Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Johanna Vilén

Johanna Vilén

3.6.2022

vieraskirjoitus:

Kaikki hyvä on jo lähellä 

Merkuriuksen perääntyvä vaihe päättyy perjantaina 3.6. vaikka se on varjoalueella aina 19.6. saakka. Merkurius on 26 astetta härän merkissä, Kuunnoususolmun ollessa 22 astetta samaista merkkiä. Siinä missä Merkurius alkaa vapautua, on Saturnuksen aika hidastaa kulkuaan. Saturnuksen perääntyvä vaihe alkaa sunnuntaina 5.6.  

Merkuriuksen ja Saturnuksen välinen neliö saattaa tuntua turhauttavalta. Samanaikaisesti Merkuriuksen kolmio Plutolle sekä sekstiili Neptunukselle voi herättää pohtimaan asioita uudella tavalla. Sieltä missä on lukko, löytyy myös avaimet. Joskus ne ovat yllättävän lähellä. 

“Onnellisuus piilee muuttumisessa eikä saavuttamisessa. “- J. Krishnamurti 

Auringon ja Khironin välinen sekstiili valaisee viikonloppua toivottavalla tavalla. Khiron on kartan tietäjä sekä haavoittunut parantaja. Mytologiassa Apollon, joka symboloi Aurinkoa, otti Khironin huomaansa ja opetti tälle olennaisimpia tietoja sekä taitoja. 

Kartta tulee tähän

Marsin ja Jupiterin konjunktio oinaan merkissä saa tulen leiskumaan. Jos ihmisellä on liikaa aikaa, hän saattaa miettiä asioita niin paljon, että mieli alkaa harhailla ja tehdä ongelmia. Yhtä lailla, jos meillä ei ole tarpeeksi aikaa rentoutua ja palautua, voimme kuormittua ja jälleen ongelmat moninkertaistuvat. Kaikessa on kyse tasapainosta. 

Pelon tunne liittyy hyvin usein menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Joskus voimme ratkaista ongelmia ajattelemalla niitä, mutta välillä yhtä tärkeää on antaa asioille niiden vaatima aika. Mitä tarvitsemme, jotta voimme kokea levollisuutta? 

“Kyky pysähtyä ja olla toimimatta hetken mielijohteesta, on tärkeä oppitunti päivittäiseen elämään.” – Daniel Goleman 

Elämä on aina keskeneräistä. Jos ajattelemme elämäämme alusta tähän hetkeen saakka, siinä välissä meistä jokaisella on enemmän tai vähemmän mutkikas polku. Ja mitä tahansa elämässä tapahtuu, jokainen meistä pääsee väistämättä viimeiselle pysäkille. Vaikka suunnittelemme ja teemme mitä, tai jätämme kaiken tekemättä, siitä huolimatta pääsemme perille.  

Jupiter ja Mars ovat neliössä Cereksen sekä Lilithin konjunktiolle. Saatamme mennä liiallisuuksiin, jos emme tunnista mikä määrä tekemistä on tarpeeksi. Tarpeet ja toiveet voivat kasvaa ylimitoitetuksi ja liiallinen kiihkeys jäädä päälle. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitä elämältä oikeasti haluaa. Kiire ja levottomuus voivat olla suurimpia vihollisia, jotka pitävät apina mielemme rauhattomana. Sopiva levottomuus saa meidät etsimään, toimimaan ja pysymään aktiivisena.  

“Minun kohdallani kaikki alkoi pienestä hiirestä. “-Walt Disney 

Siinä missä Mars on oinaassa omassa merkkisijainnissaan, Venus on härän merkissä omimmillaan. Venuksen sekstiili Cerekseen sekä Lilithiin toimii tasapainottavana tekijänä. Kun meillä on maata jalkojemme alla, voi tuli palaa rakentavalla tavalla. On tärkeä tunnistaa, mihin ja miten energiansa kohdistaa.  

“Joka aamu synnymme uudestaan. Vain se mitä teemme tänään merkitsee. “— Buddha 

Kaunista viikonloppua kaikille! 

Ystävällisin terveisin  
Johanna Vilén 
http://www.kuussajamaassa.com/

Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?  

Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,28e/min+pvm).
Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.

Karma-astrologian alkeet verkkokurssi

Olen rakentanut yhdessä Anne Sundellin kanssa Karma-astrologian alkeet -verkkokurssin, jossa voit tutustua tarkemmin omaan astrologiseen karttaasi karma-astrologian valossa. Karma astrologian alkeet koostuu kahdesta kurssi osasta joista ensimmäisen osan voit aloittaa ILMAISEKSI. Kurssin toinen osio avaa varsinaiset karma-astrologian alkeet. Kurssille voi osallistua jokainen. Ei siis tarvitse tietää vielä karma-astrologiasta yhtään mitään. Avaamme aiheita kurssilla kohta kohdalta ymmärrettävällä tavalla.
Tutustu verkkokurssiin tarkemmin täällä.

Onko juhlia tiedossa?

Astrologinen lahjakortti on helppo ja kiehtova lahja läheisellesi, perheenjäsenellesi, ystävällesi, työkaverillesi. Voit ostaa lahjakortin vaikka itsellesi!

Anna lahjan saajalle mahdollisuus tutustua astrologian jännittävään ja mielenkiintoiseen maailmaan, hienolla ja helpolla tavalla - Lahjakortin saaja voi itse valita kampanjan tulkinnoista, mistä hän astrologisen tutkimusmatkansa aloittaa.
Lue lahjakortista lisää täällä.

Astrokaupan TOP 8 -tuotteet

Yhteensä 28 tuotetta hyvinvointisi tueksi

Astrologiset tulkinnat auttavat ymmärtämään elämäsi ajankohtaisia teemoja, tunnistamaan mahdollisuuksia ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin. Saat uusia näkökulmia, vahvistusta päätöksiisi ja tukea omaan kasvuusi. Etsitpä vastauksia ihmissuhteisiin, vahvistusta omiin voimavaroihisi, suuntaa elämääsi tai näkymiä tulevaan vuoteen, Astrokaupan tulkinnoista löydät juuri omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon.

Astrokalenteri

Henkilökohtainen astrologinen vuosiopas.

Lue lisää

Auringon Paluu

Opas alkavan vuoden energioihisi.

Lue lisää

Vuosi Elämääsi

Astrologinen Kartta Tulevaisuuteen.

Lue lisää

Sinä ja Jumalatarvoimasi -asteroidi tulkinta

Löydä feminiininen supervoimasi.

Lue lisää

Luonteesi Voimat 2.0

Löydä Sisäiset Vahvuutesi "Luonteesi Voimat" -tulkinnan avulla!

Lue lisää

Sisäinen Soturi

Karmallinen tulkinta oman voimasi löytämiseen.

Lue lisää

Valon Lapsi

Paluu omaan lapsuuteen tai oivalluksia omaan vanhemmuuteen.

Lue lisää

Parisuhde Paremmaksi

Sielullinen Yhteys - Syntymäkarttojen syvä viisaus parisuhteessa

Lue lisää

Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Tästä Sami-Samuli Keinonen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Johanna Vilén

Löysin astrologian kesäkuussa 1997.

Tämä oli ajankohta mikä muutti elämääni pysyvästi. Tämän jälkeen olen kurssittautunut vuosien varrella runsaasti ja vuodet 2007 - 2011 olin Seppo Tanhuan Astrologiakeskuksessa töissä, kunnes Seppo sanoi että taitaa olla aika luottaa omien siipien voimaan. Huhtikuussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n.

www.kuussajamaassa.com

Johanna Vilén

Ajankohtaista

Vko 35 blogissa Sami-Samuli Keinonen

Miksi yksi pieni tapahtuma voi jäädä elämään mieleen tuntikausiksi, päiviksi tai jopa vuosiksi? Itse tapahtuma on ehkä jo ohi, mutta mieli jatkaa sitä muistoissa, syyllisyydessä, pelossa ja itsesäälissä. Entä mitä tapahtuu, jos tätä liikettä ei yritetäkään paeta, selittää tai korjata – vaan se nähdään sellaisena kuin se on? Uudessa blogikirjoituksessa tarkastelen surun rakennetta, pakenemisen mekanismia ja sitä, mitä tarkoittaa suora näkeminen ilman pyrkimystä muuttaa kokemusta.

Lue lisää

UUSI bloggari esittäytyy: Vko 34 blogissa Sami-Samuli Keinonen - Mitä rakkaus on?

 Rakastammeko toista sellaisena kuin hän on – vai sitä, mitä hän meille antaa? Mitä rakkaudesta jää jäljelle, kun riippuvuus, omistamisen tarve, pelko ja vertailu päättyvät? Tätä pohdin uudessa blogikirjoituksessani.

Lue lisää

Vko 35 blogissa Virpi Karjalainen: Kartan voimakkain planeetta

Tunnetko syntymäkarttasi oikeasti pintaa syvemmältä? Kartalla saattaa nimittäin olla melkoinen valtataistelu käynnissä. Nousumerkin hallitsija yrittää ottaa ohjat, dominantti planeetta vaatii päästä päättämään suunnasta ja askendentin tuntumassa majaileva planeetta tuo persoonaan vielä oman vahvan sävynsä. Ei siis ihme, että olemme välillä ristiriitaisia jopa itsellemme! Uudessa blogissa sukellan syntymäkartan voimakkaimpiin tekijöihin ja siihen, miksi se kaikkein tutuin puoli sinusta ei välttämättä olekaan koko totuus.

Lue lisää

Karma syntymäkartalla – mitä tuot mukanasi tähän elämään?

Oletko joskus huomannut ajattelevasi: “Miksi olen taas tässä samassa tilanteessa?” Ihmiset vaihtuvat. Vuodet kuluvat. Olosuhteet muuttuvat. Silti jokin tuttu kuvio ilmestyy uudelleen. Astrologisesti juuri tällaiset toistuvat teemat ovat kiinnostavia. Niitä voidaan etsiä syntymäkartan aspekteista ja aspektikuvioista – mutta samalla kartalta löytyvät myös ne valmiudet, jotka ovat sinussa jo vahvoja.

Lue lisää

Astrologi Seppo Tanhua: Entä jos tulevaisuus alkaa jo tänään?

Kuvittele itsesi vuoden päähän. Mitä toivot, että elämässäsi on silloin toisin Joskus tulevaisuus alkaa rakentua paljon aikaisemmin kuin huomaammekaan.

Lue lisää

Jumalatar Voimat – mitä karttasi feminiiniset voimat kertovat sinusta?

Oletko koskaan miettinyt, miksi sinussa voi elää samaan aikaan niin erilaisia tarpeita? Entä jos sinussa on voimaa, jota et ole vielä aivan tunnistanut? Astrologisella kartallasi Ceres, Juno, Pallas Athene, Vesta ja Lilith kertovat kukin omaa tarinaansa – rakkaudesta, viisaudesta, omistautumisesta, vapaudesta, hoivasta ja syvistä sisäisistä tarpeista.

Lue lisää

Tiesitkö, että astrologisen karttasi yksittäinen tärkein tekijä on nouseva merkkisi?

Astrologi Seppo Tanhua: Nouseva merkki (askendentti) on astrologisen karttasi salainen voimanlähde. Se paljastaa, miten lähestyt maailmaa, mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja menestystä. Se on sinun henkilökohtainen kosminen karttasi, joka ohjaa sinua kohti elämäntyytyväisyyttä ja aitoa onnea.

Katso oma nousumerkkisi

Nosta ILMAINEN päivän riimu kivesi

Päivän yleinen riimu tarjoaa sinulle viisautta ja ohjausta matkallesi – ota sen viesti vastaan avoimin mielin ja sydämin.

Lue lisää

Nosta ILMAINEN päivän tarot korttisi

Päivän tarot-kortti tarjoaa sinulle inspiraatiota ja näkökulmaa arkeen – ota se vastaan avoimin mielin!

Lue lisää ja tilaa täältä

Tarot 5 korttia - Kysy Kosmoksen Oraakkelilta neuvoa

Tarot 5 korttia pöydän avulla voit katsoa vastauksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, rakkauteen, työhön, rahaan ja asumiseen liittyviin asioihin. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Voit siis katsoa korttisi. Pöydän tulkinnasta veloitan pelipoleteilla 5€ / pöytä (norm. 7,99€).

Lue lisää ja tee tarot 5 kortin pöytä

Tarot 3 korttia - Tähän hetkeen sisältyy viisautta yhtä paljon menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Menneisyys / Nykyhetki / Tulevaisuus. Siksi jokainen näistä korteista on täsmälleen yhtä arvokas. Saamasi vastaus ei löydy ainoastakaan erillisestä kortista, vaan kaikista kolmesta yhdessä. Pöydän tekeminen on ILMAISTA. Pöydän tulkinnasta veloitetaan pelipoleteilla 3€ / pöytä (norm. 3,99€).

Lue lisää ja tee tarot 3 kortin pöytä

Kipinämittari - Missä teidän suhteessanne kipinöi eniten?

Rakkaus on ainutlaatuinen yhdistelmä tunnetta, kokemusta ja yhteyttä – eikä sitä voi täysin selittää. Mutta joskus pienet oivallukset voivat syventää ymmärrystä toisistamme. Kipinämittari auttaa sinua tunnistamaan suhteenne vahvuudet eri elämän osa-alueilla. Astrologinen näkökulma voi tuoda esiin juuri ne asiat, jotka tekevät teistä toimivan parin. Kokeile maksutta ja katso, osuuko tulos yhteen oman kokemuksesi kanssa.

Tee ilmainen testi täällä

Mitä Universumi suunnittelee sun rakkauselämälle?

Rakkaushoroskooppi ei kerro vain tunteista – se voi kuvata yllättävän tarkasti, millainen uusi ihminen herättää kiinnostuksesi. Astrologia voi antaa yllättäviä vihjeitä…Käy kurkkaamassa – tunnistatko hänet kun hän tulee vastaan?

Katso mitä oma & hänen merkkinsä paljastaa

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...