Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Johanna Vilén

Johanna Vilén

17.6.2022

vieraskirjoitus:

Kesäpäivänseisausta odotellessa sisäinen Aurinko vahvistuu

Tiistaina 21.6. kello 12:13 Aurinko siirtyy ravun merkkiin ja on Kesäpäivänseisaus. Alun perin juhannusta vietettiin Kesäpäivänseisauksen aikaan, mutta katolinen kirkko siirsi juhlan kesäkuun 24. päivään, jotta se olisi puoli vuotta ennen joulua. Kesäpäivänseisausta on juhlittu Auringon sekä säänjumala Ukon juhlana. Päivä on pisimmillään ja Auringon päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdallaan, ikään kuin maailmanpuun oksalla.  

Vuoden pisimpiä päiviä on kutsuttu pesäpäiviksi, koska Aurinko on silloin ”pesässä”.  

Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että kissat säilöivät itseensä auringonvaloa silmiensä kautta. Öisin auringonvalo heijastui niiden silmistä ja niin kauan kuin kissan silmät hehkuisivat öisin, oli toivoa, että aurinko nousisi myös seuraavana päivänä.”  

Ravun aika liittyy kodin rakentamiseen, turvaamiseen sekä hedelmällisyyteen. Voimme rakentaa sisäisen turvapaikan, jossa on hyvä levätä sekä ladata akkuja. Rapu kykenee liikkumaan, niin eteenpäin, taaksepäin kuin sivuttain. Rapu pystyy katsomaan silmillään niin eteenpäin kuin taaksekin. Jos ravulta katkeaa raaja, se kykenee kasvattamaan uuden tilalle. Asuinpaikaltaan rapu vaatii tarpeeksi suojakoloja sekä puhdasta virtaavaa vettä.    

Kesäpäivänseisauksen aikana voimme saada kiinni siitä, mikä on elämässämme olennaisinta. Aurinko paistaa, vaikka sitä ei aina huomaakaan.  Voimme herättää sisäinen valomme, kun vain annamme nuotion syttyä jostain itsellemme tärkeästä sytykkeestä.  Vaikka elämässä olisi raskaita asioita tai esteitä, valo auttaa näkemään mitä muutakin elämämme pitää sisällään. Usein se on enemmän kuin tajuammekaan. 


"Mutta mitä onnellisuus on paitsi yksinkertainen harmonia ihmisen ja hänen elämänsä välillä?" - Albert Camus

Ennen Kesäpäivänseisausta Aurinko on kaksosten merkissä. Auringon ja perääntyvän Saturnuksen kolmio lujittaa ja vakauttaa maanpinnalle. Neptunuksen perääntyvä vaihe alkaa 29.6, mihin se alkaa valmistautua pikkuhiljaa. Auringon ja Neptunuksen välinen neliö voi tuntua lamaannuttavalta. Sitä voi verrata matalapaineeseen tai sumuun. Auringon ja perääntyvän Pluton välinen kvinkunssi taas on ärsyke, josta ei saa kiinni. Ajassa olevat eriparisuudet pitävät hereillä.  

Tuuli nousee, on uskallettava elää!” - Paul Valéry  

Merkurius on kaksosten merkissä omimmillaan. Merkuriuksen ja Jupiterin sekstiili lisää innostumista sekä vauhdikkuutta ajatteluun. On hyvä aika ideoida sekä suunnitelma asioita, jotka ovat lähellä sydäntä.  

Uranus, Pallas ja Venus ovat edelleen Kuunnoususolmulla härän merkissä. Vaikka Venuksen ja Saturnuksen neliö voi pitää välillä tiukassa otteessa, Neptunuksen sekstiili ja Pluton kolmio eivät anna Venus energioiden hyytyä. Venus on vahvoilla omassa merkissään. Saturnuksen haastekulma on sopiva kitka, jotta positiiviset aspektit pääsevät voimaansa.

Myös Mars on omassa merkissään oinaassa olleessaan. Marsin ja Khironin konjunktio tukee uusiutumista. Voimme päästä irti asioista, mitkä eivät kanna enää. Tämä on hyvä tekijä ennen juhannuksen suursiivousta.  

Vapauden voima on rajaton, kaikkiin suuntiin. Se on taivas sisälläsi.” -Munkki Serafim

Kaunista viikonloppua kaikille! 

Ystävällisin terveisin  
Johanna Vilén 
http://www.kuussajamaassa.com/

Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?  

Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,28e/min+pvm).
Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.

Karma-astrologian alkeet verkkokurssi

Olen rakentanut yhdessä Anne Sundellin kanssa Karma-astrologian alkeet -verkkokurssin, jossa voit tutustua tarkemmin omaan astrologiseen karttaasi karma-astrologian valossa. Karma astrologian alkeet koostuu kahdesta kurssi osasta joista ensimmäisen osan voit aloittaa ILMAISEKSI. Kurssin toinen osio avaa varsinaiset karma-astrologian alkeet. Kurssille voi osallistua jokainen. Ei siis tarvitse tietää vielä karma-astrologiasta yhtään mitään. Avaamme aiheita kurssilla kohta kohdalta ymmärrettävällä tavalla.
Tutustu verkkokurssiin tarkemmin täällä.

Onko juhlia tiedossa?

Astrologinen lahjakortti on helppo ja kiehtova lahja läheisellesi, perheenjäsenellesi, ystävällesi, työkaverillesi. Voit ostaa lahjakortin vaikka itsellesi!

Anna lahjan saajalle mahdollisuus tutustua astrologian jännittävään ja mielenkiintoiseen maailmaan, hienolla ja helpolla tavalla - Lahjakortin saaja voi itse valita kampanjan tulkinnoista, mistä hän astrologisen tutkimusmatkansa aloittaa.
Lue lahjakortista lisää täällä.

Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Johanna Vilén

Löysin astrologian kesäkuussa 1997.

Tämä oli ajankohta mikä muutti elämääni pysyvästi. Tämän jälkeen olen kurssittautunut vuosien varrella runsaasti ja vuodet 2007 - 2011 olin Seppo Tanhuan Astrologiakeskuksessa töissä, kunnes Seppo sanoi että taitaa olla aika luottaa omien siipien voimaan. Huhtikuussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n.

www.kuussajamaassa.com

Johanna Vilén

Ajankohtaista

Vko 36 blogissa astrologi Seppo Tanhua: Suurten onnistumisten viikko

Syyskuu käynnistyy astrologisesti erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Mitä tämä viikko tuo tullessaan ja millaisiin mahdollisuuksiin juuri nyt kannattaa tarttua? Lue uusi viikkokatsaukseni blogista ja katso viikkovideo.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Sami-Samuli Keinonen: Surun rakenne ja mielen vapautuminen – Arjen reaktiosta suoraan näkemiseen

Miksi yksi pieni tapahtuma voi jäädä elämään mieleen tuntikausiksi, päiviksi tai jopa vuosiksi? Itse tapahtuma on ehkä jo ohi, mutta mieli jatkaa sitä muistoissa, syyllisyydessä, pelossa ja itsesäälissä. Entä mitä tapahtuu, jos tätä liikettä ei yritetäkään paeta, selittää tai korjata – vaan se nähdään sellaisena kuin se on? Uudessa blogikirjoituksessa tarkastelen surun rakennetta, pakenemisen mekanismia ja sitä, mitä tarkoittaa suora näkeminen ilman pyrkimystä muuttaa kokemusta.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Virpi Karjalainen: Kartan voimakkain planeetta

Tunnetko syntymäkarttasi oikeasti pintaa syvemmältä? Kartalla saattaa nimittäin olla melkoinen valtataistelu käynnissä. Nousumerkin hallitsija yrittää ottaa ohjat, dominantti planeetta vaatii päästä päättämään suunnasta ja askendentin tuntumassa majaileva planeetta tuo persoonaan vielä oman vahvan sävynsä. Ei siis ihme, että olemme välillä ristiriitaisia jopa itsellemme! Uudessa blogissa sukellan syntymäkartan voimakkaimpiin tekijöihin ja siihen, miksi se kaikkein tutuin puoli sinusta ei välttämättä olekaan koko totuus.

Lue lisää

Karma syntymäkartalla – mitä tuot mukanasi tähän elämään?

Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Miksi olen taas tässä samassa tilanteessa?” Ihmiset vaihtuvat. Vuodet kuluvat. Olosuhteet muuttuvat. Silti jokin tuttu kuvio ilmestyy uudelleen. Astrologisesti juuri tällaiset toistuvat teemat ovat kiinnostavia. Niitä voidaan etsiä syntymäkartan aspekteista ja aspektikuvioista – mutta samalla kartalta löytyvät myös ne valmiudet, jotka ovat sinussa jo vahvoja.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Jumalatar Voimat – mitä karttasi feminiiniset voimat kertovat sinusta?

Oletko koskaan miettinyt, miksi sinussa voi elää samaan aikaan niin erilaisia tarpeita? Entä jos sinussa on voimaa, jota et ole vielä aivan tunnistanut? Astrologisella kartallasi Ceres, Juno, Pallas Athene, Vesta ja Lilith kertovat kukin omaa tarinaansa – rakkaudesta, viisaudesta, omistautumisesta, vapaudesta, hoivasta ja syvistä sisäisistä tarpeista.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...


Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi
Astromania: Mukana 4 x Tarot 5 korttia tulkintaa ( arvo 32€ ) !

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää