla vahvin ominaisuutesi, jota sinun on tässä elämässä tarkoitus hyödyntää ja kehittää edelleen. Valon Lapsi -tulkinta ( mukana Astron kesäalessa) avaakin astrologista syntymäreppuamme, jotta sen arvokkaan sisällön voi paremmin nähdä ja ottaa käyttöön.
Terveisin
Virpi Karjalainen
Astrossa alkoi kesäale!
Tarjoukset voimassa 30.7.2023 saakka.
Käy katsomassa tarjoukset! Osassa tarjouksista mukana huima kesäbonus Tarot tulkintojen kera.
Siirry tutkimaan Astrokaupan tarjouksia tästä
Täysi tyytyväisyystakuu!
Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin Astrokaupassa, saat kaikille tulkinnoille täyden tyytyväisyystakuun. Ellet jostain syystä koe saavasi tilaamastasi tulkinnasta apua omaan kollektiivisen tietoisuuttasi tukevaan kehitykseen, niin palautamme maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.
Liity postituslistalleni!