Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Liity postituslistalle, niin lähetän sinulle kiinalaisen vuosihoroskoopin kaikista 12 horoskooppimerkistä.
Antamalla sähköpostiosoitteesi liityt postituslistalle ja saat Kiinalaisen vuosihoroskoopin 2026. Postituslistalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Maanantain blogin kommentteihin tuli niin ihania vahvistuksia, että on aivan pakko jakaa tänään viime viikolla Hennan kanssa tekemämme video, joka kertoo koettelevasta ja samalla huikeasta matkasta kohti oman unelman toteutumista. Reitti siihen kaikkein omimpaan ja rakkaimpaan missioon kulkee joskus hyvin haastavia reittejä pitkin. Noin vuosi sitten pyysin astrologisen tulkinnan tehtyäni Hennaa kertomaan seuraavana vuonna, miten hänen hänen astrologisella kartallaan selvästi näkynyt menestyksen vuosi konkreettisesti toteutui. Suureksi ilokseni Henna todellakin soitti nyt vuotta myöhemmin.
Ei kyllä lähtenyt lainkaan suotuisasti tuo vuosi liikkeelle, mutta alkusysäyksen jälkeen into ja intohimo oman haaveen toteuttamiseen eivät sammuneet kovien koettelemusten paineessa ja nyt on tie auki tähtiin useammallakin rintamalla. Vaikeuksien keskellä syntyneet kappaleet ovat enemmän kuin vain musiikkia tai iskelmää. Ne puhuttelevat voimakkaasti, vaikka et tietäisi tarinaa niiden takana, mutta Hennan konkreettisten kokemusten myötä kappaleiden sanoma nousee kokonaan uusiin sfääreihin. Myös luomisen tuska saa uuden merkityksen, jota en ollut tuollaisena tullut koskaan ajatelleeksi.
Innostuin aivan hurjasti noista blogiin tulleista kommenteista ja päätin aikaistaa videon julkaisua. Nythän on menossa mahdollisuuksien viikko ja sitä ihanasti vauhdittava täysikuu tulevana torstaina. Olen nimennyt sen mahdollisuuksien täysikuuksi, koska samaan aikaan muut planeetat ovat niin kauniissa kulminaatioissa keskenään. menestyksen ovat ovat nyt avoimina jokaiselle tilaisuuteensa tarttujalle. Katsele elämääsi avoimin silmin ja pyri näkemään koko tähänastinen menneisyytesi ja nykyinen tilanteesi ponnahduslautana menestykseen omassa elämässäsi. Sinut on valittu suorittamaan täällä oma kosminen tehtäväsi iloisella ja innostuneella mielellä.
Moni näkee elämäntehtävän tai mission jonkinlaisena suorittamisena, jolloin siitä tuleekin taakka sen sijaan, että se olisi intohimo itselle rakkaiden asioiden toteuttamiseen. Videolla Henna kertoo omasta valinnastaan, joka johdatti kartalla kimmeltäneen unelman toteutumiseen juuri silloin, kun se vuosi sitten oli nähtävissä. Unelma itsessään ei näy astrologisella kartalla. Se on ankkuroituna Sinunkin sydämeesi ja toteutettavissa heti, kun tulet siitä tietoiseksi ja lähdet tekemään siitä totta ilon ja valon tietä kulkemalla.
Ilon ja Valon tien valitseminen on ensimmäinen ja tärkein valinta omaa unelmaa toteuttaessasi. Elä tätä viikkoa iloisesti elämästäsi nauttien ja anna täysikuun aktivoivan alitajunnan pitää huolta lopusta. Täydenkuun energioita kuulostellessasi voit kuunnella Hennan kappaleita hänen Youtube kanavallaan @hennauoti8389
Tervetuloa Janakkalan vapausfesteille tästä linkistä: https://bit.ly/vapausfestit_janakkala

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
Kiinalainen uusi vuosi käynnistyy 17.2.2026 rytinällä! Hevosen energia kiihtyy, mahdollisuudet vilahtavat silmien ohi ja elämä houkuttelee hyppäämään mukaan täysillä. Rohkeat päätökset, sähköiset kohtaamiset ja yllättävät käänteet tekevät tästä vuodesta kaikkea muuta kuin tylsän. Oletko valmis tarttumaan hetkeen? Tutustu Hevosen vuoden 2026 ennusteeseen ja selvitä, mihin elämäsi on nyt kuljettamassa
Tarjous voimassa su 8.2.2026 klo 24 asti. Astrologi Seppo Tanhua: Löydä feminiininen supervoimasi! Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Astrologi Seppo Tanhua: Astrologisesti harvinainen vuosi on alkanut. Mitkä hetket vuonna 2026 muuttavat suuntaa – ja miksi niillä on merkitystä juuri nyt? Lue koko juttu.
Hei, olen Seppo Tanhua Astro.fi sivuston perustaja. Astrologia on ollut elämäni työ ja intohimo jo vuosikymmenten ajan. Olen saanut tulkita urallani astrologisia karttoja kymmenille tuhansille ihmisille, ja se on ollut uskomaton kokemus.
Mitä yhteistä on psykologialla ja astrologialla? Psykoanalyytikko Carl Jung ei nähnyt maailmaa sattumien ketjuna, vaan merkityksellisenä kokonaisuutena, jossa mieli ja kosmos heijastavat toisiaan. Tässä jutussa sukellat Jungin ajatuksiin synkronisiteetista, kollektiivisesta alitajunnasta ja arkkityypeistä – ja siihen, miten ne kietoutuvat astrologian symboleihin planeetoista varjoon ja jumalalliseen lapseen.
Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.
Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!
Julkaistu 13.1.2026. Tarottulkitsija Mirva Vilokkinen: Viikon 3 tarotkortti kutsuu kuuntelemaan kehoa, sydäntä ja sisäistä totuutta. Jos tunnet pientä vetoa pysähtyä tämän viestin äärelle, se ei ole sattumaa. Lue viikon tarotkortin tulkinta ja anna viestin avautua sinulle.
Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).
Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...