Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

10.4.2023

Ilon, onnen ja menestyksen viikko alkaa nyt

Jos viime viikko oli jo suurta mahdollisuuksien aikaa, niin nyt on aika jatkaa samalla polulla ehkä vieläkin vauhdikkaammin Auringon ja Jupiterin kohdatessa toisensa keskiviikkona 12.4. Lisää voimaa tähän euforian kultaiseen viikkoon antaa edellisenä päivänä tarkaksi tuleva Venuksen ja Pluton kolmio. Kuulostele ihan tosissaan, kuinka upeaksi pystyt rakentamaan oman elämäsi niissä raameissa, joissa satut tällä viikolla elämääsi elämään. Aurinko kohtaa Jupiterin kerran vuodessa tai oikeastaan kohtaamisväli on keskimäärin vuosi ja yksi kuukausi, mutta se ei ole nyt olennaista.

Keskiviikko 12.4. on Jupiterin ja ylijumala Zeuksen päivä, jolle jokaisen astrologista aikaa seuraavan tulee antaa paljon enemmän merkitystä hetkenä, joka määrittää koko ihmiskunnan onnellisuutta. Voit pitää itseäsi etuoikeutettuna päästessäsi lukemaan tämän artikkelin ja tekemään yhdessä muiden valveutuneiden kanssa suurta taikatemppua tästä hetkestä käynnistyvälle Jupitervuodelle.

Ratkaisevaa on oivaltaa koko tämän viikon ajan Jupiterin ikiaikainen totuus: "Onnelliseksi ei voi tulla, onnellinen voi vain olla." Useampikin häitä suunnitteleva pariskunta on kysynyt minulta tulkinnan yhteydessä: "Tuleeko meistä onnellisia yhdessä?" Vastaukseni on aina sama: "Ei tule." Ellei kaksi ihmistä ole onnellisia naimisiin mennessään, niin eipä se kyllä sormuksien avulla siitä miksikään muutu. Vielä hölmömpää on yrittää astrologisten karttojen avulla määrittää onnelliseksi tulemisen ihmeellistä hetkeä. Sellaista ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Onneksi on sentään olemassa tällaiset Jupiterpäivät, kuten tänä vuonna 8 - 15.4. jolloin voi tehdä konkreettisia tekoja onnellisuutensa eteen juuri tällä hetkellä ja luoda tällä tavalla itselleen myös onnellisen tulevaisuuden. Astrokalenterin avulla voit löytää useampia henkilökohtaisia onnellisena olemisen päiviä, mutta kollektiivisia ryhmäenergiaa tukeva ajankohta osuu kohdalle noin kerran vuodessa. Tällaista kollektiivista onnellisena olemisen viikkoa saamme elää juuri nyt. Vaikka et uskoisi tällaiseen taikaan, joka itselleni on absoluuttinen totuus, suosittelen kokeilemaan ja kuulostelemaan, miten se vaikuttaa elämässäsi tällä viikolla ja koetko lähi kuukausina elämäsi muuttuneen aiempaa kevyemmäksi, mukavammaksi ja toivottavasti päivä päivältä onnellisemmaksi.

Tule ihmeessä mukaan innokkaaseen joukkoomme tekemällä oman osasi onnellisen maailman luomisessa. Menetelmä on häkellyttävän yksinkertainen ja kaiken lisäksi se saa Sinut sädehtimään onnesta täysin olosuhteista ja ympärilläsi olevista tai ympäriltäsi puuttuvista ihmisistä huolimatta. Onnellisena olemiseen tarvitset vain yhden ihmisen: Itsesi.

Näin taikatemppu tehdään: Välittömästi tämän tekstin luettuasi, tee ehdoton ja pitävä päätös. Muista nyt alkamassa olevan viikon jokaisena päivänä, tuntina ja minuuttina tehdä jokaisessa eteesi tulevassa tilanteessa itsellesi parhaalta tuntuva päätös.

Näin me todellisuudessa aina toimimme, mutta tiedostamattomana siinä ei ole onnellisuuden taikaa. Välttämättä mikään muu elämässäsi ei muutu, kuin se, että todellakin tiedät tekeväsi aina ja poikkeuksetta kulloinkin sinusta parhaalta tuntuvan ratkaisun. Onnellisuutta on kokea olevansa oman elämänsä herra tai herratar. Tässä tilassa et enää epäröi tai pyri rakentamaan tulevaisuuttasi sen varaan, mitä huomenna mahdollisesti tapahtuu

Voit kuitenkin kuulua myös siihen joukkoon, jonka elämässä kaikki muuttuu tästä päivästä lukien selvästi paremmaksi ja onnellisemmaksi aiemmasta poikkeavien ratkaisujen vuoksi. Parhaassa tapauksessa huomaat eläväsi lopultakin aivan omaa elämääsi täynnä luottamusta tähän hetkeen ja vailla huolta huomisesta. Zeus tulee tällä viikolla palkitsemaan jollain erityisellä tavalla jokaisen tietoisen päätöksen elää mahdollisimman hyvää ja hyvältä tuntuvaa elämää itsesi kanssa.

En myy amuletteja onnen takeeksi, mutta suosittelen löytämään itsellsi jonkun kivan esineen, korun tai talismaanin muistuttamaan Sinua tästä ainutlaatuisesta onnellisena olemisen viikosta.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Elämä on maistuvaa aina silloin, kun oma voima vahvistuu 

Kulunut alkuvuosi ja huhtikuu on edelleen täynnä tapahtumia ja haasteellista energiaa. Olemme nyt Pluton johdolla siirtyneet kokemaan Vapauden ja Uudistumisen transformaatiota niin ihmiskuntana kuin yksilöinä. 
Sinulla on luonnollisesti mahdollisuus joko parantaa omaa mukautumiskykyäsi tässä hastavassa energia virtauksessa tai haaskata energiasi turhaan vastarintaan. Meillä on siis jännitteellisissä tilanteissa aina kaksi vaihtoehtoa: on todella helppoa mennä mukaan kaikkiin tunnemyrskyihin ja synnyttää itselleen ja ympärilleen sosiaalisia tulehdustiloja tai voit hakeutua oman voimasi pariin eli etsiä omaa tietä rohkeuteen ja rakkauteen, sydämesi voimaan. Tällaisena ajankohtana on hyvä aika tutkia omaa Astrokalenteria, joka antaa tuhansille lukijoilleen tärkeän varmistuksen oikeasta suunnasta haasteellisina aikoina.  Tutustu Astrokalenteriin täällä.

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Ajankohtaista

Vko 45 blogissa maya-astrologi Esa Hyppönen: Pimeyden keskellä alkaa parantumisen aika

Pimeyden keskellä voi alkaa jotakin uutta. Marraskuu tuo mukanaan Sinisen Lunaarisen Käden energian, joka haastaa pohtimaan omia valintoja, jaksamista ja muutoksen mahdollisuuksia. Mitä tämä aika voi paljastaa sinulle? Lue uusi blogi!

Lue lisää

Vko 44 ASTRO LIVE: Planeetta uutiset marraskuu

Mitä marraskuun voimakkaat planeettakuviot tarkoittavat juuri Sinulle? MARRASKUUN LIVE-lähetyksessä: Kuukauden tärkeimmät planeettavaikutukset ja astrologiset käännekohdat.

Katso marraskuun Planeetta Uutiset

Vko 44 blogissa astrologi Johanna Vilén: Kun vanha tarina saa uuden merkityksen – perääntyvän Merkuriuksen cazimi

Menneisyys ei aina palaa siksi, että meidän pitäisi palata takaisin. Joskus se palaa näyttääkseen, kuinka paljon olemme kasvaneet. Ehkä juuri nyt on aika päästää irti jostakin vanhasta ja tehdä tilaa uudenlaiselle ymmärrykselle. Käy lukemassa uusin blogini ja anna sen ajatusten kulkea mukanasi. 

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Tunnistatko tämän omasta elämästäsi?

Elämäsi ei ole vain sarja irrallisia tapahtumia. Se on tarina. Joskus vasta jälkeenpäin ymmärrämme, miksi tietty ihminen tuli elämäämme, miksi jokin kokemus toistui tai miksi jouduimme kulkemaan vaikeankin vaiheen läpi. Tiedätkö jo, mitä sinun elämäsi yrittää kertoa sinulle? Miksi juuri tietyt ihmiset ovat tulleet elämääsi? Miksi jotkin tilanteet tuntuvat toistuvan? Ja mihin kaikki kokemasi on sinua johdattamassa? Jos nämä kysymykset tuntuvat tutuilta, kurkista syvemmälle omaan tarinaasi.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Uusi 7 vuoden sykli on käynnissä – tiedätkö, mihin Uranus johdattaa Sinua?

Tuntuuko, että jokin elämässäsi on muuttumassa, vaikka et vielä näe koko kuvaa? Viime kesänä käynnistyi Uranuksen uusi 7 vuoden sykli. Sen vaikutukset eivät näy vain maailmassa ympärillämme – ne voivat näkyä myös omissa valinnoissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi ja tavassasi ajatella. Lue mitä tämä pitkä sykli merkitsee ja miten voit tunnistaa sen vaikutukset omassa elämässäsi.

Lue lisää

Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 45 tarot - Tähti alkulähteen voima

Julkaistu 3.11.2026. Viikon 45 tarot kortti on nostettu. Mistä sielusi on tullut? Mitä menneisyys haluaa sinulle paljastaa? Entä uskallatko todella luottaa omien unelmiesi toteutumiseen? Tällä viikolla universumi kutsuu sinua syvälle itseesi. Energia on rauhallista, mutta sen sanoma on voimakas. Tähden kortilla on sinulle tärkeä viesti. Lue koko viikon tulkinta blogista!

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Lisälahjana: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää